Minna Jääskeläinen on asunut rivi-, pari ja kerrostalossa, niin omistusasunnossa, vuokralla kuin asumisoikeusasunnossakin. 

Vuonna 1999 ostimme mieheni kanssa rivitaloasunnon Järvenpäästä. Olimme tuore uusperhe, jossa oli kolme pientä lasta.

Asunto sopi silloiseen elämäntilanteeseemme. Teimme remonttia ja asuimme siinä nelisen vuotta.

Sitten päädyimme kymmeneksi vuodeksi asumisoikeusasuntoon, ensin kerrostaloon keskustan liepeille ja sitten kouluikäisten lasten vuoksi rivitaloon kauemmaksi keskustan houkutuksista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samassa yhteydessä hankimme sähköttömän kuivan maan kesäpaikan Humppilasta. Haaveilimme silti toisinaan järvenrantamökistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asumisoikeusasunto alkoi tuntua kalliilta, kun kaksi lapsistamme muutti omilleen.

Meillä oli aso-maksusta velkaa, ja käyttövastike nousi vuosien mittaan. Kun lainan kustannukset ja vastikkeen laski yhteen, summa oli turhan iso.

Asumisoikeusasunto alkoi tuntua kalliilta.

Samoihin aikoihin liukastuin pihalla ja loukkasin pahasti selkäni. Se antoi puhtia suunnitella asunnon vaihtoa. Toipilaana oli aikaa surffailla netissä.

Löysin Järvenpäästä 80 neliön paritalonpuolikkaan, jossa oli hyvä pohja.

Hinta oli edullinen, koska talo oli huonokuntoinen.

Rahoitimme sen kokonaan lainalla ja laitoimme remontteihin vielä noin 12000 euroa lisää. Remontoiminen oli minulle hyvää terapiaa, ja samalla asunnon arvo nousi.

Pari vuotta sitten minulle tuli pakottava tarve vaihtaa työpaikkaa, ja jälleen muutos antoi potkua asuntokauppoihin. Tarvitsimme taloudellista selustaa, jotta voisin sanoa itseni irti.

Asunto meni nopeasti kaupaksi, ja maksoimme lainan pois. Uskalsimme pyytää kunnon hinnan, koska olimme tehneet ison remontin.

Meille jäi ylimääräistä sijoitettavaksi haaveilemaamme kesäpaikkaan.

Jätimme myös rahaa tilille pahan päivän varalle. Löysin unelmatyön, jossa saan hyödyntää vuosien kokemustani.

Tavarasta eroon

Tässä elämänvaiheessa päätimme siirtyä vuokra-asumiseen. Se tuntui järkevältä, koska lapset olivat aikuistuneet, mieheni on työnsä puolesta paljon reissussa ja minä olin kotona käytännössä kahdestaan koiran kanssa.

Onnistuimme saamaan 70 neliön vuokrakolmion kaupungilta. Maksoimme vuokratakuun, vaikka oma asunto oli vielä myymättä. Se oli riski, mutta myös myyntivaltti. Paritalo vapautui tarvittaessa heti.

Maksoimme takuun, vaikka oma asunto oli vielä myymättä.

Kaupunki teki kanssamme vain vuoden vuokrasopimuksen.

Asunto oli juuri remontoitu ja vuokra siksi korkea. Niinpä olemme taas muuttamassa, nyt pienempään vuokrakaksioon. Jos olisimme lähteneet paritalosta suoraan kaksioon, tavaramme eivät olisi mahtuneet sinne.

Porrastamalla olemme pystyneet hävittämään tarpeetonta vähitellen.

Omistusasunnossa piti hoitaa lumi- ja pihatöitä, mutta vuokralla asuminen on huoletonta. Tykkään, että on kiinteät kulut. Kuukausivuokraan sisältyvät vesi, lämmitys ja autopaikka.

Ajattelen, että vuokralla on halvempaa kuin omistusasunnossa, koska mielestäni helppoudella ja terveydellä on hintansa. Suomalaiset on totutettu arvostamaan omistusasumista, mutta itse en kaipaa sitä statusta.

Realistinen laskelma

Jos olisimme päätyneet hankkimaan taas uuden omistusasunnon Etelä-Suomesta, meidän olisi pitänyt ottaa iso laina. Laskimme, ettemme ehtisi hoitaa sitä eläkeikään mennessä pois

Kannattaakin puntaroida realistisesti, haluaako maksaa eläkkeellä lyhennyksiä vai vuokraa. Kun on vuokralla, pystyy tekemään nopeita ratkaisuja.

Elokuussa löysimme unelmiemme kesäpaikan Lieksan alueelta hyvien yhteyksien päästä.

Mökki on talviasuttava, joten voimme viettää siellä aikaa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.

Mieheni jää muutaman vuoden kuluttua eläkkeelle. Mikään ei estä meitä ostamasta talviasuntoa Lieksasta ja etsimästä minulle sieltä töitä.

 

Tämä on ET-lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä. Lisää ET:n juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/et.

 

 

Omassa vai vuokralla? Näin asumismenot eroavat kuukaudessa

Oma paritalo 80 m2 

Vastike 160 e
Vesimaksu 32 e
Sähkö (suora sähkölämmitys) 156 e
Velanhoitomenot 753 e
Autopaikka 8 e
Huolto 40 e
Kotivakuutus 18 e
Yhteensä 1167 e

Vuokrakolmio 70 m

Vuokra 900 e
Sähkö 54 e
Kotivakuutus 18 e
Yhteensä 972 e

 

Asumiskulujen erotus on 195 e/kk eli 2340 e/v vuokra-asunnon hyväksi.

Päivitetty: Jutun taulukkoa on muokattu 18.7. klo 13.16: "Velan korot" on korjattu "Velanhoitomenoiksi".

Tarkistakaapa faktat

Omistusasunto, velan korot 753 e/kk ?? Paljonkohan sitä velkaa on..yli kolmesataa tuhattako...jos 200 000 e laina, korko 2 % korot 333,30 e/kk. Omistusasunto olisi tällöinkin 747 e/kk ja 225 e/kk eli 2700 e/vuodessa edullisempi !

Tuo lainan korot voisi paremminkin olla 753 e/vuosi, eli 62,75 e/kk, silloin omistusasunnossa 351,25 e/kk..ja omistusasumisen hyväksi muhkeat 7449 e/vuosi. Tällä lyhentelee jo lainaa kummasti! Ja vuosien asumisen jäkeen todennäköisesti myös jää taskuun, kun myy asunnon.

Vuokralla asue kannat vaintavarasi ulos...

Eläkeläiseukko

Asun kerrostalossa omassa kolmiossa enkä joudu tekemään lumitöitä jne tms. Taloyhtiö palkkaa kiinteistäfirman hoitamaan. Oli ehkä hieman yksipuolinen kannanotto asumiseen.
Kokeillut muitakin asumismuotoja, kiitos. P.s. mikä on botti tuolla vastauskentässä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla