Kuvat
Panu Pälviä
Jenni Koistista on joskus hävettänyt kertoa muille vanhempiensa tuesta, koska hän tietää olevansa etuoikeutettu.
Jenni Koistista on joskus hävettänyt kertoa muille vanhempiensa tuesta, koska hän tietää olevansa etuoikeutettu.

Monet suomalaiset vanhemmat tukevat aikuisia lapsiaan taloudellisesti, kertoo tutkimus. Autetaanko jälkikasvua halusta vai velvollisuudesta?

Helsinkiläiselle Jenni Koistiselle, 26, vanhempien taloudellinen tuki on ollut korvaamaton apu.

Vanhemmat ovat muun muassa maksaneet Jennin vuokran opiskeluaikoina, ostaneet hänelle auton ja taanneet ensiasunnon lainan asettamalla omaisuuttaan vakuudeksi.

– Fakta on se, että elämäni olisi hyvin toisenlaista ilman vanhempieni taloudellista tukea. Olisin valmistunut ison velkataakan kanssa ja elintasoni olisi todennäköisesti huonompi, Jenni kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jenni ei ole harvinaisuus: moni suomalainen aikuinen saa vanhemmiltaan taloudellista tukea. Väestöliitossa on käynnissä Sukupolvien välinen ketju -tutkimushanke, jonka tuloksista julkaistaan huhtikuussa kirja Suomalainen auttaminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuonna 2012 kerätyssä aineistossa ilmeni, että noin puolet 1945–1950 syntyneiden suurten ikäluokkien edustajista on tukenut aikuisia lapsiaan taloudellisesti. Vuosina 2018–2019 hankkeessa kerättiin uusi kyselyaineisto, jolloin taloudellisesta tuesta kysyttiin uudestaan osin samoilta suurten ikäluokkien edustajilta ja heidän lapsiltaan.

– Nyt 38 prosenttia suurten ikäluokkien edustajista kertoi antaneensa tukea viimeisen vuoden aikana. Luku on pienempi kuin edellisessä tutkimuksessa, sillä haastateltujen vanhempien lapset ovat kasvaneet nuorista aikuisista aikuisiksi, eivätkä tarvitse enää niin paljon apua kuin heti kotoa muuttamisen jälkeen, sanoo Väestöliiton vieraileva tutkija Hans Hämäläinen.

Kysyimme myös Me Naisten lukijoilta verkossa, ovatko he tukeneet aikuisia lapsiaan taloudellisesti tai ovatko he saaneet tukea vanhemmiltaan vielä aikuisinakin. Vastauksia kyselyyn tuli 66.

Lähes kaikki kyselyyn vastanneista vanhemmista kertoivat tukevansa aikuisia lapsiaan. Suurin osa kertoi auttavansa pienissä arkisissa menoissa, kuten ruoka- ja puhelinlaskuissa. Jotkut olivat ostaneet lapselleen auton tai jopa asunnon. Osassa tapauksista vanhemmat olivat tukeneet lastaan vain opiskeluaikana, mutta suurin osa kertoi avustavansa jälkikasvuaan myöhemminkin.

”Koskaan lapseni ei pyydä, mutta haluan antaa pieniä helpotuksia, kuten tänään ulkomaanmatkarahaa 100 euroa. Suurin summa on ollut auton osto, 7000 euroa”, 54-vuotias nainen kertoo.

Kolme neljästä Me Naisten kyselyn vastaajasta oli kuitenkin sitä mieltä, ettei taloudellinen auttaminen ole velvollisuus. Omaa jälkikasvua autetaan halusta, ei pakosta. Harvan vastaajan lapsilla oli akuuttia tarvetta avulle.

Osa perusteli rahan antamista myös eräänlaisena ennakkoperintönä.

”Lapseni ovat äärimmäisen ihania, fiksuja ja ahkeria nuoria. Mieluummin annan eläessäni kuin kuollessani! Nautitaan yhdessä elämästä”, kirjoittaa kolmen aikuisen lapsen 53-vuotias äiti.

Myös Sukupolvien ketju -hankkeen kyselyissä ilmeni, että taloudellista tukea annetaan, vaikka aikuisella lapsella ei välttämättä varsinaista taloudellista hätää olisikaan.

– Hyvin harva vastasi, että lapsi tarvitsee rahaa ruokaan. Ennemminkin halutaan helpottaa jälkikasvun elämää ja nostaa heidän elintasoaan, Hans Hämäläinen sanoo.

Kultalusikka suussa?

Jennin perheessä rahasta on aina puhuttu avoimesti.

Äidillä on jopa käyttöoikeus Jennin tiliin.

– Ei minua ahdista yhtään, että hän näkee rahatilanteeni. Jos esimerkiksi pankkikorttini katoaa, äiti pystyy nostamaan rahaa suoraan tililtäni, Jenni kertoo.

Välillä Jennin äiti saattaa yllättää esimerkiksi maksamalla omalta tililtään laskun, jonka hän huomaa Jennillä avoimena verkkopankissa.

– Isä ja äiti ovat aina korostaneet, että mitä tahansa tapahtuukin, ongelmista pitää aina kertoa heille ennemmin kuin turvautua pikavippeihin. Olen aina tiennyt, etten putoa tyhjän päälle, jos jotain yllättävää sattuu. Se on tuonut turvaa.

Viimeisin raha-aiheinen keskustelu käytiin viime kesänä. Jenni oli lopen uupunut silloisessa työssään hotellivirkailijana ja halusi vaihtaa alaa. Hän ei tuntenut työtä enää omakseen.

– Äiti ei suoranaisesti innostunut ajatuksesta, että irtisanoutuisin ilman tietoa tulevasta työpaikasta. Hän kuitenkin ymmärsi tilanteeni ja sanoi, että he auttavat, jos tarvetta tulee.

Lopulta Jenni selvisi kahden kuukauden työttömyysjaksosta omien säästöjensä turvin. Säästäväisyyttä hän kertoo oppineensa juuri vanhemmiltaan. Jennin äiti on yrittäjä ja isä palkkatöissä, mutta he ovat onnistuneet säästämään tuloistaan olemalla tarkkoja rahasta.

Jennille on aina myös ollut selvää, että turhuuksiin kuten vaikkapa juhlimiseen rahaa on turha odottaa.

– Nuorempana tuli tuhlailtua enemmän, mutta nyt olen alkanut säästää rahaa ostaakseni oman asunnon Helsingistä. Ymmärrän konkreettisesti, että säästöt tuovat turvaa.

Jenni on tuntenut joskus häpeää vanhempiensa tarjoamasta avusta, ja häntä on joskus sanottu kultalusikka suussaan syntyneeksi.

– Minulla on lähipiirissäni ihmisiä, joilla ei ole ketään tukemassa. Heidän seurassaan tiedostan erityisen vahvasti, kuinka etuoikeutettu olen.

Sittemmin Jenni on huomannut sensuroivansa itseään tietyssä seurassa; hän ei halua antaa kuvaa, että elää vanhempiensa kustannuksella.

– Lähtökohtaisesti kuitenkin pyrin siihen, että pärjään omillani. Mutta jos minulle tulee hätä, voin kertoa siitä vanhemmilleni suoraan, ja he auttavat.

Neuvoja ja lahjoja lastenlapsille

Niin rahan antaminen kuin sen vastaanottaminen saatetaan kokea ongelmalliseksi, sillä yksin pärjäämisen eetos elää yhteiskunnassamme vahvana.

– Suurilla ikäluokilla häpeä liittyi kuitenkin pikemminkin siihen, että itse joutuisi vastaanottamaan lapselta rahaa. Omia lapsia halutaan pääsääntöisesti tukea, jos se vain on mahdollista, Hans Hämäläinen sanoo.

Me Naisten kyselyyn vastasi kuitenkin myös muutama vanhempi, jotka eivät tue lapsiaan lainkaan taloudellisesti. Perustelut olivat keskenään lähes identtisiä: aikuisen lapsen on pystyttävä tulemaan toimeen omillaan tai muutoin hän ei opi järkeväksi rahankäyttäjäksi.

”Lähden siitä, että aikuisen lapsen pitää pystyä elämään omilla tuloillaan. En ole antanut rahaa, mutta olen tukenut antamalla lahjoina huonekaluja, vaatteita ja myös vanhan autoni”, 51-vuotias nainen kirjoittaa.

Väestöliiton tutkimushankkeeseen osallistuneista suurten ikäluokkien edustajista jopa 60 prosenttia ilmoitti, ettei ole antanut aikuisille lapsilleen taloudellista tukea viimeisen vuoden aikana. Hans Hämäläisen mukaan moni vanhempi ei kuitenkaan tunnista antamaansa apua taloudelliseksi tueksi.

– Tuki nähdään helposti vain rahana. Esimerkiksi ruoan tai tavaroiden ostamista lapsenlapsille ei tunnisteta taloudelliseksi avuksi, vaikka ne sitä ovatkin.

Apua antaessa on myös syytä muistaa lahjavero: tukea voi antaa verotta toiselle korkeintaan 4999 euron edestä kolmen vuoden välein. Kasvatusta, koulutusta ja elatusta varten annettu tuki on kuitenkin verotonta, ja esimerkiksi ruokaa voi ostaa tai vuokran maksaa suoraan vuokranantajan tilille.

Vanhemmat voivat tarjota apuaan raha-asioissa myös neuvomalla. Se voi johtaa kuitenkin helposti riitoihin.

Me Naisten kyselyssä 68-vuotias äiti kertoo pojastaan, joka ajautui taloudellisiin vaikeuksiin aikuisiällä, koska eli jatkuvasti yli varojensa. Vanhemmat yrittivät saada pojan raha-asiat kuntoon, mutta keskustelut päättyivät aina ovien paukkumiseen.

”Tässä aikuisessa ei ole muuta vikaa kuin kyvyttömyys hoitaa raha-asioita. Hänellä on perhe, emmekä halunneet hänen joutuvan ulosottoon. Sinne hän kuitenkin romahti, pelastusyritykset olivat turhia. On äärettömän raskasta viedä eläkeläisenä kahta perhettä eteenpäin. Yleensä hän ottaa pikkupojan roolin ja kuvittelee, että olemme yhtä hyvätuloisia kuin hänen lapsuudessaan.”

Joskus vanhemmat kuitenkin kieltäytyvät oikeasti antamasta taloudellista tukea. Me Naisten kyselyyn vastannut 56-vuotias nainen joutui tiukille, kun perheeseen syntyi kaksi erityislasta. Naisen vanhemmat eivät auttaneet, vaikka välillä rahaa ei ollut edes ruokaan. Nainen koki vanhempiensa kohtelun epäreiluna – varsinkin, koska heillä olisi hänen mielestään ollut, mistä antaa.

”Isä sanoi, että itse on pärjättävä.”

Nainen kirjoittaa päättäneensä, ettei jätä omia lapsiaan samalla tavalla oman onnensa nojaan.

”Itse en ole samanlainen omien lasteni kanssa. Autan aina, jos pystyn, vaikka taloustilanteeni olisikin tiukka.”

Jenni Koistinen uskoo auttavansa myös omia mahdollisia lapsiaan taloudellisesti sitten joskus. 

Periytyvä malli?

Taloudellisen tuen antaminen omalle jälkikasvulle vaikuttaakin olevan opittu tapa.

Useimmat Me Naisten kyselyyn vastanneet vanhemmat kertoivat, että olivat itsekin aikoinaan saaneet omilta vanhemmiltaan taloudellista apua.

62-vuotias neljän aikuisen lapsen äiti kertoo joutuneensa taloudellisiin vaikeuksiin, kun lapset olivat pieniä. Nainen oli itse tuolloin kotiäiti, ja mies joutui yllättäen työttömäksi. Tukalassa tilanteessa hätiin tulivat naisen vanhemmat, jotka auttoivat ostamalla ruokaa ja lapsille vaatteita sekä sujauttivat silloin tällöin setelin.

”Näiden kokemusten jälkeen, kun nyt saamme olla molemmat töissä, autan jokaista lastani silloin, kun luulen heidän apua tarvitsevan”, nainen kirjoittaa.

Myös Jenni Koistinen ajattelee, että totta kai hän auttaisi omaa mahdollista jälkikasvuaan,

– Jos oma tilanne vain antaa periksi, niin ehdottomasti. Vanhempien apu on mahdollistanut minulle ison määrän asioita. Haluan, että lapsillani olisi takanaan samanlainen turva.

Väestöliiton Hans Hämäläinen huomauttaa, että osa vanhemmista haluaa auttaa lapsiaan taas juuri siksi, etteivät he ole itse saaneet nuoruudessaan tukea. Tämä kävi ilmi myös Väestöliiton tutkimuksessa.

Hämäläinen uskoo, että tulevaisuudessa vanhemmat voivat joutua auttamaan aikuisia lapsiaan jopa enemmän; pirstaloituvan työelämän epävarmuus ja lisääntyvät taloudelliset ongelmat pikavippikierteineen saattavat jopa lisätä akuuttia avun tarvetta.

– Suuret ikäluokat ovat monessa tapauksessa vauraampia kuin lapsensa. On olemassa mahdollisuus, että aikuisten lasten auttaminen vain yleistyy tulevina vuosikymmeninä.

Vanhempiakin on moneen

Vanhempiakin on moneen. Omat vanhempani kiristävät rahaa, kun tuhlaavat omansa. Valtava taakka vuodesta toiseen. Mikään puhe ei auta vaan ainoa oikea tie on tämä. Historia toistaa siis itseään. Valitettavasti. Omat lapseni ei tule kokemaan samaa, sen olen jo päättänyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla