Toimittaja Katariina Halonen kertoo, millaista on olla osa yhteiskunnan etuoikeutetuinta ihmisryhmää, laiskanpulskeita syöttöporsaita eli opiskelijoita.

Olen päätoiminen opiskelija. Viime joulukuussa menin tavalliseen YTHS:n terveystarkastukseen. Tarkoituksena oli kartoittaa yleisterveyteni.

Kun astuin huoneeseen, terveydenhoitaja huikkasi pöytänsä äärestä iloisena: ”No, miten olet voinut?”

Purskahdin itkuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Säikähdin reaktiotani, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, että voin niin huonosti. Minulla ei ollut aikaa huomata sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomen Ylioppilaskuntien Liitto SYL julkaisi heinäkuun alussa kannanoton, jossa se kysyi, miksei opiskelijalla ole oikeutta lepoon ja lomaan. Vastineeksi Annamari Sipilä julkaisi Helsingin Sanomissa kolumnin, jossa hän irvaili kaltaisilleni poloisille opiskelijoille, joiden elämä on niin hirvittävän raskasta. Joukko poliitikkoja ja toimittajia yhtyi kivitykseen Twitterissä. Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi kutsui meitä laiskanpulskeiksi syöttöporsaiksi. 

Nyt on syöttöporsaan vuoro puhua.

Terveystarkastuksen jälkeen terveydenhoitaja passitti minut akuuttina lääkärille. Lääkäri iski eteeni kasan papereita ja kaksi diagnoosia: keskivaikea masennus ja vaikea ahdistuneisuushäiriö.

Olin saanut burnoutin 23-vuotiaana.

Seuraavaksi lääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa. Olin saanut burnoutin 23-vuotiaana.

En ottanut sairaslomaa vastaan, sillä minulla ei ollut aikaa sairastaa. Kesän harjoitteluhaut olivat päällä, ja jos en saisi harjoittelupaikkaa, opintoni viivästyisivät. Minulla ei ollut varaa olla sairas tai uupunut.

Miten laiskanpulskea syöttöporsas palaa loppuun?

Olin tehnyt koko syksyn parhaimmillaan 12 tuntisia päiviä. Kyllä, yliopistollakin paiskitaan hommia.

Taistelu kesän harjoittelupaikoista oli kova, joten tein kaikkeni. Istuin tyhjän harjoitustoimituksen editointikopissa aamukahdeksasta iltakymmeneen ja lupasin kotiin lähteville iltavuorolaisille, että sammutan valot ja lukitsen ovet, kun vihdoin poistun kopista.

Sain kursseistani hyvät arvosanat. Pakollisten opintojen lisäksi tein kasan ylimääräisiä projekteja: julkaisin kaksi kautta podcastia, juonsin talk show’n ja väsäsin videoita. Lisäksi olin mukana ainejärjestöni hallituksessa.

Pohdit varmaan, miksi haalin enemmän, kuin jaksan kantaa.

Jotta erottuisin muista hakijoista. Meitä, laiskanpulskeita syöttöporsaita, oli kymmeniä, kaikki helkutin osaavia, ahkeria ja innokkaita. Jokainen oli enemmän kuin valmis hoitamaan hommansa kunnialla saadakseen jalkansa oven väliin. 

Sairaus antaa armoa yhtä vähän kuin Twitter-kansa

Pian huomasin, että itkin päivittäin ja sain pahoja ahdistuskohtauksia. Välillä ahdistus oli niin kovaa, että oksensin. Oireet muuttuivat fyysisiksi. Hiukseni tippuivat ja päälaelleni ilmestyi kalju läntti. Sitten tippuivat myös silmäripset.

Harjasin hiukseni kaljun päälle ja kiinnitin aamuisin silmiini tekoripset. Kukaan ei huomannut. 

Seuraavaksi kohosivat kilpirauhasarvoni. Lääkäri käski minua hellittämään toistamiseen.

Lupasin, että teen sen heti, kun minulla on aikaa siihen. Aikaa ei ole ollut tähän päivään mennessä.

Työ on lomaa opiskelijalle

Kaksi viikkoa sitten kävin jälleen kontrollissa. Yllätyksekseni kilpirauhasarvoni näyttivät hyvältä. Ne olivat laskeneet muutamassa kuukaudessa 1,5 yksikköä ja luokitellaan nyt normaaleiksi. Myös hiukseni ja ripseni ovat kasvaneet takaisin.

Mikä sai laiskanpulskean syöttöporsaan parantumaan?

Työnteko, joka on rajattu kahdeksan tunnin työpäiviin viitenä päivänä viikossa. Työnteko, josta saa palkkaa. Sain nimittäin haluamani harjoittelupaikan.

Ironista on, että tämä syöttöporsas voi heti paremmin, kun tekee arvostelijoidensa työtä omansa sijaan.

Vierailija

Hyvä kirjoitus. Stressiä lisää myös se, että sairaana ei ole oikeutta sairastaa ilman, että lukemattomat korvaavat tehtävät poissaoloista kasaantuvat tehtäväksi. Näin ainakin minun yliopistoalallani. Korvaava tehtävä 2 tunnin poissaolosta saattaa viedä 6-8 tuntia aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla