Antropologi David Graeberin mukaan monet paskaduunit ovat toimisto-, hallinto- ja johtotehtäviä. Me Naisten kysely vahvisti saman.

Esittelimme taannoin uudenlaisen määritelmän paskaduunista. Sen mukaan paskaduuni on työ, jonka tekijän mukaan kyseistä työtä ei tarvitsisi olla olemassa laisinkaan. Ratkaiseva tekijä on siis työn kokeminen merkitykselliseksi. Antropologi David Graeberin mukaan monet paskaduunit ovat toimisto-, hallinto- ja johtotehtäviä.

 

Kysyimme myös teiltä lukijoilta, oletteko tyytyväisiä työssänne. Näissä ammateissa työskentelevät kokivat duuninsa erityisen epäkiitolliseksi.

1. Esimies- ja johtamistehtävät

”Olin esimiestehtävissä IT-alalla, kunnes irtisanoin itseni sotemuutosten takia. Kukaan ei enää tiennyt mitään, ja minut oli poltettu täysin loppuun 15 vuoden aikana. Esimiehenä näki, että millään ei ole oikein väliä. Rahaa liikkuu hirveästi ja tekijät pelaavat pasianssia, tupakkatauot kestää, kahvihetket kestää, ruokatunnit kestää, vessakäynnit kestää ja töissä jutellaan muista kuin työasioista aivan liikaa. Kahdeksan tunnin työpäivässä noin tunti on aktiivista työaikaa.” 

”Olen yksikön pomona pk-yrityksessä. Töissä on jatkuva häslinki päivittäin vaihtuvista prioriteeteista johtuen. Jokainen selviäisi vähemmälläkin.” 

2. Toimistoapulainen

”Koulutustani vastaavaa työtä ei tämänhetkisellä asuinpaikkakunnallani ole tarjolla. Toimistossa tekemääni työtä voisi ihan yhtä hyvin tehdä vaikka opiskelija osa-aikaisena. Itselleni se on pakkopullaa, mutta onneksi voin määrätä työaikani itse.” 

3. Suoramarkkinointi

”Teen työkseni myymälä- ja suoramarkkinointia. Teemme töissä roskaa, jolla yritetään myydä ihmisille lisää roskaa.” 

4. Palveluneuvoja

”Haistattelevat ihmiset, jotka eivät ymmärrä, että ihmisiä ollaan molemmat. Usein vielä mokaavat itse, mutta syy kääntyy asiakaspalvelijan niskaan. Eivät he ilman meitä kuitenkaan saisi asioita selväksi, joten vähän kunnioitusta.” 

5. Palkanlaskija

”Työtä ei arvosteta. Psyykkisesti raskasta tietyissä työpaikoissa. Kukaan ei kiitä hyvin tehdystä työstä, mutta virheistä nousee paskamyrsky.” 

”Arvostuksenpuute, erityisesti työnantajan suunnasta.” 

6. Vakuutusyhtiön korvauskäsittelijä

”Asiakkaat. Kohtuuttomat vaateet, uhriutuminen, maalaisjärjen puuttuminen, oma-aloitteisuuden puuttuminen.” 

”Minua ei arvosteta, palkka on huonoa, asiakkaat valittavat, vaikka eivät ymmärrä millaista työskentely päiväkodissa on.”

7. Lastenhoitaja 

”Itse koin tekeväni arvokasta työtä, mutta muut ihmiset eivät arvosta. Pitävät työtäni paskaduunina, jota voi tehdä kuka vaan. Siksi oman työn merkityksellisyys on muuttunut huonommaksi. Kävin koulun, jotta voin tehdä tätä. Minua ei kuitenkaan arvosteta, palkka on huonoa, asiakkaat valittavat, vaikka eivät ymmärrä millaista työskentely päiväkodissa on. Ei taukoja, ja lapsia on liikaa ryhmissä, kuormitus on kova.” 

8. Sairaanhoitaja

”Olen sairaanhoitaja. Ala-arvoisen mitätön korvaus valtavasta vastuusta.” 

9. Taksikuski

”Teen 12 tunnin työvuoroja, jotka painetaan ensimmäisestä minuutista viimeiseen paria vartin paussia ja autonpesua lukuunottamatta urakalla.  Autonpesu lasketaan pitkäksi paussiksi, joka muilla työntekijöillä menee syödessä lounasetelillä kivassa sisätilassa. Itse juon huoltoaseman kahvin ja taas liikkeelle. Asiakkaat valittavat hintoja, eivätkä tajua, että painan yö- ja päivävuoroja sekaisin saaden nettona todella heikkoa palkkaa. Ai, minkä verran? Enemmän kuin siivooja, mutta aivan liian vähän ottaen huomioon tuo kaiken luettelemani.” 

    Huippukokki Henri Alén kertoo Linkedinissä ajatelleensa nuorena, että pitää vain kestää ja kokata. ”Lopulta seinä tuli vastaan Espanjassa paniikkihäiriökohtauksen myötä.”

    Ravintolakokkien ammattikunta on noussut 2000-luvulla aiempaa mittavamman ihailun kohteeksi. Monesta kokista on tullut raskaan työn raatajan lisäksi julkisuuden henkilö, jonka nimellä voidaan myydä melkein mitä vain.

    Suosittujen sankarikokkien esiinmarssi ei kuitenkaan ole muuttanut ravintola-alan raskasta arkea. Suomen tunnetuimpiin kokkeihin lukeutuva Henri Alén, 40, avaa Linkedinissä maanantaina julkaistussa tekstissä, millaisia uhrauksia kokin työ on vaatinut. 

    ”Olen nähnyt kokin menevän psykoosiin, tilanteita joissa taju lähtee lämmöstä ja missä psyyke hajoaa kesken serviisin. 20 vuotta sitten tämä oli alalla lähinnä vaativaan ja kuluttavaan työhön kuuluvaa normihomma.”

    Nykyään useita ravintoloita omistava Henri kuvailee tehneensä aikanaan 18-tuntista työpäivää työskennellessään Aamu-tv:ssä, kirjoittaessaan kirjaa ja kokatessaan ravintola Savoyssa.

    ”Ajattelin että nyt pitää painaa kun on nuori ja jaksaa. Lopulta seinä tuli vastaan Espanjassa paniikkihäiriökohtauksen myötä.”

    Hän kirjoittaa ajatelleensa, että sairausloman ottamisen sijaan täytyy vain kokata ja kestää, keskittyä enemmän ja työskennellä nopeammin. Kirjoituksen mukaan eräänlainen käännekohta oli, kun Henri joutui töihin lähtiessään ottamaan useita eri lääkkeitä muun muassa sydämentykytyksiin, paniikkihäiriöön ja lihaskipuihin. 

    Hän kertoo Helsingin Sanomissa, että lääkkeistä eroon pääseminen oli hyvin vaikeaa.

    – Siksi selkäpiitäni karmii, jos näen työpaikalla lääkepurkkeja. Mieleni tekisi sanoa, että älkää lähtekö tuolle tielle. Toleranssi lääkkeisiin kasvaa nopeasti, aluksi otat yhden ja pian rouhit niitä kuin karkkeja, Henri sanoo HS:n jutussa. 

    Nykyään hän käyttää enää paniikkihäiriölääkkeitä.

    Kokkien raskaat työolot eivät ole uusi ilmiö julkisuudessa. Ylipitkistä päivistä ja laittomasti könttäsummina maksettavista ylitöistä on puhuttu jo monta vuotta.

    Henri Alén kertoo Linkedinissä antaneensa itselleen luvan olla väsynyt ja keskinkertainen ja viettävänsä säännöllisesti aikaa luonnossa. Hän purkaa sankarikokkimyyttiä toteamalla, ettei hullu työtahti hänen kohdallaan johtunut siitä, että hänen mielensä olisi erityisen vahva.

    ”Oma psyykkeeni ei ole vahva, mutta silti pystyn nauttimaan työstäni suunnattomasti. Menkää hyvät ihmiset metsään”, hän suosittelee.

    Mia Virkillä, 37, oli ennakkoluuloja osakesijoittamisesta. Ystävän kannustuksesta hän rohkaistui viimein ostamaan ensimmäiset osakkeensa. 

    Mia Virkki, 37, piti osakesijoittamista monimutkaisena ja riskialttiina. 

    – En ymmärtänyt, miten osakemaailma toimii, se tuntui hirveän työläältä. Ajattelin, että se on Hollywood-leffoista tuttua pörssimeklarointia, Mia kertoo ennakkoluuloistaan. 

    ”Yksittäisen toimeksiannon hinta oli muutamasta kymmenestä muutamaan sataan euroon.”

    Mia oli saanut rahaa säästöön laittamalla palkkapäivänä sivuun ennaltamäärätyn suoraveloitussumman, asumalla omistusasunnossa ja sijoittamalla rahastoihin. Hän oli myös perustanut lapsilleen omat rahastot. Ajatus osakesijoittamisesta tuli mieleen ensimmäistä kertaa viime vuoden lopulla. 

    Mutta miten päästä alkuun?

    1. Juttele kokeneempien kanssa ja hanki tietoa

    – Olin työn kautta mukana arvopaperikaupan projektissa ja osakemaailma lähti avautumaan sitä kautta, Mia Virkki muistelee.

    – Projektissa oli mukana paljon ihmisiä, jotka tiesivät osakesijoittamisesta. Keskustelimme aiheesta ja se herätti ajatuksia, että ehkä osakesijoittaminen ei olekaan niin vaikea asia. 

    Mia Virkki on aina pitänyt taloudellista riippumattomuutta tärkeänä. Hän luki vaurastumiseen liittyviä blogeja ja seurasi Facebook-ryhmiä, joissa puhuttiin osakesijoittamisesta. Lisäksi Mia hankki tietoa oman pankkinsa nettisivuilta ja kävi keskusteluja osakkeisiin sijoittavien ystäviensä kanssa. 

    Osakesijoittajan ABC – lue täältä vinkit!

    Mia Virkki rohkaistui vihdoin ostamaan ensimmäiset osakkeensa. 
    Mia Virkki rohkaistui vihdoin ostamaan ensimmäiset osakkeensa. 

    2. Aloita pienestä

    Mia osti ensimmäiset osakkeensa pari viikkoa sitten. Yksittäisen toimeksiannon hinta oli muutamasta kymmenestä muutamaan sataan euroon.

    Mian ostopäätökset perustuivat yrityksen tuttuuteen, menestymiseen ja siihen, että yritys on jakanut ja jakaa osinkoja. 

    – Sijoitusten ei tarvitse olla isoja, pienestäkin voi lähteä liikkeelle.

    3. Osakesijoituksen ei tarvitse tuottaa heti

    Mia yrittää ajatella osakkeita pitkällä tähtäimellä tuottavana sijoituksena.

    – Nyt ostettujen osakkeiden hinta oli matala ja määrällisesti ostoerät olivat hyvin pieniä. Valitsin viisi eri kohdetta eri aloilta hajauttaen.

    4. Rohkeasti mukaan, mutta pidä pää kylmänä

    – Osakesijoittamiseen liittyy aina riskejä, Mia toteaa.

    – Ehdottomasti toivon, ettei oma pääomani häviäisi. Sain kuitenkin rohkeutta ystävältäni, joka on ollut osakesijoittaja vuodesta 2007 lähtien. Hänen kanssaan käydyt keskustelut ovat olleet hyviä. 

    Mian ystävä neuvoi häntä pitämään pään kylmänä ja muistamaan, että mukaan mahtuu nousuja ja laskuja. Kyseessä voi parhaimmillaan olla monien vuosien tai jopa vuosikymmenien projekti, joten asioita tulisi miettiä pitkällä tähtäimellä.