Palkankorotuksen pyytämiseen on syytä valmistautua hyvin. Me Naisten lukijat paljastivat, kuinka se heiltä onnistui. 

Kerroimme hiljattain ammattimentori Kati Huovisen neuvot palkankorotuksen pyytämiseen. Samalla kysyimme lukijoilta, miten korotusten pyytäminen on käytännössä toiminut. 

Kyselyyn vastanneista noin puolet oli saanut pyytämänsä korotuksen, loput eivät saaneet tai eivät olleet uskaltaneet pyytää. 

Moni koki pyytämisen kiusallisena ja jopa pyrkyryytenä. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Naisena ainakin itselleni vaikea pyytää, odotan ennemmin työnantajan huomaavan kehityksen. Toki tiedostan, että tämä on itse hoidettava asia." Nainen, 53

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Liika kiltteys ja tunnollisuus on kostautunut, olen ymmärtänyt vasta nyt miten röyhkeä ja itseään korostava pitääkään olla saadakseen korkeampaa palkkaa. Kukaan ei palkitse suorituksista jos ei itse itseään jalustalle nosta, se tuntuu omalle luonteelle silti todella epämiellyttävältä." Nainen, 40

Jos itsekin haaveilet palkankorotuksesta, aloita tästä. Koostimme lukijoiden vastauksista viiden kohdan listan, jota seuraamalla maksimoit omat mahdollisuutesi korotusta pyytäessäsi:

1. Perustele toiveesi vakuuttavasti

Pyysit sitten pientä tai suurta korotusta, perustelut on oltava. Jos koet ansaitsevasi enemmän palkkaa, sinulla on varmasti siihen hyviä syitä. Kaiva ne mielesi sopukoista ja mieti, kuinka parhaiten muotoilet ne pomollesi. 

Erään kyselyyn vastanneen mukaan hyvin muotoiltuja perusteluja tarvitaan erityisesti silloin, kun esimiehen pitää välittää pyyntö ylemmälle taholle. Välikätenä toimiessaan esimies todella tarvitsee konkreettisia syitä korotukselle. 

” Olen ollut esimiehenä hyväksymässä ja hylkäämässä palkankorotustoiveita. Joka kerta toivoo, että saisi kunnon perustelut, joilla viedä asiaa eteenpäin.” Nainen, 39


2. Harjoittele jännittävää tilannetta

Kun perustelut ovat kunnossa, voi tehdä hyvää käydä tuleva tilanne etukäteen läpi, jottei jännitys sotke itse neuvotteluja. Harjoitella voi yksin, ystävän tai vaikka ammattimentorin avulla. Pidä perustelut ja argumentit kirkkaina mielessä ja yritä karistaa turha jännitys, jottet anna heti kättelyssä periksi.

3. Varoita pomoa etukäteen

Erään vastaajan tapana on ottaa aihe esiin pariin otteeseen ennen varsinaista neuvottelua. Tuolloin työnantaja saa tilaisuuden mietiskellä työntekijän tilannetta etukäteen rauhassa.

Tämä voi työnantajasta riippuen toki olla enemmän uhka kuin mahdollisuus, mutta reilun ja ymmärtävän pomon kanssa kikka voi parhaimmillaan edesauttaa asiallisen korotuksen saamista.

4. Toimi onnistumisen yhteydessä

Pyyntö on saattanut pyöriä mielessäsi jo pitkään, mutta oikea ajoitus on ensiarvoisen tärkeä onnistumisen kannalta.

Jos epäilet hiukankin mahdollisuuksiasi, esitä toiveesi silloin, kun olet erityisen hyvässä huudossa. Tuolloin työnantajalla on konkreettista ja tuoretta näyttöä työpanoksesi merkityksestä. 

"Olin suorittanut työni mallikkaasti ja luvut puhuivat myös selkeää kieltä onnistumisesta. Sain 20 prosentin palkankorotuksen. Korotus neuvoteltiin yhdessä työnantajan kanssa, joka antoi pari erilaista vaihtoehtoa, joista sain valita." Mies, 38


5. Ole röyhkeä – tai älä ainakaan piilota kynttilää vakan alle

”Sain ensin 175 euroa ja ilmaisin siinä tilanteessa, että olisin mielestäni ansainnut suuremmankin korotuksen. Joulun jälkeen esimieheni ilmoittivat, että antavat vielä lisäkorotuksen, eli sain yhteensä 425 euroa.” Nainen, 42

Häpeilemään ei missään tapauksessa pidä ryhtyä. Olet kasannut toiveellesi pitävät perustelut ja lämmitellyt työnantajaa ehkä etukäteen. Olet varma, että olet korotuksen ansainnut. Nyt nasta lautaan ja reippaasti pyytämään! Ei se ota, jos ei annakaan.

reiluako?

Olisihan se, jos 400 euroa saisi! Tarkoittaisi siis, että hyppäisi palkkaluokan verran ylös päin! Turha tuota hyppäystä on yrittää työnsä tuottavuudella perustella; suhteilla ja sopivalla kaveerauksella kyllä voi hypätä vaikka useammankin palkkaluokan verran ylös, vaikkei edes olisi soveltuvaa ammattitaitoa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla