Onko naiselle mahdotonta ”saada kaikki”? Kirsikka Antikainen aloitti nollasta ja sai uran, viisi ihanaa lasta, kotiäitiyden ja lähes miljoonaomaisuuden.

”Hei sulla ei oo kenkiä!” Kirsikka Antikainen, 44, ehtii hihkaista kotiin saapuessaan pojalleen, kun raitasukat jo vilistävät nurmikolla ja katoavat nurkan taakse.

Vipinää riittää, kun Kirsikan viisi omaa sekä kourallinen naapurin lapsia leikkivät pihapiirissä. Uudehkon omakotitalon etu- ja takaovet käyvät vähän väliä. Pöydällä nököttävä muovailuvaha on leikitty harmaaksi, muuten sisällä on pelkistettyä ja valkoista. Kattilallinen nakkisoppaa katoaa rovaniemeläisperheessä alta aikayksikön, ja kun nälkä on kesytetty, leikit saavat jatkua.

Suurin piirtein tällaista tulevaisuutta Kirsikka toivoi reilut kymmenen vuotta sitten, kun hän alkoi haaveilla suurperheestä ja kotiäitiydestä. Ensin hänestä piti kuitenkin tulla pääomasijoittaja, jotta viiden lapsen kasvattaminen yksin olisi mahdollista.

”Laskin, että saan niin monta lasta kuin minulla on sijoitusyksiöitä.”

Onneksi Kirsikka on aina pitänyt luvuista ja laskemisesta.

– Laskin, että saan niin monta lasta kuin minulla on sijoitusyksiöitä, Kirsikka kertoo.

Nyt asuntoja on toistakymmentä, jo reilusti enemmän kuin lapsia. Kirsikan pääoman arvo on lähes 700 000 euroa, ja kun velkaosuuden laskee mukaan, hänen omaisuutensa arvo nousee yli miljoonaan. Kirsikka on taloudellisesti riippumaton, mikä tarkoittaa sitä, että varallisuus tuottaa hänelle rahaa.

Vaikka sijoittaminen tuo leivän pöytään ja päälliset myös, Kirsikka kutsuu talousasioita harrastuksekseen. Hänen työnsä on kotiäitiys.

– En sanoisi, että olen rikas. Olen normaalin varakas. Tärkeintä minulle on, että saan olla läsnä lapsilleni.

Säästämällä ja tuurilla

Kirsikan lapsuus Kajaanissa oli sellainen, mitä monet pitävät tavallisena. Perheessä oli kolme tyttöä, ja isä työskenteli väestönsuojelupäällikkönä, äiti opettajana.

– Kotona opetettiin säästäväisyyttä, mutta yrittämisestä tai sijoittamisesta ei puhuttu.

Lukion jälkeen Kirsikka luki itsensä arkkitehdiksi. Opiskeluaikana hän sai ensimmäisen kosketuksensa sijoittamiseen. 2000-luvun taitteen IT-huumassa suomalaiset ryntäsivät jonottamaan osakkeita, ja joukon jatkoksi liittyi myös Kirsikka. Kun opiskelijan rahat olivat tiukassa, hän hankki pienimmän mahdollisen siivun osakeannista yhdessä parhaan ystävänsä ja silloisen poikaystävänsä kanssa. Se sijoituskerta jäi kokeiluksi.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Kirsikan varsinainen ura sijoittajana alkoi arkisesta taloudenhoidosta ja säästämisestä, kun hän muutti Helsinkiin ja aloitti työt arkkitehtina.

– Tajusin, että en tule onnellisemmaksi siitä, että käyn niska limassa raatamassa töissä, jotta voin kerryttää monen kuukauden ajan vapaapäiviä ja sitten lähteä Thaimaahan kahdeksi viikoksi. Testasin sitä, eikä se ollut juttuni.

”Käytin kaiken rahan ylimääräisiin lainanlyhennyksiin.”

Kirsikka ajatteli, että omistusasunto olisi hyvä tapa kartuttaa omaisuutta. Hän alkoi elää erittäin säästeliäästi, ja yllättävän nopeasti hänellä oli lähes velaton asunto.

– Käytin kaiken rahan ylimääräisiin lainanlyhennyksiin. Voi olla, että jos joku muu olisi katsonut talouteni lukuja, elämäni olisi näyttänyt askeettiselta. Minua se ei häirinnyt, ja väitän, ettei kukaan edes huomannut, kuinka askeettisesti elin.

Kirsikka teki kaikkea, mikä oli ilmaista: luki, kävi koiransa kanssa lenkillä Seurasaaressa, nautti auringonpaisteesta parvekkeellaan. Samalla hän seurasi menojaan matemaattisen tarkasti.

Tuli aika muuttaa ensimmäisestä asunnosta seuraavaan, ja Kirsikalla kävi hyvä tuuri. Hitas-asuntojen markkinahintaindeksi otettiin käyttöön, ja Kirsikan asunnon hinta pomppasi kerralla kymmeniä tuhansia euroja. Silti asunto meni heti kaupaksi. Seuraavakin koti pääkaupunkiseudulla nosti arvoaan, ja pelkästään omistusasumisella Kirsikka oli kerryttänyt itselleen mukavan pesämunan. Siitä oli hyötyä, kun hän aloitti asuntosijoittamisen kymmenen vuotta sitten.

Suunta kohti unelmia

Kirsikka piti työstään arkkitehtinä ja halusi olla siinä hyvä. Täydet työviikot saivat hänet kuitenkin himoitsemaan myös vapaa-aikaa. Hän tekikin hetken ajan kolmipäiväistä työviikkoa. Silloin hän keksi, että haluaisi opiskella vielä juristiksi, koska lakiosaaminen olisi hyödyksi arkkitehdin työssä.

Ensin Kirsikka kuitenkin vaihtoi työpaikkaa ja eteni urallaan esimieheksi, koska oli aina halunnut itselleen alaisia.

Myös vauvakuume oli herännyt, ja Kirsikka aloitti hedelmöityshoidot. Hän päätti, että hänestä tulisi itsellinen äiti.

– Tekemisiini ei ole koskaan vaikuttanut se, onko minulla miestä vai ei. Ajattelen myös, että nainen voi olla taloudellisesti riippumaton parisuhteessakin.

Kirsikka oli 32-vuotias, kun esikoispoika syntyi. Hän oli onnellinen voidessaan jäädä hoitovapaalle ja toteuttaa samalla haaveensa oikeustieteen opiskelusta. Hän muutti Rovaniemelle, koska siellä oli helpompi päästä sisälle yliopistoon.

Kun Kirsikka palasi kolmen vuoden vanhempain- ja hoitovapaan jälkeen töihin, poika meni päivähoitoon.

– En kestänyt sitä, että hän joutui olemaan hoidossa. Sitkuttelin kahdeksan kuukautta ja jäin pois töistä. Totesin, ettei ole oikein, että olen päivät pitkät töissä. Arvostan kotihoitoa lapsen kasvatuksen kannalta, mutta vielä enemmän itseni takia. Silloin saan olla kotona lapsen kanssa.

Kotiin jääminen oli ajankohtaista myös siksi, että Kirsikka oli jo pitkään yrittänyt saada toista lasta. Kun hedelmöityshoidot viimein tuottivat tulosta neljän vuoden kuluttua esikoisen syntymästä, Kirsikka muutti pysyvästi Rovaniemelle.

Toinen lapsi tuli lopulta maksamaan 20000 euroa. Kirsikka oli hoitojen aikaan esikoisen kanssa kotona ja opiskeli oikeustiedettä.

”Sitkuttelin kahdeksan kuukautta ja jäin pois töistä.”

– Jos joutuu valitsemaan, haluaako ostaa farkut vai mennä ensi kuussa hoitoon, niin kolmeen vuoteen ei tehnyt mieli ostaa farkkuja. Motivaatio säästää rahaa siihen kohteeseen oli niin suuri, että olisin varmaan mennyt keräämään pulloja, jos olisi ollut pakko.

Kirsikka on niitä tyyppejä, jotka mieluummin käärivät hihat kuin jäävät ihmettelemään.

– Jos näen jonkun menestyvän, olen aidosti kateellinen. Mietin, miten hän pystyy siihen ja ajattelen, että olisipa hienoa, jos pääsisin itse edes lähelle samaa.

Samaan aikaan, kun perhe kasvoi, myös Kirsikan talous alkoi näyttää niin vakaalta, että hän uskalsi jäädä pysyvästi kotiin. Kirsikka laski, että sijoitukset tuottavat tarpeeksi ja päätti, että voi myös toteuttaa unelmansa suurperheestä. Toisen pojan jälkeen Kirsikka sai vielä kaksoset ja kuopuksensa, joka on nyt 2,5-vuotias.

– En halunnut köyhäksi kotiäidiksi enkä olisi hankkinut viittä lasta, jos minulla ei olisi siihen varaa.

Raha on aikaa

Asuntosijoittamisen Kirsikka aloitti vuonna 2008. Hän oli ostanut Rovaniemeltä opiskeluajaksi itselleen asunnon, jonka hän pani vuokralle. Parin vuoden kuluttua sijoittaminen muuttui tavoittellisemmaksi. Kirsikka on ostanut keskimäärin yhden sijoitusasunnon vuodessa. Vastikään valmistui myös hänen sijoitusmielessä rakennuttamansa paritalo.

Suomen asuntomarkkinassa on isoja eroja eri kaupunkien välillä. Rovaniemeltä Kirsikka on onnistunut ostamaan asuntoja, joista osa tuottaa erittäin hyvin.

– Tärkeintä kaikessa on aloittaminen. Olisin toivonut, että olisin itsekin tajunnut sen vielä aiemmin.

Sen lisäksi, että Kirsikka on miettinyt luovasti tapoja saada lisätuloja, hän pyrkii pitämään kulunsa kohtuullisina, vaikkei enää elä niin säästäväisesti kuin nuorempana.

Rovaniemelle muuttaminen teki elämästä edullista. Kuusi vuotta sitten Kirsikka rakennutti perheelle omakotitalon, jonka asumiskustannukset ovat maltilliset. Myös lasten harrastukset ovat pohjoisessa halvempia. Tällä hetkellä perheessä pelataan jalkapalloa, käydään kalastuskerhossa ja tanssitunneilla. Lisäksi lapsikatras pitää huolen siitä, että Kirsikka ei edes ehtisi tuhlata.

Kotia Kirsikka ei laita. Kun valmistaloa suunniteltiin, Kirsikka teki kotiinsa vain sellaisia muutoksia, jotka eivät nostaneet hintaa. Keittiö on perusmallia ja tilaa on juuri sopivasti, ei yhtään liikaa suurperheelle. Pihaa koristavat kukkaistutusten sijaan trampoliinit – toinen etupihalla ja toinen takapihalla.

– Varallisuus ei näy elämässämme. Jos se näkyisi esimerkiksi kodin seinissä, sittenhän en olisi varakas. Minulle luksusta on aika.

”Jos asuisin Helsingissä, en olisi varakas.”

Sen jälkeen kun kuopus joutui sydänleikkaukseen, Kirsikka on halunnut viedä perheensä joka vuosi ulkomaille ja varannut matkusteluun vajaan 7000 euron vuosibudjetin. Lisäksi perhe käy kylpylälomilla kotimaassa. Kirsikalle on tärkeää, että puitteet reissussa ovat kunnossa, jotta myös hän voi tuntea olevansa lomalla.

Tällaiseen elämään Kirsikalla ei omasta mielestään olisi varaa pääkaupunkiseudulla, missä asuminen on kallista.

– Jos asuisin Helsingissä, en olisi varakas. Sen takia minun kannatti myydä asuntoni sieltä ja muuttaa tänne.

Ajan lisäksi taloudellinen riippumattomuus antaa vapautta. Lasten kanssa vapaus tosin on suhteellista. Koska lapsista kolme on vielä kotihoidossa, Kirsikan omaa aikaa on lenkkeily. Hän juoksee talonsa edessä olevaa tienpätkää edestakaisin kuulokkeet korvissaan ja käy välillä vilkaisemassa ovella, vieläkö kuopus nukkuu päiväuniaan ja onko kotona yhä rauhallista.

– Myös pääomasijoittaminen on helppo harrastus lasten kanssa kotona ollessa, sillä sitä voi tehdä kaikissa sopivissa väleissä.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Rennosti kohti miljoonaa

Vapauden lisäksi Kirsikka on hakenut sijoittamisesta ja varallisuuden kartuttamisesta turvallisuutta. Hänelle tulee säännöllisiä tuloja monena pienenä virtana: vuokratuloina, pääomatuloina, korkotuloina ja lisäksi oman yrityksen kautta.

Se, että Kirsikka on saanut sekä taloudellisen riippumattomuuden että viisi lasta, on vaatinut pitkäjänteisyyttä ja varovaisuutta. Kuten moni muu asuntosijoittaja, Kirsikkakin käyttää sijoittamisen apuna velkavipua eli rahoittaa osan sijoituksistaan velkarahalla. Sen osuus on tällä hetkellä 34 prosenttia, mikä on Kirsikan itselleen asettama yläraja. Monella asuntosijoittajalla velkavipu voi olla huomattavasti isompi.

Vaikka talous menisi jonakin kuukautena miinukselle, se ei Kirsikkaa haittaisi. Hän tietää, että rahat riittävät joka tapauksessa elämiseen.

”Ilman kirjanpitoa saattaisin yhä luulla, että meillä ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen.”

– Tiedän, että kyllä minä sen miljoonan saavutan, mutta elän hyvin jo tälläkin omaisuudella. Minulle hyvää elämää on se, että saan vain olla, inspiroitua milloin mistäkin ja päättää itse, mitä teen.

Kirsikka on pitänyt alusta asti kirjaa taloudestaan ja tekee sitä yhä. Pari vuotta sitten hän ajatteli, että voisi yhtä hyvin kirjata lukunsa ylös myös muiden nähtäväksi ja avasi Puoli miljoonaa pääomaa -bloginsa. Kun Kirsikka kertoi blogissaan olevansa suurperheen äiti, moni yllättyi, sillä oli olettanut sijoittamisen olevan sinkkumiesten pelikenttä.

Tähän mennessä Kirsikka on ylittänyt kaikki kauan sitten tekemänsä laskelmat, ja välillä hänen on itsensäkin vaikea uskoa lukuja. Hän saattaa asettaa tavoitteeksi, että kuukaudessa jää säästöön 2000 euroa, mutta rahaa jääkin kolmin- tai nelinkertaisesti.

– Ilman kirjanpitoa saattaisin yhä luulla, että meillä ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. On huikeaa elää ihan normaalia suurperheen arkea niin, että talous on koko ajan ylijäämäinen.

Juttu on julkaistu alun perin Me Naisten numerossa 29/2018.