Marja Lähde nauttii yhä sisustuslehtien selailusta, vaikka ei enää sisustussuunnittelijana työskentelekään. Kuva: Juha Salminen
Marja Lähde nauttii yhä sisustuslehtien selailusta, vaikka ei enää sisustussuunnittelijana työskentelekään. Kuva: Juha Salminen

Kun Marja Lähde jäi 59-vuotiaana toistamiseen työttömäksi, hän sisuuntui ja lähti opiskelemaan sisustussuunnittelijaksi – nuoruutensa unelma-ammattiin. 

Marja Lähde, 67:

”Lukioikäisenä lähdin usein mukaan, kun vanhempani kävivät asuntonäytöillä. Otin näytöistä mukaani pohjapiirustukset, joihin laadin kotona omat kalustussuunnitelmat. Vanhempani olivat kuitenkin sitä mieltä, että sisustusala voi olla vain harrastus. Olin kiltti tyttö, ja uskoin heidän olevan oikeassa. Aikakin oli silloin toinen, eivät ihmiset vielä 60-luvulla sisustaneet kuten nykyään.

Minulla on hyvä kielipää, joten hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan englantia ja venäjää. Pääsin kielten opettajaksi ja sitten kielitaitoa vaativiin töihin idänkauppaa käyviin yrityksiin. Viihdyin loistavasti yritysmaailmassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Venäjän kaupalla alkoi kuitenkin mennä huonommin, ja vuonna 2005 minut irtisanottiin. Potkut tuntuivat todella pahalta, sillä olin ollut samassa firmassa 17 vuotta. Olin kuvitellut, että saisin olla siellä eläkeikään saakka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vajaan vuoden työttömyyden jälkeen pääsin projektikoordinaattoriksi rakennusyritykseen. Teknisten tekstien kääntäminen oli aika tylsää, mutta kun toimistolle tuotiin rakennuspiirustuksia, olin haukkana silmäilemässä niitä.”

Huoli eläkkeestä

”Alan tulevaisuusnäkymät vaikuttivat epävarmoilta, joten opiskelin työn ohessa sisustussuunnittelua työväenopistossa ja kesäyliopiston kursseilla. Siellä opettajat huomasivat lahjani ja innostukseni. He sanoivat, että tekemäni suunnitelmat olivat niin hyviä, että ne voisi vaikka myydä. Se rohkaisi.

Sitten jäin uudelleen työttömäksi 59-vuotiaana. Ajattelin, että ei tästä tule mitään. Olin huolissani erityisesti tulevasta eläkkeestäni, sillä työttömyys pienensi sitä.

Päätin kääriä hihat. Lähdin opiskelemaan sisustussuunnittelijaksi nyt tosissani AJK-Jatkokoulutukseen. Opiskelu kesti puolitoista vuotta ja maksoi yhden kuukauden bruttopalkan verran. Lisäksi suoritin yrittäjäkurssin.

Vaikka olin vanhempi kuin kurssikaverini, tunsin elämänkokemukseni olevan etu. Sisustussuunnittelussa tarvitaan psykologista silmää ja empatiaa, jotka kehittyvät iän myötä. Valmistuin kurssilta parhain arvosanoin ja sain ensimmäisen työkeikkani koulun johtajan kautta.

Olin 62-vuotias, kun perustin yritykseni Cocovision marraskuussa 2012. Samana päivänä jäin eläkkeelle, joten toimeentuloni yrittäjänä oli turvattu. Ensimmäisenä sain suunnitella pienen yrityksen sisustuksen. Olin innoissani! Sana taidoistani kiiri, ja pääsin tekemään sisustussuunnitelmia toimistoihin ja koteihin. Kotitaloudet käyttävät nykyään rohkeammin sisustussuunnittelijoiden palveluita kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.

Yrittäjyydessä parasta on se, että saa valita työaikansa ja hinnoitella itse työnsä. Päivät eivät ole koskaan samanlaisia.

Sisustussuunnittelu toi lisätuloa eläkkeeni rinnalle, ja pystyin säilyttämään vanhan elintasoni. Toisaalta yrittäjyyteen kuuluu myös hiljaisempia kausia, enkä esimerkiksi uskaltanut lähteä viikkoa pidemmille matkoille, jotta yhtään keikkaa ei olisi mennyt ohi.

Jouduin lopettamaan toiminimeni vuosi sitten, kun terveyteni alkoi reistailla. Käyn silti yhä alan messuilla ja koulutuksissa sekä bloggaan sisustamisesta. Olen kiitollinen, että olen saanut tehdä monipuolisen työuran.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla