Kuvat
Veera Korhonen
Älä suorita, älä uuvu. Siinä Laura Ruotsalaisen (vas.) ja Susanna Tiljanderin tärkeimmät ohjeet itselleen ja toisilleen.
Älä suorita, älä uuvu. Siinä Laura Ruotsalaisen (vas.) ja Susanna Tiljanderin tärkeimmät ohjeet itselleen ja toisilleen.

Laura Ruotsalainen ja Susanna Tiljander ovat entisiä kollegoita, jotka nykyään tubettavat työuupumuksesta. Juttusarjassa kaksi työn yhdistämää kertoo havaintoja itsestään, toisistaan ja suhteestaan. 

Laura Ruotsalainen, 35:

”Ajattelin, että burnoutin kokeneet ovat tyhjästä valittajia”

”Kun Susanna sairastui neljä ja puoli vuotta sitten, emme olleet vielä kovin läheisiä. Olin todella yllättynyt, kun kuulin hänen työuupumuksestaan. Susannalla näytti olevan työ ja perhe hienosti balanssissa. Hän istui rennon näköisenä kahvitauoilla, kun itse painoin hiki päässä töitä. Joskus se jopa vähän ärsytti.

Ennen omaa sairastumistani ajattelin, että burnoutin kokeneet ovat tyhjästä valittajia. Toisaalta he olivat mielessäni myös sankareita; jos on saanut burnoutin, on ollut varmasti kova tekemään töitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitten kaksi ja puoli vuotta sitten sairastuin itsekin. Toipuessani aloin viestitellä Susannalle, ja silloin tutustuimme kunnolla. Minua lohdutti ajatus , että joku toinen on käynyt läpi saman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suvussani naiset ovat olleet aina kovia tekemään töitä. Mummoni kantoi päävastuun viiden lapsen elättämisestä. Äitini sai mallin, että naisen on pärjättävä, tulee mitä tulee. Minä opin saman häneltä.

Työssäni talouspäällikkönä haalin koko ajan lisää tehtäviä ja tein pitkiä päiviä. Suorittaminen jatkui kotona. Kun mieheni pyysi, että tulisin istumaan sohvalle, vastasin, etten ehdi, kun on nämä pyykit, tiskit ja pihakin pitäisi laittaa. Kuvittelin, että ihminen on arvokas vain tekojensa kautta.

Lopulta olin niin uuvuksissa, että unohtelin asioita. Jopa sanat alkoivat kadota päästäni. Iltaisin vitkuttelin nukkumaanmenoa, koska en halunnut, että tulee seuraava päivä. Töissä itkin salaa vessassa.

Lopullisesti romahdin hiihtolomaviikolla 2017. Olin ottanut töistä kaksi päivää vapaata. Sunnuntai-iltana soitin äidille ja totesin, että ahdistaa jo nyt ajatus siitä, että täytyy mennä keskiviikkona töihin. Äitini sanoi, että nyt menet työterveyteen.

Työuupumusdiagnoosi tuntui aluksi mielettömän helpottavalta. Lääkäriin mennessä olin vielä pelännyt, että olen vain keksinyt itse kaiken ja ruikutan turhasta.

Ensimmäisinä sairauslomapäivinä olin kuin kuumeessa. Makasin monen peiton alla sängysssä enkä pukeutunut ennen kuin lapset tulivat hoidosta. Väsymys oli jäätävä.

Susannalla oli minulle sairausloman alkuvaiheessa iso merkitys. Pystyin puhumaan hänelle tunteistani avoimemmin kuin muille. Oli lohdullista tietää, että hän ymmärtää.

Sairauslomalla minulla oli kova halu tehdä ololleni jotakin. Luin kirjoja, aloin meditoida, tein hengitysharjoituksia ja tutustuin mindfulnessiin. Lopulta psykiatri kysyi, aionko suorittaa myös parantumiseni.

Yhtenä päivänä luin lauseen, ettei ole mitään väliä, kenen syytä tilanne on. Vain sillä on väliä, kuka ottaa vastuun tästä eteenpäin. Olin syyttänyt uupumuksestani niin itseäni kuin työpaikkaani. Ajatuksesta irti päästäminen tuntui helpottavalta.

Sairastuminen ei muuttanut minua ihmisenä, vaan pikemminkin olen vasta nyt oppinut tuntemaan, kuka minä olen. Minun on hirveän vaikea joustaa suunnitelmistani. Teen vaikka pää kainalossa, kunhan en jätä tekemättä. On ollut vaikeaa opetella sanomaan itselle, ettei minun ole pakko.

Näen, että meissä on Susannan kanssa samanlaisia piirteitä. Kumpikin meistä haluaa, että asiat ovat hallinnassa. On ollut todella vaikeaa opetella pyytämään apua. Nykyään ajattelen, ettei minun tarvitse vaihtaa itse autonrenkaita, vaikka osaisinkin. Se tuntuu ihanalta.

Kahden kuukauden sairausloman jälkeen palasin töihin osa-aikaisesti, mutta huomasin, ettei minusta enää ollut siihen työhön. Ahdistukseni liittyi niin vahvasti työpaikkaan. Vajaa vuosi romahduksestani irtisanoin itseni ja perustin oman hyvinvointialan yrityksen.

Onko burnoutin saanut huonompi työntekijä kuin muut? Jatko riippuu ihan siitä, saako hän toipumiseensa apua. Uupumisprosessi auttaa ihmistä tuntemaan paremmin itsensä, mutta jos ei opi tunnistamaan omia rajojaan, silloin voi romahtaa uudestaan. Vastuu uupumisesta on sekä työntekijällä että työnantajalla. Ei riitä, että työntekijä pysähtyy ja hoitaa uupumustaan. Myös työnantajan pitää olla kärryillä siitä, miten henkilöstö voi. Työhyvinvointiohjelmaan olisi hyvä kuulua muutakin kuin kännit kerran vuodessa.

Yhtenä viikonloppuna sain Susannalta viestin, että ruvetaanko tubettamaan työuupumuksesta. Vastasin heti, että todellakin! Kerromme kokemuksistamme Facebookissa Ex-suorittajat-nimisellä sivustolla. Videoiden tekeminen on ollut terapiaa myös meille.

Ex-suorittajien myötä meistä on tullut Susannan kanssa hyviä ystäviä. Susanna on hyvä esimerkki siitä, ettei uupumus näy aina päällepäin. Uupunut voi käyttäytyä normaalisti, myös nauraa.

Olemme puhuneet paljon omista rajoistamme. Meillä meinasi tulla Ex-suorittajien kanssa samanlaisia ongelmia kuin työelämässä: noudatimme laatimiamme kuvaussuunnitelmia voimavarojamme uhmaten. Onneksi tajusimme pysähtyä ajoissa. Se oli iso askel minulle, koska aiemmin kaiken piti olla minulle täydellistä.

Olemme oppineet tuntemaan toisemme hyvin. Jos näen, että Susanna on väsynyt, saatan sanoa, että minulla on sellainen olo, ettei tänään irtoa. Silloin hänenkin on helpompi sanoa, että niin minullakin.

Heti aluksi teimme yhteiset säännöt ja ripustimme ne studiomme seinälle. Tärkein sääntömme on, että älä uuvu.”

”Joka työpaikalla on joku, joka on romahtanut”, sanovat Laura ja Susanna.
”Joka työpaikalla on joku, joka on romahtanut”, sanovat Laura ja Susanna.

Susanna Tiljander, 44:

”Unelmatyöstäni tuli selviytymistä”

”Kuulin Lauran työuupumuksesta yhteiseltä ystävältämme kaksi vuotta sitten. En ollut hirveän yllättänyt. Muistan, että Lauralla oli aina töissä hirveä kiire. Meillä muilla oli tapana mennä aamuisin porukalla kahville, mutta Laura ei koskaan tullut mukaan. Hän korkeintaan haki kahvin työpisteelleen.

Minä uuvuin vähitellen 11 vuoden aikana. Olin tehnyt unelmatyötäni, ylennyt projektityöntekijästä media-alan toiminnanjohtajaksi. Olin kuitenkin aina tarkka siitä, etten tee ylitöitä enkä jätä taukoja pitämättä. Silti työnteosta oli tullut vaivihkaa selviytymistä. Töissä tuli jatkuvasti vastaan haastavia tilanteita. Kun selvisin yhdestä, tuli seuraava. Työmäärä ja hektisyys kasvoivat vuosien varrella. Esimiehenä olisin voinut delegoida osan tehtävistäni muille, mutta tuntui, että kaikilla muillakin on älytön kiire. Niinpä pidin kaiken itselläni.

Lopulta romahdus tuli työterveyspsykologin vastaanotolla neljä ja puoli vuotta sitten. Aloin itkeä, enkä saanut itkua loppumaan. Työterveyspsykologi passitti minut lääkärille, joka totesi, että minulla on työuupumus ja siitä johtuva keskivaikea masennus.

Ennen loppuunpalamista minulla oli ollut toistuvia tulehduksia. Hiukset lähtivät, unohtelin asioita ja olin koko ajan ärtynyt. Menin vielä lääkärin vastaanotoltakin töihin. Jäin sairauslomalle vasta, kun sain valmisteltua tehtävät toisia varten.

Sairauslomalle jääminen oli helpotus, mutta se myös hävetti. Meni pitkään ennen kuin kehtasin mennä uimahalliin tai elokuviin, koska varoin törmäämästä tuttuihin. Pelkäsin ihmisten miettivän, miten jaksan mennä elokuviin mutten töihin.

En kehdannut kertoa masennuksestani pitkään aikaan kenellekään. Laurallekin sanoin tuolloin vain, että minulla on työuupumus; näimme aina isommalla porukalla ja puhuimme vain pintapuolisesti.

Kahden ja puolen vuoden ajan yritin palata työhöni, mutta uuvuin uudestaan. Jossakin vaiheessa tajusin, että se työ ei sovi minulle enää. Tiimissäni oli jatkuvasti haastavia tilanteita, enkä kokenut esimiestyötä omakseni. Paranemiseni lähti kunnolla käyntiin vasta, kun vaihdoin työpaikan sisällä tehtäviä.

Olemme molemmat Lauran kanssa luonteeltamme sellaisia, että innostumme helposti ja haluamme tehdä työmme todella hyvin. Se on ajanut meidät antamaan itsestämme kaiken.

Minulla kesti monta vuotta opetella normaali työrytmi. Edelleen saatan innostua kiinnostavasta työtehtävästä niin, että huomaan olevani viikonloppuna aivan puhki. Muistutan itseäni, että seuraavalla viikolla on pakko ottaa rauhallisemmin. Aiemmin siedin millaista painetta tahansa, mutta nykyisin kehoni ei kestä.

Olen ollut myös kova järjestämään töissä kaikkea ylimääräistä, kuten virkistyspäiviä. Nykyisin yritän vain nauttia muiden järjestämästä ohjelmasta.

Kun Laura uupui, ajattelin, ettei minulla ollut voimia tukea häntä. Oma toipumiseni oli vielä niin vaiheessa, että minun oli vaikea puhua omasta uupumuksestani. Viestittelimme kuitenkin jonkin verran.

Romahduksensa jälkeen Laura alkoi ihailtavasti valmentaa omaa hyvinvointiaan. Hän luki, meditoi ja otti selvää erilaisista vitamiineista ja ruoka-aineista. Itselläni ei ollut sellaiseen voimia, mutta sain häneltä hyviä vinkkejä.

Minua on auttanut eniten kirjoittaminen, ystävät ja musiikki. Olen saanut voimaa ja vertaistukea jaksamiseen etenkin Jare Tiihosen eli Cheekin sanoituksista. Biisi Kaikki hyvin on ollut puhelimeni soittoäänenä jo vuosia.

Olemme Lauran kanssa miettineet, miksi niin moni uupuu nykyään työelämässä. On normaalia, että töissä on välillä kiire, mutta nykyajan työelämässä ei tahdo tulla lepohetkiä ollenkaan. Kaikkea voi mitata ja analysoida. Jos olet tehnyt tässä kuussa ennätyksen, ensi kuussa voit tehdä vielä vähän paremmin. Mikään ei riitä.

Videoitamme on katsottu jo tuhansia kertoja. Haaveilen, että pääsisimme jonakin päivänä luennoimaan yrityksille, miten työuupumista voisi ennaltaehkäistä. Joka työpaikalla on joku, joka on romahtanut.

Itselleni burnout oli kaikesta huolimatta älyttömän hyvä pysähdys. Ilman sitä olisin luultavasti jatkanut töiden tekemistä täysillä siihen asti, kunnes olisin saanut sydänkohtauksen.

Sanoin aina, että tärkeimmät asiat elämässäni ovat mies ja lapset, mutta en elänyt arvojeni mukaan. Jos minulla oli päällekkäin työ- ja perhemeno, valitsin aina työn. Nykyisin valitsen perheen.

Myös käsitykseni Laurasta on muuttunut. Bisnesnaisen sijaan näen hänessä luontoihmisen, joka on kotonaan metsässä. Hän on myös todella ihmisläheinen. Videoita tehdessämme pyydän aina, että sano sinä jotakin viisasta loppuun.”

Ketkä?

Susanna Tiljander, 44, ja Laura Ruotsalainen, 35, ovat entisiä kollegoita.

Pyörittävät nykyään Ex-suorittajat-yhteisöä Facebookissa.

Susanna työskentelee nykyään palvelupäällikkönä Rakentaja.fi-palvelussa, Laura hyvinvointialan yrittäjänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla