Pigga Filenius halusi tarjota itselleen ja lapsilleen merkityksellisen välivuoden.
Pigga Filenius halusi tarjota itselleen ja lapsilleen merkityksellisen välivuoden.

Sairastuminen synnytti Pigga Fileniuksessa pakottavan tarpeen päästä lapsuusmaisemiin Lappiin. Etelään jäivät työ ja puolet perheestä, kun Pigga lähti vuodeksi opettajaksi Karigasniemelle. 

Alkukesästä 2019 Pigga Filenius, 38, istui autossa järvenpääläisen marketin parkkipaikalla. Muu perhe oli mennyt kauppaan, ja Pigga jäänyt odottamaan. Pigga selasi somea ja bongasi sukulaisensa jakaman ilmoituksen avoimista opettajan viransijaisuuksista Utsjoen kunnassa. Opettajista oli siellä huutava pula.

Kun mies ja lapset palasivat autoon, Pigga ilmoitti, että hän muuttaa vuodeksi Lappiin.

Mies katsoi hämmentyneenä Piggaa ja kysyi, milloin vaimo tällaista oli keksinyt.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Kun te olitte kaupassa! Pigga vastasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Puoli vuotta aiemmin Pigga, kahden pienen lapsen perusterve äiti, oli sairastunut rintasyöpään. Kevät oli mennyt ravatessa hoidoissa Meilahden syöpäklinikilla.

– Vaikka miten monta naistenlehden syöpähaastattelua luet, sitä pelon tunnetta ei voi etukäteen kuvitella. Kliseet elämän lyhyydestä ovat totisinta totta, kun se osuu omalle kohdalle, Pigga sanoo.

Aluksi Pigga oli lamaantunut, mutta seuraavaksi hänet oli vallannut toimeliaisuus. Ilmailualalla esimiehenä ja kouluttajana työskentelevä Pigga oli ajatellut, että palaa töihin heti, kun sädehoidot päättyvät, ja syöpä olisi sillä käsitelty.

Työterveyslääkäri kuitenkin toppuutteli ja ohjasi Piggan vielä juttelemaan terapeutin kanssa.

– Lääkäri kysyi, olenko saanut nukuttua. No, en ollut. Olin sairastanut kiltin version syövästä ja selvinnyt vähällä, mutta aloin tajuta, mitä olisi voinut tapahtua. Vaikka olin jo fyysisesti kunnossa, mieli tuli jäljessä.

Sairauslomalla Piggalla oli ollut aikaa paitsi tuijottaa tv-sarjoja, myös pohtia elämäänsä. Hän oli käynyt läpi samoja ajatuskulkuja kuin moni muukin vakavasti sairastunut: pitäisi vähentää työntekoa ja olla enemmän lasten kanssa.

Samalla Piggasta oli koko ajan tuntunut, että haluaisi jonkin isomman, konkreettisemman muutoksen, mutta hän ei ollut vain keksinyt, mikä se voisi olla.

Mutta nyt Pigga tiesi, ja intuitio oli vahva: nyt tai ei koskaan!

Onko minusta tähän?

Muutto Lappiin oli ollut Piggan ja hänen miehensä eläkepäiviensä suunnitelma, se “sitten joskus”. Piggan – saamelaiselta nimeltään Niillasaš-Ándaras Nillá Máijá Piggan – juuret ovat Karigasniemellä ja hän vietti siellä lapsuudessaan pitkiä aikoja mummolassa.

Pigga oli aina pitänyt Karigasniemeä henkisenä kotinaan, vaikka ei siellä ollut aikuisiällä koskaan asunutkaan. Tenon rannassa sijaitsevalla suvun mökillä oli kuitenkin käyty aina lomilla.

– Sairastuminen sai minut tajuamaan, että eläkepäiviä ei välttämättä koskaan tule, Pigga sanoo.

Kyse oli silti isosta päätöksestä. Pigga on ollut harkitseva pohdiskelija, jolla ei todellakaan ole ollut tapana toteuttaa päähänpistoja hetken mielijohteesta.

– Muutto ei pelottanut, mutta arvelutti. Oli pikemminkin epätodellista, kun kaikki tuntui niin oikealta!

Yllättäen kukaan läheisistä ei torpannut Piggan ideaa hulluna, päinvastoin, jopa mies kannusti.

Piggan piti kuitenkin miettiä asiaa myös uusperheensä kannalta. Alusta asti oli selvää, että Piggan mies ja perheen kaksi vanhempaa lasta – miehen aiemmasta liitosta – eivät pystyisi lähtemään, mutta Pigga ottaisi nuoremmat mukaansa.

Miten lapset kokisivat eron rakkaista puolisisaruksistaan? Tekisikö Pigga lapsilleen karhunpalveluksen raastamalla heidät vuodeksi tutuista ympyröistään? Entä miten kävisi parisuhteelle?

– Mieheni vakuutti heti alkuun, että saamme tämän toimimaan. Häntä harmitti ainoastaan se, ettei hänellä ollut mahdollisuutta lähteä mukaan.

Sairauslomansa aikana Pigga oli ollut täysin huollettava, eikä ollut juurikaan ottanut vastuuta perhearjen pyörittämisestä. Piggalle oli tärkeää näyttää, että oli kunnossa, eikä kenenkään tarvinnut enää hoitaa häntä.

– Mies sanoi, ettei minun tarvitse mitään todistaa, mutta ymmärsi hyvin, mistä tarpeeni kumpusi. Halusin todistaa ennen kaikkea itselleni, että olen kykeneväinen hoitamaan lapset ja pyörittämään huushollia yksin vaikka 40 asteen pakkasessa.

Silti Pigga mietti, oliko hän yliarvioinut omat voimavaransa. Oliko tässä elämäntilanteessa edes järkevää aloittaa uudessa työssä? Oliko hän henkisesti vielä edes työkykyinen? Eihän hänen toimintansa taustalla ollut jotain vakavasti sairastuneelle tyypillistä impulsiivisuutta, jota hän ei itse vain pystynyt tunnistamaan? Mutta kun terapeuttikin näytti vihreää valoa, Pigga päätti anoa virkavapaata ja hakea viransijaisuutta Karigasniemeltä.

Työhaastattelu käytiin puhelimessa, ja loppukesästä Pigga jo lähti muuttokuorman ja 5- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa kohti Karigasniemeä.

Pigga vaihtoi opettajanhommiin täysin eri alalta, mutta hän haluaa korostaa, ettei muutoksen tarve johtunut työstä. 

Kaaosta karkuun

Järvenpään-kodin naapurissa on harmaa, kerrostalojen rakennustyömaa. Karigasniemen-kodin ikkunoista avautuu avarat maisemat pihasaunalle ja lumen peittämille tuntureille. Talon rakensi aikoinaan Piggan isoisoisä, ja se on ollut myös Piggan isovanhempien koti.

Etelässä elämästä oli tullut kaaosta ja kakofoniaa, Pigga sanoo.

– Kuskasin porukkaa aamulla menoihinsa ja tuskailin jo illalla seuraavan päivän logistiikkaa. Oli työt ja työmatkat, harrastukset ja muut kissanristiäiset. Emme ehtineet perheenä pysähtyä oikein minkään asian äärelle kunnolla, vaan arki oli pelkkää selviytymistä. Koin, että jatkuvasti pitää joko olla jossain tai kieltäytyä jostain menosta. Ja molemmista tuli vähän huono omatunto. Lapissa ei enää tunnu siltä.

Pigga on opettanut viime syksystä lähtien kieliä – ruotsia, englantia ja suomea – kyläkoulussa, jossa on yhteensä 45 oppilasta. Lukukauden alussa oppilailla riitti hupia opettajassa, joka lukitsi autonsa ovet koulun pihalla: miksi kukaan tekee täällä noin?

Alun perin Pigga haki luokanopettajan sijaisuutta, mutta siihen olisi vaadittu erityisopettajan pätevyys. Koulusta ehdotettiin Piggalle kieltenopettajan pestiä. Pigga on opiskellut musiikkipedagogiaa ja suorittanut siinä yhteydessä pedagogisen pätevyyden opettajantyöhön, ja normaalivirassaan hänellä on ollut työkielinä myös ruotsi ja englanti.

Nyt seitsemän kilometrin työmatka kotoa työpaikalle taittuu seitsemässä minuutissa ilman yksiäkään liikennevaloja. Lapset viettävät päivänsä samassa osoitteessa äitinsä kanssa: isompi koulussa ja pienempi eskarissa.

Tietyssä kohtaa tietä Ailigas-tunturi tupsahtaa esiin mutkan takaa, aina eri valossa aamuisin, ja Piggalla läikähtää sydämessä. Lapset hihittävät takapenkillä, kun äiti ihailee maisemia. Nyt se huokailu taas alkaa!

– Mutta ei tämä pakomatka ole, en ole tullut tänne hengailemaan ja töitä vieroksumaan. Suhtaudun täälläkin työhöni vakavasti ja teen niitä kovasti, Pigga sanoo.

Sairaushistorian takia Piggan pitäisi muistaa olla itselleen armollinen, mutta hänestä opettajan hommia ei oikein pysty tekemään ilman että menee ylitöiksi. Etenkin teinien opettamisessa on ollut omat haasteensa.

– Haluaisin tehdä heidän eteensä kaiken ja enemmänkin, sillä tahdon heidän ymmärtävän opiskeluiden tärkeyden koko elämän kannalta. Tunnen siinä usein riittämättömyyttä.

Mutta muutoin elämä on nyt yksinkertaisempaa. Iltaisin ei voi sinkoilla harrastuksiin, elokuviin, kahvilaan tai konsertteihin. Kauppakin menee kiinni klo 20.

– Halusin riisua arjesta kaiken säädön. Olin sairauslomalla niin pois pelistä, että tunsin olevani lapsilleni velkaa sen, että saamme olla rauhassa yhdessä. Täällä, 1260 kilometrin päässä, kaikki kaupungin häiriötekijät ovat varmasti poissa.

Lapissa täytyy sietää hiljaisuutta, pimeyttä ja tekemättömyyttä, tylsyyttä jopa. Nyt vielä enemmän, kun Karigasniemelläkin on siirrytty etäopetukseen koronan takia.

– Mutta täällä voi mennä metsään ja tunturiin. Koulupäivän jälkeen hoidamme vain läksyt, ruoan, teemme lumityöt ja laitamme takkaan tulen. Sitten ehkä luetaan tai pelataan lautapelejä. Ei muuta. Se on huojentavaa.

Muu perhe on vieraillut lomilla Lapissa. 

Opinko mitään?

Kaamoskin oli tänä vuonna helpompi kestää. Pigga muisti kirkasvalolampun olemassaolon vasta tammikuussa. Järvenpään-kodissa se paloi aina yhtä soittoa läpi talven.

Etäisyydestä ja ajoittain raastavastakin ikävästä huolimatta perheen järjestely on toiminut.

Piggan mukaan lapset ovat sopeutuneet hienosti, ovathan he aina rakastaneet Lappia. Karigasniemellä nämä tutustuvat myös suvun kulttuuriin ja oppivat saamen kieltä.

Miehensä kanssa Pigga soittelee päivittäin, ja perheenä on kuluneen vuoden aikana tavattu kuitenkin viikonloppuisin ja lomilla.

Toki arki on arkea Lapissakin, mutta nyt elämä ei Piggasta tunnu hujahtavan ohitse. Hänelle on ollut tärkeää tunnistaa syyt, joiden takia hän lähti ja asiat, jotka hän arjessaan halusi muuttaa. Pigga korostaa, ettei hänen muutoksentarpeensa kohdistunut työhön, eikä hän halunnut minne tahansa, vaan juuri Karigasniemelle.

– Enkä muualle olisi tohtinut lähteäkään.

Lähtiessään Pigga oli varma, että he tulevat vuoden päästä takaisin, mutta nyt se ei enää olekaan niin selvää.

– Pelkään, etten ole oppinut mitään ja luisun etelässä takaisin hektiseen elämänmenoon.

Kun Pigga helmikuussa vei oppilaansa Helsinkiin teatteriretkelle, hän huomasi jo Helsinki-Vantaalla stressitasojensa nousevan ja askeleiden kiristyvän. Oppilaita huvitti, että siinä menee etelän ihminen hengästyneenä.

– Hoputtaessani heitä tajusin, että eihän tässä ole edes mihinkään kiire. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla