Kuvat
Getty Images
Sisään – ulos, tuo nostalginen ranneliike!
Sisään – ulos, tuo nostalginen ranneliike!

Lyhennetty työviikko on yllättävän monelle naiselle arkipäivää.

Kyllä se kelpaisi. Pitäisin vaikka keskiviikon vapaana. En perjantaita, jotten vahingossa alkaisi tehdä viikkosiivousta ja viikonlopun ruokaostoksia. Nauttisin aamukahvit rauhassa. Tekisin kaikkea sitä, mitä en arjessa meinaa ehtiä: kävelisin metsässä, kokkaisin terveellistä ruokaa, lukisin ja viisastuisin. Keksisin ratkaisuja kansainvälisiin konflikteihin.

Ehkä myös keräisin metsikössä pulloja rahapulassani.

Onko ihme, jos SDP:n varapuoluejohtaja Sanna Marinkin unelmoi lyhyemmästä työajasta – hänellä on varmasti hulluna töitä ja todella vähän vapaa-aikaa. Ehtiiköhän hän ollenkaan pitää huolta kunnostaan ja ottaa päiväunia? Ministerin palkkaa voisi vähän leikata, ja silti pärjäisi ihan hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Marinin kuuluu oikeastaan viran puolesta visioida työläisille entistä parempia oloja: työväenliikkeessä sellainen on ydintoimintaa. Työnantajapuolen taas kuuluu pitää sellaista vaarallisena haihatteluna, joka romahduttaa kilpailukyvyn ja saa suomalaiset löppöilemään, kun pitäisi kikyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

21 prosenttia suomalaisista naisista tekee jo osa-aikatyötä.

Nyt on jauhettu jo pitkään siitä, olisiko Marinin visio hulluutta vai ei. Ehdotus ei kuitenkaan edustanut mitään avaruusaikaa. 21 prosenttia suomalaisista naisista tekee jo osa-aikatyötä.

Miksi? Lastenhoidon takia, iäkkäiden vanhempien takia. Opiskelun vuoksi tai terveyssyistä. Usein ihan siksi, että kokoaikatyötä ei ole tarjolla.

Koska on pakko

Milka Leppikorpi kuuluu viimeksi mainittuihin: hän on osa-aikamyyjänä Merijärven Salessa ja tekisi mieluusti enemmän tunteja. Työsopimus on tällä hetkellä kirjoitettu 8 viikkotunnille, mutta käytännössä määrä vaihtelee.

– Kesällä tein melkein täyttä viikkoa, nyt taas vähemmän. Se on harmi, mutta tavallaan ymmärrän sen tällaisessa pienessä kaupassa. Kaikille ei riittäisi kokoaikatyötä.

Kaupan alalla osa-aikatyöt ovat perusjuttu. Ne tarkoittavat työnantajan kannalta näppärää joustoa: halutaan, että töissä on koko ajan minimimäärä henkilökuntaa eikä yhtään liikaa. Siksi tuntuu ketterämmältä palkata työntekijät kitsailla tuntisopimuksilla ja antaa heille lisätunteja tarpeen mukaan.

Monille työntekijöille sellainen sopii. Kaupan alalla on töissä paljon opiskelijoita, jotka ovat tulleet töihin väliaikaisesti, eivätkä he edes halua tehdä täyttä päivää. Mutta Milka on unelmatyössään.

– Minä rakastan työtäni. Asiakkaat ovat kivoja, työyhteisö mukava, tämä on lähellä kotia. Pienen paikkakunnan kaupassa on hyvä ja turvallinen olla.

Työ on kyllä kiireistä ja tehtävälista kasvaa koko ajan: Milkan kaupassa hoidetaan nykyään myös Postia. Milka kuitenkin tykkää monipuolisuudesta. Hän on 26-vuotias, hyvässä työkunnossa ja motivoitunut. Tuntuu turhauttavalta, että kokopäivätyötä ei ole, kun samaan aikaan moni iäkkäämpi työntekijä ehkä haluaisikin vähemmän tunteja.

– Sellainen mahdollisuus meillä on – ja siihen suuntaan jopa painostetaan – että voisi tehdä lisää työtunteja maakunnan muissa S-ryhmän kaupoissa. Lähin on parinkymmenen kilometrin päässä, eikä minulla ole autoa.

Auton ostaminen lisätunteja varten olisi järjetöntä: autoon menisi enemmän rahaa kuin palkkaa saisi lisää.

Milka saa palkkaa useimpina kuukausina käteen 1000–1300 euroa. Parina kuukautena vuodessa tili voi olla 1500 euroa, ja silloin jää vähän ylimääräistäkin. Milka on tottunut laskemaan rahoja, ja puolisolla on kokopäivätyö. Se tässä yhtälössä tarvitaan.

– Meillä on omakotitalo, ja vaikka talot eivät ole täällä kohtuuttoman kalliita, lainamäärä on maksimi tuloihin nähden. Mutta se on oma valinta, ja hyvin tässä on pärjätty.

Koska pystyn!

Milka on tilastollisesti tyypillisin osa-aikatyön tekijä: syy lyhennettyyn työaikaan on se, että kokopäivätyötä ei ole tarjolla. Tilaston syylistassa viimeisenä on ”jokin muu syy”: ei lapsenhoito, ei oman äidin hoito eikä opiskelu. Psykologi Salla Reinikaisella on sellainen syy. Hän on tehnyt helmikuusta asti nelipäiväistä työviikkoa pelifirman HR-osastolla, koska hän haluaa ja pystyy.

– Se alkoi sellaisesta naiivista ajatuksesta vuodenvaihteessa: halusin aloittaa laulutunnit enkä löytänyt niille aikaa. Mietin, voisinkohan tehdä vähemmän töitä.

Salla teki vähän laskelmia: ei se mahdotonta olisi. Palkka pienenisi, mutta veroprosenttikin laskisi, joten ero täyteen palkkaan olisi yllättävän pieni. Hän oli lisäksi aloittamassa vapaaehtoisprojektia, joka vaatisi jossain vaiheessa vuotta pakosti palkatonta lomaa. Rohkeasti kysymään!

Esimies suhtautui ideaan hyvin. Sallalla oli vaihtumassa juuri työnkuva, ja uusi työ oli mahdollista järjestää nelipäiväiseksi.

– Luulen, että rekrytointitöissä olisi vaikeampaa pitää yksi päivä viikossa vapaana. Uudessa projektityössä pystyn itse paremmin vaikuttamaan viikon kulkuun. Työmäärä sovittiin sellaiseksi, että en tee viiden päivän töitä neljässä päivässä.

Salla päätti pitää maanantain vapaana, koska se on yleensä sopivan tyhjä: harvemmin maanantaisin on mitään menoja tiedossa illallakaan. Viime maanantaina Salla kävi kuntosalilla, katsastutti auton, maksoi laskuja, edisti omia projektejaan: teki juuri sitä, mitä ei viikonlopussa ehdi tai pysty tekemään.

– Vapaa arkipäivä auttaa arjen hallinnassa, ja se on poistanut sunnuntaista ahdistuksen.

Muutakin hyvää on tapahtunut. Kun vapaata on enemmän, ajatukset tuntuvat virtaavan vapaammin.

– En tiedä, mikä johtuu uusista työtehtävistä ja mikä ylimääräisestä vapaapäivästä, mutta minulla on ihan eri tavalla ideoita ja energiaa kuin ennen.

Ihmisiin kannattaa luottaa

Joku huumorimies totesi Sanna Marinin avaukseen, että monessa työpaikassa tehdään jo nelipäiväistä viikkoa täydellä palkalla: järjestelyn nimi on ”etätyöpäivä”. Etätyöskentelyn yleistymisestä on puhuttu vuosikaudet, mutta aika hitaasti se tapahtuu. Ehkäpä hitaus johtuu juuri siitä, että ”etätyöpäivä” kuulostaa monessa työpaikassa johdon korviin vielä samalta kuin ”paha krapula” tai ”oma loma”.

Ehkä ”etätyöpäivä” kuulostaa johdon korviin samalta kuin ”paha krapula”?

Riippuu tosin vähän johdosta. PR-toimisto Sugar Helsingin johdossa on päätetty, että koko toimisto etäilee perjantaipäivät: silloin ei vastata sähköposteihin ja toimisto on kiinni. Miten sellainen voi toimia? Eikö kilpailukyky romahda?

–Itse asiassa se toimii hyvin, vaikka luulisi, että PR-toimiston pitäisi olla aina tavoitettavissa. Asiasta on kerrottu avoimesti, ja kaikki yhteistyökumppanit tietävät toimintaperiaatteemme, sanoo Sugar Helsingin Saana Sillanpää.

Sugarissa oli aikaisemmin kaikilla nelipäiväinen työviikko. Jossain vaiheessa työt lisääntyivät, ja vapaa perjantai muutettiin etätyöpäiväksi. Etäpäivään päädyttiin siksi, että yrityksen työtiloissa on myös showroom, ja siksi toimistossa on paljon hälinää, trafiikkia ja keskeytyksiä. Perjantaina kukin tekee keskittymistä vaativia töitä siellä, missä haluaa. Mutta miten vahditaan, ettei henkilökunta lähde kolmen päivän kylpylälomalle?

– Olen ajatellut sen niin, että ihmisiin pitää luottaa, ja kun heihin luottaa, niin silloin he sitoutuvat. En ole kokenut tarvetta valvoa etätyöpäiviä.

Saanan tiimissä on myös työntekijöitä, jotka tekevät lyhyempää työaikaa. Saana ajattelee, että luovalla alalla on oikeastaan kilpailuetu, jos työntekijät saavat viettää aikaa omien intohimojensa parissa.

– Totta kai ymmärrän, että monissa töissä on oltava paikalla. Mutta tällaisessa työssä on mahdollista antaa vapautta, ja se lisää hyvinvointia.

Samaan aikaan toisaalla

Kuulostaa virkistävältä, että joku puhuu työhyvinvoinnista eikä pelkästä tuottavuudesta. Kuulostaa oikeastaan vähän Sanna Marinin utopialta. Mitäköhän esimieheni sanoisi, jos ehdottaisin, että alkaisin tehdä lyhennettyä työviikkoa? Tekisikö hän päätelmiä motivaatiostani, ja saisin seuraavalla YT-kierroksella kenkää?

Voi olla, että moni muu pelkää samaa. Tai päätyisinkö tekemään viiden päivän työt neljässä päivässä?

Se olisi hyvä diili työnantajalleni, mutta kuormittavaa minulle.

Päätyisinkö tekemään viiden päivän työt neljässä päivässä?

–Niin meilläkin meinasi käydä, kun vuosi sitten yksi työntekijä alkoi tehdä lyhyempää viikkoa. Piti karsia ja järjestellä töitä. Minusta tuntuu, että se tehosti koko firman toimintaa – oli pakko puhua vastuista ja siitä, mitkä ovat kenenkin ydintehtävät, Saana Sillanpää sanoo.

Sugar Helsinki on pieni yritys, mutta Saana uskoo, että samanlaista joustavuutta voisi harjoittaa isommissakin firmoissa. Sitä varmasti käytettäisiin.

– Tuntuu, että ihmiset arvostavat koko ajan enemmän vapaa-aikaa ja tinkivät mieluummin rahasta.

Niinpä. Nykyään kaiken maailman miesjohtajatkin pitävät pitkiä hoitovapaita ja huomaavat, miten mahtavaa on työnnellä lastenvaunuja syksyisenä arkipäivänä.

SDP ei ole ainoa taho, joka visioi parempaa työelämää. Naisten uraverkoston Ompeluseuran perustajat ovat juuri julkaisseet kirjan Työelämän kapinalliset, jossa hahmotellaan tulevaisuutta.

Kirjassa puhutaan työajanseurannasta hassuna menneisyyden jäänteenä ja esitetään, että ihmisten pitäisi saada tehdä töitä silloin, kun heille sopii. Joku voi haluta tehdä yhden työpätkän vaikka iltakahdeksasta kymmeneen ja pitää päivällä pari tuntia vapaata. Kuulostaa hyvältä, vaikka seuraavaksi pitää tietysti miettiä, miten sellaisessa maailmassa hoidetaan lapset, sairaat, liukuhihnalla kulkevat komponentit ja lehmien lypsäminen.

Samaan aikaan, kun täällä fantasioidaan leppoisammasta työtahdista, takapihalla tapahtuu ihan muuta. 2000-luvun isoin trendi on yksinyrittäminen: mikroyrittäjiä on Suomessa jo 182 000. Puolet heistä tienaa alle 2000 euroa kuussa, neljäsosa tekee yli 50-tuntista työviikkoa. Hieman yli puolet koki haasteita jaksamisen kanssa. Näinköhän heitä itkettää vai naurattaa, kun he miettivät tulevaisuuden joustavampaa työelämää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla