Syrjintä on ihmisten eriarvoista kohtelua jollakin yhdenvertaisuuslaissa, tasa-arvolaissa, perustuslaissa tai työsopimuslaissa kielletyllä syrjintäperusteella. Työsyrjintään voi syyllistyä vain työnantaja tai työnantajan edustaja. Työpaikakkiusaamiseen voi puolestaan syyllistyä kuka tahansa työyhteisössä oleva ihminen. Kuva: Shutterstock
Syrjintä on ihmisten eriarvoista kohtelua jollakin yhdenvertaisuuslaissa, tasa-arvolaissa, perustuslaissa tai työsopimuslaissa kielletyllä syrjintäperusteella. Työsyrjintään voi syyllistyä vain työnantaja tai työnantajan edustaja. Työpaikakkiusaamiseen voi puolestaan syyllistyä kuka tahansa työyhteisössä oleva ihminen. Kuva: Shutterstock

Pelon vuoksi syrjinnän kohteeksi joutunut ei uskalla kertoa kokemuksistaan ja samasta syystä myös kollegat pysyvät usein hiljaa. Työpsykologi Hanna Poskiparta kertoo, mitä työkaverina voi tehdä, jos näkee epäasiallista käytöstä.

Seksuaaliterapeutti ja Sex Tape Suomi -ohjelman juontaja Marja Kihlström nosti viime viikolla esiin sukupuoleen kohdistavan syrjinnän työelämässä ja kertoi Instagram-tilillään omakohtaisen esimerkin.

Kihlström erosi vuonna 2017 Suomen seksologisen seuran puheenjohtajan paikalta muutama kuukausi sen jälkeen, kun hänet oli siihen valittu. Tuolloin Kihlström vetosi henkilökohtaisiin syihin, mutta kertoi viime viikolla, että todellinen syy oli toinen.

– Todellinen syy oli kokeneen, tunnetun ja arvostetun seksologian tutkijan Osmo Kontulan käytöksessä minua kohtaan. Kontula yritti ohjailla minua yhteydenotoillaan. Kun ilmoitin, että laitan hänen lähettämänsä viestin koko hallitukselle, hän huusi minulle puhelimessa useamman minuutin niin, että kollegatkin työpaikallani kuulivat. Hallituksen kokouksissa hänen asenteensa tuntui vähättelevältä ja häiritsi työtäni.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Räikein esimerkki oli Prahan WAS-konferenssi. Hallituksen kokouksessa päätettiin ennen konferenssia, että Kontula tulee olemaan mentorini uudessa tehtävässä, mutta paikan päällä hän vain ilmoitti, että koitapa pärjätä itse, Kihlström kirjoitti Instagramissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Etenkin nuoret naiset kokevat sukupuolittunutta syrjintää työelämässä. Minäkin olen sitä kokenut ja haluan jakaa siitä tarinani, koska vuosikaudet vaikenin tästä siinä pelossa että asian paljastaminen pilaa urani seksologina. Minut valittiin vuonna 2017 Suomen seksologisen seuran puheenjohtajaksi. Luovuin kuitenkin tehtävästäni jo saman vuoden aikana vedoten henkilökohtaisiin syihin. Todellinen syy oli kokeneen, tunnetun ja arvostetun seksologian tutkijan Osmo Kontulan käytöksessä minua kohtaan. Kontula yritti ohjailla minua yhteydenotoillaan. Kun ilmoitin että laitan hänen lähettämänsä viestin koko hallitukselle hän huusi minulle puhelimessa useamman minuutin niin että kollegatkin työpaikallani kuulivat. Hallituksen kokouksissa hänen asenteensa tuntui vähättelevältä ja häiritsi työtäni. Räikein esimerkki oli Prahan WAS-konferenssi. Hallituksen kokouksessa päätettiin ennen konferenssia että Kontula tulee olemaan mentorini uudessa tehtävässä, mutta paikan päällä hän vain ilmoitti, että koitapa pärjätä itse. Näiden tapahtumien jälkeen päädyin luopumaan tehtävästäni puheenjohtajana, sillä koin etten voi tehdä työtäni kunnolla. Halusin nyt tuoda tämän esiin, koska on väärin että rakenteissa oleva sukupuolittunut syrjintä hiljentää syrjityt pelolla ja häpeällä. Ei minun kuuluisi niitä kokea, kun minua kohtaan on toimittu väärin. Oletko sinä kokenut sukupuolittunutta syrjintää työelämässä? Miten toimit asian kanssa? *Kuva by Muru @mattikihlstrom #syrjintä #sukupuolittunutvallankäyttö #puheeksiotto #loppuvaikenemiselle #lupapuhua #puhumuru

Henkilön Marja Kihlström (@puhumuru) jakama julkaisu

Kihlström kertoi kirjoituksellaan halunneensa tuoda asian esiin nyt, koska ”on väärin, että rakenteissa oleva sukupuolittunut syrjintä hiljentää syrjityt pelolla ja häpeällä”.

Seksologinen seura kommentoi avoimessa kirjeessään, että Kihlströmin kertomat esimerkit ovat totta ja että seurassa ei hyväksytä Kontulan käytöstä. Kontula puolestaan kiisti Kihlströmin väitteet Ylen haastattelussa.

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula kommentoi Marja Kihlströmin kertomia asioita Ylelle näin: ”On kummallinen väite, että tässä olisi tapahtunut sukupuolisyrjintää. Naisille ovat aina olleet portit avoinna, myös puheenjohtajan tehtäviin.” Kuvat: Sanoma-arkisto / Antti Hämäläinen ja Leena Koskela

Miksi syrjinnästä on vaikea kertoa?

Työpsykologi Hanna Poskiparta Novetoksesta ei ota kantaa Kihlströmin, Kontulan ja Seksologisen seuran tapaukseen, mutta sanoo yleisellä tasolla ymmärtävänsä, miksi kohteeksi joutuneen voi olla vaikea ottaa esille työsyrjintää. Siihen on kolme syytä. Yleisin niistä on pelko.

– Kohteeksi joutunut voi pelätä sitä, että syrjintä pahenee, jos siitä tehdään ikään kuin numero. Sekin on pelottavaa, kun ei tiedä, mitä sitten tapahtuu, jos kertoo asiasta, Poskiparta sanoo.

Ihmisellä on Poskiparran mukaan myös taipumus vähätellä tapahtunutta ja pohtia omaa rooliaan.

– Moni tsemppaa itseään ja ajattelee, että eihän tässä mitään – että ehkä hänellä (syrjintään syyllistyneellä) oli vain kurja mieli tai huono päivä. Ihminen helposti ikään kuin poisselittää sitä tilannetta, vaikka se on tuntunut ikävältä. Aika moni näkee vikaa myös itsessään ja miettii, onko itse käyttäytynyt jotenkin provosoivalla tavalla. Kun etsii syitä itsestään, kynnys asian esille nostamiseen kasvaa.

Poskiparran mukaan kolmas syy, miksi epäasiallista kohtelua tai syrjintää on vaikea ottaa esille, on toiveikkuus. Se on ihmisessä sisäänrakennettu. Sitä haluaa toivoa, että ongelma menee ohi – että ehkä kyse oli vain yhdestä kerrasta.

Syrjintää tai epäasiallista kohtelua tapahtuu harvoin useita kertoja päivässä tai edes useita kertoja viikossa, ja siksi ihminen saattaa ehtiä toipua tapahtuneesta. 

– Tässä tapahtuu hieman samanlainen ilmiö kuin esimerkiksi parisuhdeväkivallassa. Syy siihen, miksi ihminen jää väkivaltaiseen suhteeseen pitkäksi aikaa, on usein se, että hänessä elää toivo. Uhri ajattelee, että ehkä tämä on viimeinen kerta kun minua lyötiin, Poskiparta kertoo.

Ihminen siis kestää yllättävän paljon – joskus aivan liikaakin.

– Raja saattaa hämärtyä. Valitettavasti huonoon kohteluun tottuu ja turtuu, vaikka joka kerta se tuntuu pahalta.

Mitä työkaverina voisi tehdä?

Entä miksi työkaverit eivät puutu, vaikka näkisivät epäasiallista käytöstä?

– Siinä tapahtuu vähän samankaltainen ilmiö kuin koulukiusaamistapauksissa. Pelätään, että minä saatan olla seuraava kohde, jos puutun tähän.

Poskiparta peräänkuuluttaa psykologisesti turvallista työympäristöä ja -ilmapiiriä.

– Jos vaikka kokouksessa joku mölväisee ikävällä tavalla jollekulle, ja sivustaseuraajana tietää, että 70 prosenttia pöydän ympärillä istuvista on sinun puolellasi ja tukee sinua, mikäli otat mölväisyn esiin, kynnys puuttua asiaan madaltuu. On helpompi nostaa kissa pöydälle, jos tuntee, ettei ole yksin.

Jos työkaverina näkee epäasiallista käytöstä tai epäilee työsyrjintää, Poskiparta kehottaa avaamaan suun.

– Jos tilanne sallii ja rohkeutta riittää, niin voi kertoa ääneen, miltä itsestä sivustakatsojana tuntuu sanoa ääneen esimerkiksi Toi mitä sanoit, tuntuu musta ikävältä. Ja sen jälkeen voi kysyä epäasiallisen käytöksen kohteelta: Miltä susta tuntui? 

– Jos itse tilanteessa ei halua julkisesti tätä kysyä, voi kysyä kahden kesken toisen ajatuksia ja tunteita tilanteesta. Ja  voi myös kysyä, mitä hän toivoisi sinulta työkaverina.

Poskiparta muistuttaa, että ihmiset voivat tulkita kuulemansa usein eri tavoin.

– Huumori on tästä hyvä esimerkki. Se mikä minun mielestäni oli ikävää ja jopa epäasiallisen käyttäytymisen rajojen reunamilla voi toisesta olla vaan hauskaa huulenheittoa. Toinen tapa on ihmetellä ääneen. Mä en oikein ymmärrä, mitä täällä tapahtuu? Osaisko joku avata tätä? Tämän kaltainen ihmettely voi rohkaista myös muita puhumaan kokemuksistaan. Kolmas tapa on kertoa havainnoistaan esihenkilölle, henkilöstöhallinnon tai työsuojelun edustajalle ja kysyä heiltä, mitkä ovat meidän työpaikan toimintamallit.

Puuttumisen mallit löytyvät mappi ö:stä

Työnantajan vastuu syrjintätapauksissa on selkeä, siitä määrää laki. Työnantajalla on puuttumisvelvollisuus. Käytännössä ei asia ole aina yksiselitteinen.

– Työturvallisuuslaki sanoo, että jokaisella työpaikalla ja työyhteisössä pitää olla nollatoleranssi. Mutta luottamussuhteiden pitää olla kunnossa, jotta kohteeksi joutunut uskaltaa kertoa asiasta. Jos esihenkilön ja työntekijän välillä ei luottamusta ole, työntekijän on äärimmäisen vaikea kertoa esihenkilölleen vaikeista asioista, Poskiparta sanoo.

Poskiparran mukaan syrjintätapausten selvittelyä vaikeuttaa joskus se, että niitä on vaikea todeta ja todistaa.

– Pitäisi olla selkeitä faktoja. Mutta harvoin ne tilanteet ovat niin selkeitä, että esimerkiksi kollega on kuullut ja nähnyt tilanteen, jossa jotakuta syrjitään tai kohdellaan epäasiallisesti vaikkapa siksi, että tämä on nainen tai tummaihoinen. Yleinen epäasiallinen kohtelu on helpommin havaittavissa kuin se, että syrjintä johtuu sukupuolesta, rodusta, uskonnollisesta suuntautumisesta tai muusta vastaavasta.

Poskiparran mukaan monilta työpaikoilta edelleen puuttuu myös puuttumisen malleja ja käytäntöjä tai sitten ne ovat mappi ö:ssä. Kun puuttumisen ohjeistukset ja syrjintä- ja kiusaamistapaukset eivät ole esihenkilöiden arkea, harvasta esihenkilöstä kehittyy eksperttiä tällaisten asioiden tunnistamisessa, selvittämisessä ja hoitamisessa. 

– On helpompi sanoa, että ei meillä ole tällaisia ikäviä tapauksia kuin puuttua niihin.

Poskiparran mukaan esihenkilö ei usein myös näe tilanteita. 

– Tavallista on, että esihenkilön edessä käyttäydytään hyvin, mutta silmien näkymättömissä ei. Hänelle voi tulla täysin puskista, että joku työntekijä pystyy käyttäytymään erittäin ikävästi ja epäasiallisesti. Toisinaan esihenkilö saattaa olla sokea vaikeille asioille.

Poskiparta on nähnyt myös tilanteita, joissa työnantaja välttelee vastuuta eikä uskalla tehdä vaikeita päätöksiä.

– Yksi syy, miksi joissakin työyhteisöissä siedetään joltakin ihmiseltä epäasiallista käytöstä, on se, että hänellä on niin merkittävä rooli organisaatiossa. 

Pienistäkin ongelmista pitää oppia keskustelemaan

Poskiparran mielestä paras tapa ennaltaehkäistä työsyrjintää, on luoda työpaikalle avoin ilmapiiri, jossa uskalletaan keskustella. Erityisen tärkeä rooli tässä on työnantajalla ja esihenkilöllä, mutta myös työntekijät voivat tähän vaikuttaa.

Kuulostaa hyvältä, mutta miten se luodaan?

– Työpaikoilla kannattaa opetella puhumaan vaikeista asioista. Kannattaa opetella antamaan palautetta ihan arkisista asioista. Jokaisella työpaikalla joku tiuskii joskus, joltakin jää jotain tekemättä tai aikataulut eivät pidä. Tällaiset pienet asiat kannattaa ottaa puheeksi.

– Jos ei osata ottaa esille pieniä ongelmia, ei niitä isojakaan ongelmia osata käsitellä. Jos pienet asiat sivuutetaan, niin siinä vaiheessa, kun eteen tulee jokin vakava ja iso ongelma, ollaan neuvottomia.

Poskiparran mukaan suomalaisilla työpaikoilla ollaan kehitetty ongelmista keskustelemisessa silloin, kun ne liittyvät selkeästi työhön.

– Mutta heti kun vastaan tulee ongelma, joka liittyy ihmisten väliseen käyttäytymiseen ja dynamiikkaan, menee sormi suuhun. Valitettavasti tähän ei panosteta. Jos työpaikalla mietitään sitä, että kehitetäänkö vaikkapa projektijohtamista vai sitä, että ennaltaehkäistäisiin työsyrjintää, niin kyllä se on projektijohtaminen, jota priorisoidaan. Tässä on haaste monille työnantajille, sillä työsyrjinnästä on hirvittävät haittavaikutukset ihmisen terveydelle ja se näkyy myös liiketoiminnassa.

Työturvallisuuskeskuksen sivuilta löytyy lisää tietoa työsyrjinnästä ja ohjeita, mitä työsyrjinätätapauksissa voi tehdä.

Vierailija

Surkea suomalainen johtamistyyli altistaa sille, että poikakerhojen puuhastelulla ajetaan jopa perinteiset yritykset alas. Itäblokin vastuunkierto kukoistaa, johtaminen on pelkkä turhamaisuusprojekti ilman osaamista tai sisältöä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla