Jenna ja Teemu ovat olleet nyt etäsuhteessa puolitoista vuotta. ”Kaipaan Jennaa erityisesti viikonloppuisin. Toivon tulevaisuudelta yhteistä kotia Helsingissä”, Teemu kertoo.
Jenna ja Teemu ovat olleet nyt etäsuhteessa puolitoista vuotta. ”Kaipaan Jennaa erityisesti viikonloppuisin. Toivon tulevaisuudelta yhteistä kotia Helsingissä”, Teemu kertoo.

Kun Jenna Vaartimolle tarjottiin unelmien pestiä Hollannista, lähteminen oli heti selvää – vaikka Jenna oli juuri rakastunut. 

Jenna Vaartimo, 34, oli puolentoista vuoden sinkkuuden jälkeen sopinut Tinder-treffit kiinnostavan oloisen Teemu Auran, 43, kanssa. Ennen treffejä hän oli hermostuksissaan vaihtanut vaatteita kolmeen kertaan ja juonut rohkaisuksi lasin viiniä.

Teemu otti Jennan kyytinsä lumiselta kadulta ja vei hänet helsinkiläiseen BasBas-ravintolaan. Kumpikaan ei aavistanut, että tapaaminen venyisi kahdeksan tunnin mittaiseksi.

Jenna ja Teemu söivät sormiruokia, nauroivat noloille nuoruusmuistoille ja pohtivat tulevaisuuden haaveita. Teemu tunnusti nähneensä Jennan tyttöporukassa Helsingin yöelämässä jo aikaisemmin, mutta ei uskaltanut tulla juttelemaan. Nyt kaikki kolahti kohdalleen heti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Oli selvää, että tapaamme uudestaan, vaikka emme edes suudelleet. Mietin, että hakeekohan Teemu vain kaveria, Jenna kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta Teemua oli vain jännittänyt. Pian suhde lähti isolle vaihteelle, ja pari oli yhteydessä päivittäin.

Jenna työskenteli tuolloin, vuoden 2018 alussa, MTV Mediassa markkinointi- ja viestintäjohtajana. Sitten lontoolainen headhunter otti yllättäen häneen yhteyttä. Haku koski globaalia markkinointi- ja viestintäjohtajan pestiä Amsterdamissa Insight TV -yhtiössä.

Ulkomailla työskentely kansainvälisessä firmassa oli ollut Jennan haave pitkään; se tekisi hyvää osaamiselle ja CV:lle. Jenna lähti mukaan hakuun, ja kolmen haastattelun jälkeen tuli puhelu.

– Sain tarjouksen, ja työ alkaisi jo huhtikuussa. Sillä hetkellä järkytyin ja olin hämilläni, sillä olin korviani myöten ihastunut Teemuun. Tämä työ oli kuitenkin unelmieni täyttymys.

Jenna soitti Teemulle vaikean puhelun ja kertoi muuttavansa Hollantiin nopealla aikataululla.

Linjan toisessa päässä Teemu meni hiljaiseksi. Hän epäili, ettei jaksaisi järjestelyä, sillä aikaisempi etäsuhde ei ollut toiminut.

– Kummallekin oli selvää, että lähden. Jos olisin hylännyt mielettömän työn, olisin märehtinyt sitä ikuisesti.

– Keskustelimme pitkään siitä, kestääkö suhteemme eri maissa asumisen. Onko molemmilla yhtä vahvat tunteet toista kohtaan? Onnistummeko luomaan kotoisan tunnelman kummallekin, molemmissa kodeissa?

Työ aikaisempaa tärkeämpää

Jennan ratkaisu ei ole poikkeuksellinen, sillä työn merkitys naisten elämän sisältönä on kasvussa, vahvistaa erikoistutkija Hanna Sutela Tilastokeskuksesta.

Toisin oli vielä 30 vuotta sitten. 1984 tehdyssä työolotutkimuksessa miehet sanoivat huomattavasti naisia useammin, että ansiotyö on heille erittäin tärkeä elämänsisältö. Nyt naisilla työn merkitys on kasvanut ja miehillä taas laskenut. Vuoden 2013 tutkimuksessa puntit olivat jotakuinkin tasan.

– Työn sisällön merkitys on noussut naisilla myös matalammin koulutetuissa ryhmissä. Tämä on selkeä muutos, Sutela kertoo.

Hänen mukaansa suomalaisille näyttää olevan koulutustasosta riippumatta erityisen tärkeää se, että työ tarjoaa mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

– Esimerkiksi Keski-Euroopassa on varsin yleistä ajatella niin, että työssä tehdään vain töitä, ja yksityiselämässä toteutetaan itseään.

Jennan ja Teemun suhteessa työ on tärkeää kummallekin. Teemu ei voinut muuttaa Amsterdamiin, sillä hän omistaa Helsingissä leipomo- ja konditoriayritys Patisserie Teemu & Markuksen. Lisäksi hänen kaksi tytärtään asuvat vuoroviikoin isällään.

Ennen uuden työn alkamista Jenna ja Teemu asettivat tavoitteekseen nähdä vähintään kahden viikon välein Amsterdamissa, Suomessa tai muualla, vaikka vain pitkän viikonlopun ajan.

– Tunteemme olivat niin voimakkaita, että päätimme jatkaa. Ilman riskinottoa ja uskallusta ei voi mitään saadakaan. Parisuhteessa heittäytyminen on pelottavaa, koska siinä voi saada siipeensä.

Jenna hankki Amsterdamin keskustasta niin ison vuokra-asunnon, että sinne mahtuu myös vieraita ja Teemu tyttärineen. Hän sisusti asunnon heti kotoisaksi, jotta koti-ikävä ei pääsisi iskemään.

Teemu käy useammin Amsterdamissa kuin Jenna Helsingissä. Välillä treffit sovitaan Tallinnaan, Budapestiin tai Lontooseen.
Teemu käy useammin Amsterdamissa kuin Jenna Helsingissä. Välillä treffit sovitaan Tallinnaan, Budapestiin tai Lontooseen.

Leffailta WhatsAppin välityksellä

Uudessa työssään Jenna pääsi rakentamaan yritykselle PR- ja markkinointistrategian sekä kokoamaan oman tiimin. Nyt hän on esimies 26 eri maista tulevalle työntekijälle ja johtaa viittä eri markkinointi- ja pr-tiimiä ympäri maailmaa.

Puolet työstä on samanlaista kuin Suomessa, mutta erojakin on. Haastavinta on ohjata eri maiden tiimejä ja ottaa huomioon erilaiset toimintaympäristöt.

– Jos PR-tempaus toimii hyvin Briteissä, Saksassa siitä ei kiinnostu kukaan. Aasiassa taas on käytössä meille täysin tuntemattomia sosiaalisen median kanavia. Matkustan työkseni paljon, olen usein viikolla eri puolilla Eurooppaa, Jenna kertoo.

Suomalaisesta työelämästä hän kaipaa eniten sitä, että kun jotain luvataan, se myös tehdään, eikä asioiden perään tarvitse kysellä. Myös suomalainen lounas maistuisi, sillä Hollannissa on tavallista kuitata se parilla voilla ja suklaarouheella maustetulla paahtoleivällä.

Etäsuhteessa Jenna taas kaipaa eniten arjen jakamista: sitä, että voisi töiden jälkeen kokata, treenata tai jakaa arjen askareita Teemun kanssa.

– Miten ihanaa olisi sopia arkisista jutuista: käytkö kaupassa, niin minä pesen sillä aikaa pyykit. Mutta pääsen näistä yli soittamalla Teemulle. Silloin suunnittelemme seuraavaa tapaamista. Ikävää on helpompi hallita, kun se on tiedossa.

Jenna ja Teemu juttelevat päivittäin, ehkä jopa enemmän kuin jos he asuisivat yhdessä. Etäsuhde ei toimisi, jos jutut loppuisivat kesken. Myös molempien töistä keskustellaan: Jenna antaa Teemulle leipomon markkinointivinkkejä ja Teemu rauhoittaa stressaantunutta Jennaa.

– Teemulta julkaistiin keväällä keittokirja, johon kirjoitin reseptien kuvailut ja Teemun ruokafilosofian tekstit. Yleensä yhteistyömme sujuu mutkattomasti, mutta joskus puhelimessa tulee riidanpoikastakin. Väsyneenä helposti ylitulkitsee toisen ärähtelyä ja purkaa huonoa oloaan rakkaimpaan ihmiseen, Jenna kertoo.

Ehkä kekseliäin tapa pitää yhteyttä ovat yhteiset leffaillat: Teemu ja Jenna soittavat WhatsAppilla videopuhelun ja aloittavat sovitun elokuvan katsomisen samanaikaisesti. Sitten he kommentoivat tapahtumia toisilleen.

– Se tuntuu melkein yhtä hyvältä kuin olla vierekkäin sohvalla. Tämä on meidän versiomme Sohvaperunoista.

Vielä joskus yhteinen arki?

Teemu käy Amsterdamissa useammin kuin Jenna Helsingissä. Lennot maksavat yleensä 150–250 euroa. Välillä treffit sovitaan Tallinnaan, Budapestiin tai Lontooseen, jossa Jenna käy lähes viikoittain työn takia.

– Pidemmät lomat vietämme aina yhdessä. Olemme käyneet Thaimaassa, Bostonissa, Nykissä ja Italiassa. Kun Teemu tulee Amsterdamiin kahdeksi viikoksi tyttäriensä kanssa, paistamme viikonloppuisin pannukakkuja ja piirrämme väriliiduilla kuvia kotikujalleni.

Jenna myöntää, että jossain vaiheessa elämää on tarkasteltava uudelleen. Puolentoista vuoden etäsuhteen aikana hän ja Teemu ovat onnistuneet viettämään yllättävän paljon aikaa yhdessä, mutta haaveilevat silti yhteisestä arjesta.

Ehkä Jenna voisi tehdä enemmän etätöitä Suomesta käsin? Tai ehkä Suomesta avautuu joskus uusi työ, joka houkuttelee hänet takaisin?

– Olen hyvin kunnianhimoinen ja haluan kehittyä ammatissani, mutta kiirettä ei ole mihinkään. Katselen kyllä, josko Suomesta tulisi eteen jotakin kiinnostavaa. 

Vierailija

Toi ratkaisu onnistuu vain hyväpalkkaisille. Ei, en ole kateellinen vaan se oli vain toteamus. Hyvä että ovat pystyneet järjestämään kaukosuhteen heille toimivaksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olisit Teemu vain pysynyt aiemmassa suhteessa ja ollut kunnon isä lapsillesi.

Miten nyt ei sitten ole kunnon isä? Varmaan ollut huono suhde jos siitä on erottu.. Voi olla että nyt on parempi isä kuin edellisessä suhteessaan olisi ollut.
Miten voit ajatella että olisi pitänyt pysyä edellisessä suhteessa tietämättä siitä mitään?
Jos pysyy huonossa suhteessa lasten takia, on se monesti vahingollisempaa lapsille, kuin se että on kaksi onnellista kotia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla