Chihuahuat Alma ja Nata ovat tottuneet Riikan rytmiin, eivätkä vaadi emäntää lenkille ennen kuin hän on herännyt.
Chihuahuat Alma ja Nata ovat tottuneet Riikan rytmiin, eivätkä vaadi emäntää lenkille ennen kuin hän on herännyt.

Riika Kaipainen työskenteli lentoemäntänä ennen kuin kouluttautui lentäjäksi. Nyt hän kannustaa naisia hakeutumaan suoraan koneen ohjaamoon. Juttusarjassa eri alojen huippunaiset kertovat ajankäytöstään ja valinnoistaan työssä ja arjessa.

Lentotäti. Se oli Riika Kaipaisen unelma-ammatti jo pikkutyttönä.

Perhe kannusti, mutta kukaan ei keksinyt ehdottaa lentäjän ammattia.

– Äitini on työskennellyt hyvin miesvaltaisella alalla, muttei hänkään tullut ajatelleeksi, että minusta voisi yhtä hyvin tulla lentäjä. Ei edes silloin, kun sain matematiikasta kiitettäviä arvosanoja, Riika muistelee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Täytettyään 18 vuotta Riika lähti lentoemäntäkoulutukseen. Finnairin ikäraja oli tuolloin 20 vuotta, joten Riika lähti Lontooseen British Airwaysin palvelukseen. Työ oli jännittävää ja palkitsevaa; tavallisten lentojen lisäksi Riika työskenteli myös vip-koneissa ja tapasi muun muassa jalkapalloilija David Beckhamin ja brittihovin jäseniä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eräänä päivänä Riika näki kiharahiuksisen naisen astuvan koneen ohjaamoon.

– Hän oli ensimmäinen tapaamani naiskapteeni. Jillillä oli valtava tukka, jonka päälle hän asetti lentäjänkuulokkeet ja mietin vain, että vau.

Lennon aikana Riika haastatteli Jilliä aina, kun töiltään ehti. Perille päästyään Riika tiesi, että halusi itsekin lentäjäksi.

Harkitseva luonne kuitenkin toppuutteli tekemästä hätiköityjä päätöksiä. Niinpä Riika suoritti ensin yksityislentäjän lentolupakirjan nähdäkseen, oliko se todella jotain, josta hän haluaisi tehdä ammatin itselleen.

Taivaalla hän ymmärsi, että todellinen unelma oli vielä saavuttamatta. Lentäminen oli mahtavaa.

– Silti minun oli hyvin vaikea luopua niin hyvästä työpaikasta. Tyhjän päälle jääminen oli iso harppaus. Kannoin erokirjettä kahden kuukauden ajan laukussani ennen kuin ulkalsin jättää sen esimiehelleni.

Päätös oli oikea. Riika on nyt työskennellyt lentäjänä neljä vuotta. Hänen mukaansa taivaalla olisi tilaa muillekin naisille.

– Toivon, että naiset uskaltaisivat hakea lentäjiksi entistä rohkeammin. Jos ilmailuala kiinnostaa, lentoemännän työ ei ole ainoa vaihtoehto.

Norsupenkki on Ghanasta, nahkatakki New Yorkista. ”Kaikki lentäjät ovat oman elämänsä Top Guneja, joten täytyihän sellainen takki ostaa!”

Roolit: ”Sama rooli töissä ja kotona”

”Työni vaatii järjestelmällisyyttä ja se piirre näkyy kotonakin; teetin eteiseen uudet, toimivat kaapit, jotta pakkaaminen olisi vaivatonta. Lentäjät ovat myös hyviä johtajia ja otan vastuuta myös kotona. Ennakointikyvystäni on on apua siviilissäkin. Meillä olisi varmasti vessapaperi aina loppu, jos minä en huolehtisi kauppalistoista. Jääkaapissa on aina salaattitarpeet odottamassa. Silloin en sorru pitkänkään työpäivän jälkeen roskaruokaan.

Lentäjänä tärkein velvollisuuteni on viedä matkustajat turvallisesti kohteeseen. Mietin turvallisuuskysymyksiä paljon työn ulkopuolellakin. Olen esimerkiksi hankkinut kotiimme parhaan mahdollisen hälytysjärjestelmän, ja valitsin koirillemme tiukat turvallisuuskriteerit täyttäneen kantokopan.

Luonteenpiirre tulee kyllä osin kotoakin. Kun muutin 18-vuotiaana Lontooseen, isäni tuli tekemään uuteen kotiini tupatarkastuksen. Hän halusi varmistaa, että asunto on paloturvallinen ennen kuin asetuin taloksi.”

Perhe: ”Muutto lapsuudenkotiin lähensi minua ja äitiäni”

”Isäni ehti kuolla ennen kuin aloitin lentäjän opinnot, mutta hän ehti kuulla pääsykoetuloksista. Hän jätti minulle autonsa. Koulutus oli Porissa, ja hän halusi minun ajavan sinne vanhalla klassisella kartanovolvollaan. Se on loistava auto ja käytössäni edelleen.

Koulutus Suomen ilmailuopistossa on maksullinen, joten myin asuntoni ja muutin takaisin äidilleni. Asuin viikot Porin asuntolassa, mutta viikonlopuksi ajoin kotiin. Äitini oli juuri jäänyt leskeksi ja yhdessä asuminen lähensi meitä valtavasti.

Kun ensimmäinen työpäivä lentäjänä koitti, äiti toivotti minulle aamutakki päällä onnea. En tiennyt, että ystäväni ja mentorini Marjo odotti nurkan takana ja kiidätti äitini perässäni lentokentälle. Olin maininnut Marjolle, että olisi upeaa, jos äiti pääsisi ensimmäiselle lennolleni, mutta liput olivat niin kalliit, etten raaskinut ostaa niitä. En tiennyt, että he joivat matkustamossa samppanjaa minun ohjatessani koneen Ruotsiin Brommaan. Kun saavuimme perille, Marjo ja äitini tulivat tervehtimään minua ohjaamoon. Marjo oli teettänyt minulle vanhasta univormustaan pussukan, jossa olen siitä hetkestä lähtien kantanut mukanani passia ja lentolupakirjaa. Puhun paljon, mutta silloin olin liikutuksesta sanaton.

Perhe on minulle todella tärkeä. Epäsäännöllisten työvuorojen vuoksi olen joutunut olemaan poissa merkkipäivinä, mutta muistan ystäviäni ja läheisiäni pitkin vuotta. Saatan esimerkiksi ostaa portugalilaisia pastél de nata -leivoksia Lissabonissa pysähtyessäni ja kutsua läheiset herkuttelemaan.”

Minuutit hyötykäyttöön: ”25 minuutin kävely tekee ihmeitä”

”Tein viimeiset vuodet lentoemännän töitä osa-aikaisena Suomesta käsin. Se tarkoitti sitä, että lensin ensin Helsingistä Lontooseen ja jatkoin siitä maailmalle.

Lentäjän työt aloitettuani halusin asettua Helsinki-Vantaan lentoaseman lähistölle. On silkkaa luksusta päästä kävellen töihin. Samalla pystyn huolehtimaan hyötyliikunnasta. 25 minuuttia kävelyä ennen työpäivää tekee ihmeitä. Valitsen myös aina portaat hissin sijaan.

Kerran lentoemäntänä työskennellessäni isäni matkusti mukanani Los Angelesiin. Hotellille päästyämme lentäjät lähtivät heti porukalla lenkille. Isäni ihmetteli, miksen halunnut mukaan. Sanoin, että tarvitsen lepoa, kävelin tänne juuri Atlantin yli.

Lentäjäksi siirryttyäni ymmärsin, miksi he halusivat heti urheilemaan. Kun istuu koko pitkän työpäivän, on kohteessa päästävä liikkeelle. Pakkaan aina mukaani lenkkarit, ja joskus olen juossut jopa aamuyöllä ennen lentoa. Juoksun lisäksi pidän avantouinnista, hiihdosta ja laskettelusta sekä ratsastuksesta.

Hyvä ruokavalio on tärkeä osa hyvinvointiani. Säännöllinen syöminen auttaa jaksamaan, ja minulla on aina vettä ja eväitä mukanani.”

Jaksaminen: ”Työni on stressitöntä”

”Katson näyttöpäätettä työkseni, joten vapaalla en halua tuijottaa puhelinta. Kun olen koirien kanssa lenkillä tai perheeni kanssa syömässä, olen oikeasti läsnä.

Uni on minulle ensiarvoisen tärkeää, jotta jaksan epäsäännöllisen vuorotyön. Onneksi pystyn nukkumaan milloin tahansa, kunhan minulla on pimennysverhot, korvatulpat ja unimaski. Jopa koiramme ovat sopeutuneet rytmiini, eivätkä vaadi lenkille ennen kuin herään.

Ilmailualan työvuorot suunnitellaan hyvinvointia kunnioittaen. Se on myös turvallisuuskysymys. Aina välillä sattuu silti jotain, johon emme voi itse vaikuttaa. Sääolosuhteet saattavat esimerkiksi myöhästyttää lentoa, emmekä pääse lepäämään sovittuun aikaan. Se on työssäni raskainta.

Vuorotyössä on kuitenkin myös hyviä puolia. Arkivapaina ehtii asioida vaikka pankissa ja nauttia siitä, että kuntosalilla on väljää.

Koulutus antaa niin paljon varmuutta, että työ on mielestäni stressitöntä. Koen onnistuvani, jos lasku sujuu hyvin vaativissa sääolosuhteissa. Olen kuitenkin edelleen myös asiakaspalveluhenkinen. Lentopelkoiset käyvät joskus ohjaamossa tutustumassa ennen lentoa. On upeaa nähdä heidän voittavan pelkonsa.

Lentäjien tulee jatkuvasti kouluttaa itseään, ja pyhitänkin opiskelulle rutkasti aikaa. Minulla on oma työhuone kotona tietokonetyöskentelylle ja paperitöille. Peruslentäminen on kuin pyörällä ajoa: se tulee selkärangasta. Mutta kun vaihdoin lentoyhtiötä ja konetyyppiä, meni uuden opetteluun kolme kuukautta. Koneen manuaaleissa eli käsikirjoissa on tuhansia sivuja, koneiden lentotekniikat ovat erilaiset. Ne myös tuntuvat lentäessä hyvin erilaisilta. Koneiden kehittyessä lentäjien täytyy pysyä mukana ja se onnistuu vain opiskelemalla.

Puolivuosittain teemme simulaattorissa tarkistuslennot. Harjoittelemme muun muassa tilanteita, joissa koneen järjestelmät pettävät. Kokeesta on päästävä läpi, jotta lentämistä saa jatkaa.”

Unelmat: ”Kaikella on hintansa”

”Olen joutunut luopumaan parisuhteista unelmieni vuoksi. Kun muutin nuorena Lontooseen, jatkoin jonkin aikaa etäsuhdetta suomalaisen miehen kanssa. Suhde ei lopulta kestänyt välimatkaa. Englannissa asuessani tapasin stuerttina työskentelevän brittimiehen, joka jopa muutti kanssani jopa Suomeen. Mies tuli vanhoillisesta suvusta, jossa naiset hoitivat lähinnä kotia. Kun aloitin lentäjän opinnot, suhde päättyi. Sekä miehelle että hänen perheelleen oli liikaa, että minusta oli tulossa korkeammin koulutettu. Olemme kyllä ystäviä edelleen.

Nykyinen puolisoni on myös ilmailualalla. On hienoa jakaa hänen kanssaan intohimo lentämiseen. Töissä lennän kuljettaakseni matkustajia, vapaalla lennän pienkoneella silkasta ilosta. Suurin ero on kuitenkin lähinnä asussa: töissä pukeudun Finnairin univormuun ja vapaalla pienkonetta lentäessäni käytän lentäjän haalaria. Jalassani on aina maiharit.”

Vuosissa Briteissä jäi tapa nauttia aina iltapäivätee. 

Teetauko brittityyliin: ”Kotini on täynnä muistoja”

”Rentoudun teekupin ääressä. Se on peruja Lontoon vuosiltani. Kodissamme on paljon ilmailuaiheisia tauluja sekä muistoja maailmalta. Verhot olen tuonut Intiasta, kamelitaulun Dubaista ja norsupenkin Ghanasta. Minulle on tärkeää, että esineillä on tarina.

Olen ehtinyt nähdä työvuosieni aikana paljon maailmaa. Lempikohteeni on Etelä-Afrikan upea Kapkaupunki. Siellä on kaikkea! Myös Lontoo on minulle rakas kaupunki. Japani on kiehtova maa ja siellä on myös lentoyhteisölle tärkeä paikka: Jet Lag Club -ravintola Naritassa kerää yhteen miehistöjä ympäri maailman. Se on jokaisen ilmailualan työntekijän must see -kohde.” 

Riika osti viimeisellä matkallaan lentoemäntänä Hermès’n huivin. Se muistuttaa häntä cabin-työn yhdestä puolesta: glamourista.

Lentoyhteisö: ”Alalle on saatava lisää naisia”

”Finnairin noin tuhannesta lentäjästä 28 on naisia. Maailman mittapuulla naisia on vain viisi prosenttia kaikista lentäjistä. Kuulun kansainväliseen naisliikennelentäjistä koostuvaan työryhmään, jonka kanssa mietimme tasa-arvoasioita sekä naismäärän lisäämistä yhtiöissä. Moni lentoyhtiö on nyt sitoutunut 25 by 2025 -lupaukseen eli yhtiö pyrkii kasvattamaan naismääräänsä 25 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä.

Ilmailuopisto on ollut naishakijoiden etsinnässä aktiivinen jo aiemmin. Olemme esimerkiksi rekrynneet pääsykokeisiin hakijoita Naisten kympiltä. Saimme tuolloin tuplattua naishakijamäärän.

Pidämme myös Finnairin naislentäjien kanssa tiiviisti yhtä ja tapaamme vapaa-ajallakin. Heidän tukensa on minulle tärkeää. Lentäjiksi hakeutuu melko samantyyppistä porukkaa, ja töissä onkin aina hauskaa. Kättelemme kollegojen kanssa aina työpäivän alkaessa ja sen päätteeksi.

Yhteisömme on ollut erityisen tärkeä koronakriisin aikaan, koska olemme kaikki uuden tilanteen edessä. Yhteishenki on ollut valtava, ja tuemme toisiamme päivittäin vaihtamalla neuvoja käytännön asioista esimerkiksi lomautuksiin liittyen. Tilanne on koko alalle ennennäkemätön ja toivon, että paremmat ajat koittavat meille kaikille mahdollisimman pian.” 

Sisältö jatkuu mainoksen alla