Kuvat
Sanoma-arkisto / Valtteri Heinonen
Lähes kaikki veroasiat hoituvat näppärimmin OmaVerossa.
Lähes kaikki veroasiat hoituvat näppärimmin OmaVerossa.

Joko kurkkasit pankkitilillesi? Jos palautuksi ei näy, syy voi olla esimerkiksi se, että olet korjannut veroehdotustasi tai tilinumerosi on väärin.

1,7 miljoonan suomalaisen tilille on tänään tiistaina 6.8.2019 ilmestynyt veronpalautukset. Veronpalautuspäivä on herättänyt hämmennystä, sillä tänä vuonna maksupäiviä on ensimmäistä kertaa kuusi.

Suurin osa palkansaajista ja eläkeläisistä saa veronpalautukset 6.8. tai 4.9., mutta maksupäivä voi ajoittua mihin tahansa heinäkuun ja joulukuun välille.

Jos et tiedä, milloin sinä saat veronpalautukset tai ihmettelet, miksi et saanut tänään palautuksia, voit tarkastaa maksupäivän ja syyn Omavero.fi:stä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Verohallinto on listannut yleisimpiä syitä, miksi palautus ei tullutkaan tilillesi. Koostimme syyt listaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
  1. Veronpalautuksesi on alle 5 euroa.
    Jos veronpalautus on alle viisi euroa, sitä ei makseta.

  2. Tilinumerosi on väärin.
    Ilmoittamasi tilinumero on väärä, tili on suljettu tai et ole ilmoittanut tilinumeroa ollenkaan. Verohallinnon tiedoissa voi olla kerrallaan vain yksi tilinumero. Täältä löydät tietoa, miten ilmoitat tilinumerosi Verohallinnolle. 

  3. Sinulla on jäänyt antamatta veroilmoituksia.
    Olet unohtanut antaa veroilmoituksen (esim. arvonlisäveroilmoitus) tai ilmoituksissa on ollut olennaisia puutteita. Palautus maksetaan, kun ilmoituspuutteet on korjattu.

  4. Olet täydentänyt tai korjannut esitäytettyä veroilmoitusta. 
    Veronpalautuksen määrä ja maksupäivä voivat tällöin muuttua. Jos veronpalautuksen maksupäivä on siirtynyt, saat siitä tiedon uudessa verotuspäätöksessä ja OmaVerossa. Uusi verotuspäätös saapuu lokakuun loppuun mennessä.

  5. Puolisosi muutti omaa veroilmoitustaan. 
    Puolisoiden verotus päättyy aina samaan aikaan. Myös veronpalautuksen maksupäivä on puolisoilla sama.

  6. Verohallinto sai verotustasi koskevaa tietoa muualta, ja verotus on jatkunut.
    Tällöin myös veronpalautuksen määrä ja maksupäivä voivat muuttua.

  7. Sinulla on velkaa ulosotossa.
    Ulosottoviranomainen on käyttänyt veronpalautuksen ulosotossa olevien velkojesi maksuun.

  8. Veronpalautusta on käytetty verojen maksuksi.
    Veronpalautusta käytetään verojen maksuksi verotuksen päättymispäivästä lähtien seuraavan kuun 4. päivään asti. 

Tiesitkö?

  • Ammatin- ja liikkeenharjoittajien veronpalautusten maksupäivä on 4.7.
  • Jäännösveron ensimmäisen erän eräpäivä on ammatin- ja liikkeenharjoittajilla 1.7. Jos jäännösveron määrä on 170 euroa tai enemmän, summa on jaettu kahteen erään. Toisen erän eräpäivä on tällöin 2.9. 
  • Suurimmalla osalla palkansaajista ja eläkeläisistä verotus päättyy kesäkuussa, jolloin veronpalautusten maksupäivä on 6.8. tai 4.9. Jäännösveron eräpäivät ovat 1.8. ja 1.10. 

Lähde: Verohallinto

Sisältö jatkuu mainoksen alla