Kodin Kuvalehti
Yksityiselämän huolista kannattaa puhua työpaikalla, sillä puhumattomuus voi aiheuttaa väärinymmärryksiä.
Yksityiselämän huolista kannattaa puhua työpaikalla, sillä puhumattomuus voi aiheuttaa väärinymmärryksiä.

Tunteet ja henkilökohtaisen elämän kriisit vaikuttavat myös työhön. Siksi asiasta pitäisi osata puhua – niin esimiehen kuin alaisenkin.

Suomalaisten pitäisi puhua enemmän henkilökohtaisista asioistaan myös töissä. Tätä mieltä on työ- ja organisaatiososiologi, valmentaja ja konsultti Camilla Reinboth.

– Kun tiedämme enemmän siitä, mitä toistemme elämään kuuluu työpaikan ulkopuolella, alamme nähdä toisemme kokonaisina ihmisinä ja työpaikan ilmapiiri paranee.

Avoimuus työpaikalla lisää todennäköisyyttä, että kerromme työkavereille helpommin myös ikävistä asioista. Surusta ja kriiseistä taas pitäisi puhua työpaikalla siksi, että ne vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen, sanoo Reinboth.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Surusta kertomatta jättäminen lisää spekulaatioita työpaikalla. Se voi kärjistää työntekijöiden välisiä suhteita ja kääntyä itseään vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomalainen kulttuuri on tuppisuista, ja monet ovat tottuneet käsittelemään asioitaan yksin. Jos työkaveri murehtii läheisensä kuolemaa ja sulkeutuu suruunsa, rohkaisee Reinboth muita kollegoita sanomaan surijalle edes jotain.

– Hänelle voi esimerkiksi sanoa, että tiedän, mitä sinulle on tapahtunut, olen pahoillani, otan osaa ja jos voin jotenkin auttaa, niin olen käytettävissä. Sen jälkeen pallo on toisella.


Työpaikka ei ole terapiakeskus

Toisille ihmisille omista ongelmista puhuminen on luontaisempaa. Tasapaino olisi löydettävä tunteista avautumisessakin, sillä työpaikalla ollaan ensisijaisesti tekemässä töitä, sanoo Reinboth.

– Työpaikka ei ole terapiakeskus. Työ voi olla terapeuttista, mutta työkaverit tai esimies eivät ole terapeutteja. Ei tunteita silti tarvitse sulkea pois työpaikalta.

Yksityiselämän kriisistä tai surusta voi kertoa lähimmälle työyhteisölle yleisesti: mitä on tapahtunut ja mistä oma alakuloisuus johtuu. Syvällisemmin asiasta voi keskustella jonkun läheisen työkaverin kanssa, mutta koko työyhteisöä ei huolillaan tulisi kuormittaa, sanoo Reinboth.

Jos surua kokenut työntekijä alkaa uskoutua ongelmistaan niin paljon, että työkaveri uupuu eikä pysty enää keskittymään omaan työhönsä, Reinboth kehottaa sanomaan siitä surevalle suoraan.

– Älä kuitenkaan jätä työkaveria yksin, vaan ohjaa hänet silloin juttelemaan esimiehen kanssa tai työterveyshuoltoon.


Esimieheltä edellytetään tunnetaitoja

Joskus suru vaikuttaa niin, että ihminen on fyysisesti työpaikalla, mutta henkisesti poissa ja työt jäävät tekemättä. Silloin yhden työntekijän surusta kärsii koko työyhteisö ja organisaatio, koska työt ovat usein linkittyneitä toisiinsa.

– Esimiehen ei pidä katsoa tilannetta läpi sormien, vaan hänen pitää puuttua asiaan ja keskustella työntekijän kanssa siitä, onko tämä ylipäänsä työkykyinen, sanoo Reinboth.

Esimiehellä tulisi olla hyvät keskustelu- ja tunnetaidot sekä kyky rakentavasti kartoittaa tilannetta.

Siksi esimiehen täytyy olla tietysti myös tietoinen siitä, mitä alaiselle on tapahtunut. Alaisen työkyky saattaa olla erilainen tilanteessa, jossa hänen iäkäs äitinsä on menehtynyt pitkällisen sairauden jälkeen, kuin silloin, jos hänen lapselleen on äkillisesti tapahtunut jotain vakavaa.

Eri ihmisillä suru vaikuttaa työkykyyn eripituisia aikoja.

– Suruhan voi läheisen kuoltua kestää jopa vuosia, mutta työpaikan näkökulmasta hautajaisia voisi pitää sellaisena virstanpylväänä, jonka jälkeen esimies ja työntekijä voisivat ainakin keskustella, millainen työntekijän työkyky on, ja sopia jonkinnäköiset askelmerkit, miten siitä jatketaan, sanoo Reinboth.

Jos esimies kokee, ettei pysty riittävästi auttamaan alaistaan, hänen pitää ohjata työntekijä työterveyshuoltoon.

Tämä on Kodin Kuvalehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Kodin Kuvalehden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/kodinkuvalehti.

Näitä ohjeita

Jos yksityiselämän ongelmat eivät saa näkyä korostetusti töissä, miten olisi niin päin, että työelämän ongelmat eivät saa näkyä kotona? Jos työpaikalla uhkaa irtisanominen tai raskas työtaakkaa, hermoja kiristelee kotona. Jos puoliso on kuollut tai on sairautta jne, niin sittenkö pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja näytellä reipasta, jotta työkaverit eivät vain ahdistu? Ihminen on kokonaisuus koti- ja työympäristö sekoittuvat keskenään, varsinkin nykyään etätyön aikakaudella. Jos ei osata ilman ahdistusta olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä, kannattaa itse miettiä paikan vaihtoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla