Me Naisten Viikko kukkarossa -juttusarjassa seurataan suomalaisten tapoja kuluttaa ja elää. Nyt kurkistamme Jennin kukkaroon.

Espoolainen Jenni Souto, 29, työskentelee sisällöntuottajana sekä kääntäjänä. Hänen perheeseensä kuuluu mies ja kaksi lasta. 

Jenni kertoo, että heidän perheensä yhteinen harrastus on matkustaminen. Tänä kesänä matkakassa ei ole tyhjentynyt samaan tahtiin kuin aiemmin, mutta muita menoja on perheessä riittänyt paljonkin.  

– En varsinaisesti säästä. Sen sijaan haluan laittaa rahan kiertoon ja pitää näin omalta osaltani talouden rattaat pyörimässä. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jenni piti rahapäiväkirjaa ja keräsi kuitit yhdeltä viikolta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Maanantai

  • Ruokaostokset 13,43 euroa

”Ruoka on sellainen kulu, mistä en halua koskaan nipistää. Minä teen lähes kaikki perheemme ruokaostokset. Käymme toki kaupassa myös yhdessä, mutta minä olen ottanut asiakseni suunnitella päivän ruoat. Meillä ei lasketa, kuka maksaa mitäkin. Rahamme ovat yhteisiä ja niitä käytetään niin yhteisiin kuin omiin menoihin. 

Suuremmat ostokset teemme yleensä Prismassa. Lähikauppojamme ovat K-Supermarket ja Lidl. Niissä käymme silloin, kun jääkaappia tarvitsee täydentää nopeasti – kuten tänään, kun tarvitsin pientä täydennystä. Tein isoimmat ostokset sunnuntaina.

Syömme paljon tuoreita marjoja. Niitä nautitaan aamiaisella puuron kanssa, välipalana ja jälkiruokana. Itse en syö punaista lihaa, joten punaisen lihan kulutus on taloudessamme kohtalaisen alhaista. 

Viime aikoina olen huomannut, kuinka rahaa kuluu enemmän ruokaan. Se ei kuitenkaan haittaa ollenkaan, sillä tykkään panostaa elintarvikkeisiin ja syömiseen.”

Tiistai

  • Ruokaostokset 27,70 euroa
  • Pikaruokaostokset 30,15 euroa
  • Yhteensä 57,85 euroa

”Sekä minun että mieheni kuukausitulot vaihtelevat paljon. Olemme molemmat yrittäjiä. Minä teen sisällöntuotantoa ja käännöksiä sekä pidän blogia. Mieheni soittaa Skiltron-yhtyeessä. Omat tuloni ovat nettona vähintään 3 000 euroa kuukaudessa.

Emme varsinaisesti säästä tai sijoita, mutta joka kuukausi rahaa jää yli. Meidän säästämistyylimme on sellainen, että annamme yli jääneen rahan maata tilillä.

Aiemmin sijoitin rahastoihin tai osakkeisiin, mutta ne eivät koskaan tuoneet kovin hyvää voittoa.

Tämän päivän ruokaostokset ovat huomiselle. Taco Bellin ateriat söimme tänään.”

Keskiviikko

  • Polttoaine 24,45 euroa
  • Paketit postista 93,36 euroa
  • Yhteensä 117,81 euroa

”Asun omakotitalossa Espoossa miehen, kahden lapsen ja koiran kanssa. Suurin osa rahoista menee asumiskustannuksiin. Asumiskulumme ovat yli 2 000 euroa kuukaudessa. Asumiskulut sisältävät lainan, vastikkeet sekä omakotitalon veden, sähkön ja jätemaksun. 

Lisäksi maksamme sijoitusasuntomme vastiketta. 

Sen lisäksi käytämme paljon rahaa harrastamiseen ja matkusteluun. Meillä on mieheni kanssa yhteiset rahat.

Tulevat perinnöt tulen antamaan eteenpäin lapsilleni, sillä haluan heille hyvän elämän ja rahaa siten, että he voivat toteuttaa unelmiaan.

Postista hain uusia Blu-ray-elokuvia sekä CD-levyjä. Elokuvat ja musiikki ovat perheemme rakkaita harrastuksia.”

Torstai

  • Eläinkauppaostokset 15,90 euroa
  • Ruokaostokset 35,74 euroa
  • Yhteensä 51,64 euroa

”Korona-ajassa olemme käyneet enemmän ruokakaupassa esimerkiksi ostettujen lounaiden sijaan. Toisaalta taas matkustelusta kertyvät kustannukset ovat lähes nollassa. Kesällä olemme matkustelleet jonkun verran vain kotimaassa. 

Huomasin kulumuutoksen välittömästi, sillä meillä oli suunnitteilla seuraava reissu juuri silloin, kun koronarajoitukset olivat alkamassa. Mutta matka jouduttiin laittamaan jäihin. Reissubudjetille ei yllättäen ollutkaan käyttöä.

Matkustamme yleensä kauemmas ja tykkäämme viipyä kohteessa pitempään. Mieheni on kotoisin Etelä-Amerikasta, joten siellä käynnit kuuluvat normaaliin elämäämme. Viimeisin ulkomaan reissumme oli joulu- ja tammikuun reissu Dubaihin. Sen jälkeinen maaliskuulle varattu reissu Espanjaan ei koskaan toteutunut.

Pyrimme käymään ulkomailla vähintään joka toinen kuukausi. Unohtumattomia reissuja ovat olleet myös keikkareissut, kun olen itse tai olemme lasten kanssa olleet mukana mieheni keikoilla. Meillä on muutamia suosikkikohteita, joihin palaamme aina uudelleen. Pääosin pyrimme kuitenkin valitsemaan uuden kohteen.

Matkaharrastus voisi olla pahe, mutta en kyllä halua ajatella niin. Matkusteluun menee toki helposti rahaa tuhansia euroja, mutta kaikki ne rahat ovat menneet oikeaan osoitteeseen. Niitä muistoja ei voita mikään.”

Perjantai

  • Subway-ruokatilaus kotiinkuljetuksella 24,50 euroa (ei kuittia)
  • Ruokaostokset 10,32 euroa
  • Yhteensä 34,82 euroa

”Aloitin asuntojen ostamisen heti, kun se oli mahdollista: hankin ensiasuntoni heti 18-vuotiaana. Se oli mahdollista, sillä tein töitä ja säästin käsirahan verran. Tuo asunto meni kaupaksi hyvällä voitolla, ja siitä kertyi mukava käsirahapotti. 

Sen jälkeen olen jatkanut asuntojen ostamista ja myymistä.

Erään asunnon ostaminen Oulusta kuitenkin harmittaa edelleen. Ostin vuonna 2014 asunnon, jonka arvo ei noussutkaan, vaan laski. Se on rivitaloasunto, jonka ostin edullisesti juuri ennen suuria remontteja omaan käyttööni. 

Se oli tarkoitus myydä myöhemmin. Toisin kuitenkin kävi ja siitä tuli vahingossa sijoitusasunto. En muuten osta asuntoja sijoitustarkoituksessa, vaan aina omaksi kodiksi.

Oulun-asunnon myyntihinta oli hieman alle 80 000 euroa. Remontteihin kuitenkin upposi niin paljon rahaa, että asuntoa ei ollut järkeä myydä remonttien jälkeen. Se on edelleen omistuksessani ja nyt vuokralla. Makselen lainaa pois ja odottelen parempia aikoja.”

Lauantai

  • Ruokaostokset 26,42 euroa
  • Sisäänpääsymaksut kotieläinpiha Rehndahliin 20 euroa (ei kuittia)
  • Yhteensä 46,42 euroa

”Olen rento rahankäyttäjä. Tykkään hemmotella varsinkin perhettäni. Saan yleensä ostettua sen, mitä haluan. Ostan esimerkiksi lastenvaatteet uutena, mutta osallistun kierrätykseen siten, että annan ne eteenpäin. Yritän opettaa lapsille, että kaikkea ei voi saada jatkuvasti.

Lapseni ovat onnellisessa asemassa. Pystymme tarjoamaan heille erinäisiä tavaroita ja elämyksiä. Vanhempi lapseni kuitenkin ymmärtää jo nyt, että raha ei tule itsestään, eikä kaikilla ole varaa ostella milloin mitäkin. Lapsuudenkodistani olen oppinut sen, että rahan eteen tehdään töitä.

Ostan vaatteita yleensä kerran kuukaudessa. Tilaan kaikki kerralla netistä joko ulkomaisista tai kotimaisista verkkokaupoista. Minulla ei ole suosikkikauppaa. Joskus saatan piipahtaa kauppakeskusten vaatekauppoihin ostamaan vaatteita lapsille, sillä lapset kasvavat niin nopeasti.

Vaatteissa tärkeintä minulle on kestävyys ja se, missä ne on tehty. Harrastuksiin kulutamme paljon. Nuorempi tytär on käynyt värikylvyssä ja muskarissa. Vanhemman tyttären harrastuksia ovat muskari sekä ratsastus.”

Sunnuntai

  • Ei ostoksia

”Viikkomme oli hyvin perinteinen. Teimme ostoksia melkein viikon jokaisena päivänä, kuten minulla yleensä on tapana.

Viikonloppuna olin kolmestaan lasten kanssa, joten se näkyi ruokaostoksissa. Yleensä grillaamme viikonloppuisin, mutta nyt jätimme sen seuraavalle viikonlopulle.

Viikon suurimmiksi hankinnoiksi muodostuivat Blu-ray- ja cd-hankinnat. Harrastamme sekä elokuvia että musiikkia, joten näitä hankintoja tulee tehtyä kohtalaisen usein. Tilaan uutuuksia netistä.”

Viikon ostokset yhteensä 321,97 euroa

Osallistu Viikko kukkarossa -jutun tekemiseen!

Tässä juttusarjassa tavalliset suomalaiset kertovat rahankäytöstään.

Haluaisitko sinä osallistua jutun tekemiseen? Tällä juttusarjalla tavoitteenamme on kertoa erilaisista tavoista elää ja kuluttaa.

Jos suostut haastateltavaksi nimelläsi ja olet valmis pitämään kirjaa menoistasi, lähetä sähköpostia osoitteeseen annakaisa.vaaraniemi(a)sanoma.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla