Iris Ekman viettää unelmaelämäänsä au pairina Australiassa. Kuvat: Iriksen kotialbumi
Iris Ekman viettää unelmaelämäänsä au pairina Australiassa. Kuvat: Iriksen kotialbumi

Tinder-treffejä sekä reppureissuja. Niistä on granny nannyn elämä tehty!

”Nelikymppisenä sanoin bikineille ’ei – ei teitä enää, kroppa ei kestä’. Nyt käsitän, että kroppa olisi kestänyt, mutta päässä oli vikaa. Mittarissa on nyt kuusikymmentä vuotta ja ostin bikinit. Olenko siis vapautunut vai seonnut?”

Iris Ekmanille uuden elämän bikinien koeajaminen oli tärkeä hetki – joka jää taatusti myös mieleen. Siitä piti kirjoittaa myös blogissa.

Melkein heti, kun hän oli muuttanut Australiaan, hän suuntasi bikineissään surffareiden suosimalle rannalle. Ranta oli melkein autio, eikä ihme.

– Kuukautta myöhemmin ystäväni kertoi, että nähdessään minut rannalla bikineissä talven avajaispäivinä hän ajatteli, että tuo ’hullu’ on taatusti kotoisin Alaskasta, Iris kertoo.

Sydneyn surffarirannoilla on ehtinyt muutamassa kuukaudessa tapahtua paljon muutakin. Iris on tavannut siellä muun muassa tärkeän henkilön ja sitä ennen Tinder-deitinkin.

– Kävin kolmilla Tinder-treffeillä ja kaikki tapaamani ihmiset olivat mukavia, mutta he eivät sytyttäneet tarpeeksi. Laitoin Tinderin kiinni, kun tapasin rannalla  kiinnostavan ihmisen. Tarinamme on vielä kesken, ja katsotaan, miten juttumme käy, Iris paljastaa Me Naisille.

Iris sanoo, että hän haluaa kuitenkin edetä ihmissuhteissaan hetki kerrallaan ja nauttia uudesta elämänvaiheestaan vapaana.

Väärä sanamuoto aarrekartassa

Iris on entinen kauneusalan yrittäjä Helsingistä. Ennen nykyistä au pair -pestiään hän työskenteli apteekeissa.

– Avioeroni jälkeen hain 40 työpaikkaa. Lopulta pääsin apteekkeihin kosmetologeja vuokraavaan yritykseen töihin. Työ oli minulle aluksi kuin lottovoitto. Sain leivän lapselleni ja itselleni.

Apteekkimaailma ei kuitenkaan tuntunut kotoisalta. Iris päätti alistua ja hoki päivittäin itselleen, kuinka onnekas hän onkaan – vaikka työt eivät napanneet. 

”Jouduin sokkiin, sillä en vieläkään käsitä, miksi annoin lottovoiton pois.”

Neljän apteekkivuoden jälkeen hän sai tarpeeksensa. Tämän vuoden alussa hän alkoi haaveilla uudesta työstä – ja teki aarrekartan unelmiinsa liittyen.

– Olen tehnyt aarrekarttoja jo vuodesta 1996 lähtien. Ensimmäisessä kartassa toivoin lasta. Sain hänet 40-vuotiaana. Vuoden alussa tein aarrekartan, johon kirjoitin ’pois nykyisestä työstä’. Se oli virhe. Minun olisi pitänyt toivoa uutta työtä, eikä työn loppumista. 

– Yhtenä päivänä kuulin sanovani itseni irti. Jouduin sokkiin, sillä en vieläkään käsitä, miksi annoin lottovoiton pois. Olin ajatellut, että olen eläkkeeseen asti töissä. Vaikka en viihtynytkään, yritin parhaani. Olin onnekas, kun työllistyin miltei kuusikymppisenä.

Aluksi Iris ei uskaltanut kertoa irtisanoutumisestaan läheisilleen, ettei kukaan huolestuisi. Sitten hän päätti, että ei anna pelon voittaa.

Facebookissa hän törmäsi Suomalaiset au pairit -sivustoon ja siellä kivan suomalais-australialaisen pariskunnan ilmoitus herätti mielenkiinnon.

– He etsivät nuorta au pairia, mutta ajattelin, etten häviä mitään, jos kerron kuka olen. Lähetin heille videon. Yllätyksekseni he kiinnostuivat.

– Hain töitä Suomestakin, mutta kun Australia näytti vihreää valoa, ajattelin tämän olevan sellainen juttu, jota en voi ohittaa. Kun minut hyväksyttiin grannynannyksi, päätin ryhtyä kirjoittamaan blogia ja siitä tuli myös blogini nimi.

”Toinen vaihtoehto olisi olla työtön Suomessa”

Toukokuussa Iris pakkasi laukkunsa ja lensi Sydneyyn. Hän asuu nyt siellä pienessä surffikylässä nimeltä Avalon Beach ja hoitaa perheen kolmea lasta. Viisumi pakottaa hänet palaamaan Suomeen marraskuussa.

”Aarrekartan lisäksi konmaritin kotini ennen Australiaan lähtöäni. Luulen, että se vaikutti myös siihen, että irtisanouduin työstä, joka ei tyydyttänyt minua tarpeeksi.”

– Vaikka au pair -sopimus on vain puoleksi vuodeksi, se antaa minulle hengähdystaukoa, ja voin miettiä kuka olen. Jo nyt olen oppinut itsestäni paljon. Nostan hattua itselleni, että tein tämän. Toinen vaihtoehto olisi olla työtön Suomessa, katkeroitua hiljalleen ja uskoa, että ikäni, 60 vuotta, on este saada töitä.

– Aarrekartan lisäksi konmaritin kotini ennen Australiaan lähtöäni. Luulen, että se vaikutti myös siihen, että irtisanouduin työstä, joka ei tyydyttänyt minua tarpeeksi. Meditoin myös tiiviisti vuoden ennen Australiaa ja nyt ollut järisyttävää nähdä sama merimaisema, jonka kuvittelin eteeni meditoidessani. 

Kun Iris lähti Australiaan, hän ei tuntenut maasta ketään etukäteen eikä hän tuntenut maatakaan. Nyt hänellä on muutamia ystäviä perheensä lisäksi. Matkoja hän on tehnyt ennenkin, mutta esimerkiksi Uuden-Seelannin hostellikokemus oli hänellekin jotain aivan uutta. Hän kirjoitti blogissaankin, kuinka hän sai muun muassa erikoisluvan yöpyä hostellissa, jonka ikäraja on 35 vuotta.

Iris tekee päivässä viisi tuntia töitä. Hän saa ilmaiseksi ruoan, asunnon, netin ja puhelimen. Myös pieni viikkoraha kuuluu etuihin.

– Viikkoraha riittää bussikortteihin, kahvihetkiin ja välttämättömiin hankintoihin. Säästöön siitä ei jää juuri mitään. Lentoliput olen maksanut itse ja niihin olen saanut menemään 2 800 euroa, joka sisältää Suomi–Australia–Suomi-lippujen lisäksi myös reissun Uuteen-Seelantiin.

Kotona Suomessa Iristä odottaa hänen 20-vuotias tyttärensä. Vaikka molemmat ikävöivät toisiaan, on Iriksellä pelkojakin kotiinpaluun suhteen.

”Tämä on huikein ikinä kokemani asia ja olen iloinen, että uskalsin hypätä tuntemattomaan.”

– Minua pelottaa tulla Suomeen. Välillä mietin, mistä saan töitä ja sopeudunko auringottomaan maahamme. Luotan silti itseeni, ja keksin kyllä jotain. Ainahan sitä voi lähteä uudelleen grannynannyilemaan, jos siltä tuntuu. Meille on kuulemma kova kysyntä maailmalla, koska olemme luotettavia ja meillä on elämänkokemusta.

– Pääsin tänne elämään unelmieni aikaa, joskin vain puoleksi vuodeksi, mutta kokemuksena tämä on huikein ikinä kokemani asia ja olen iloinen, että uskalsin hypätä tähän tuntemattomaan, kertoo Iris Australiasta.

– Blogini lukijat ovat kertoneet saavansa voimaa, naurua ja uskoa elämäänsä postauksistani. Monet mainitsevat matkustavansa mukanani. Toivonkin juuri tätä vaikutusta. Haluan tuottaa iloa ja uskoa elämän ihmeellisyyteen, kertoo Iris Ekman, Me Naisten Grannynanny-bloggaaja.

Näyttelijä Antti Holma paljastaa yksityiskohtia taloudenpidostaan uudessa rahaoppaassa Kaikki rahasta.

Näyttelijä Antti Holma oppi taloudellisuutta uransa alkuaikoina, kun tienestit olivat epäsäännöllisiä. Jossain kuussa palkkaa saattoi tulla 4000 euroa, minkä Antti pisti välittömästi sileäksi. Seuraavassa kuussa tilille tuli vain 120 euroa.

– Kun rahaa ei ollut enkä tiennyt, koska sitä tulee, pääni ympärillä oli koko ajan vanne, joka kiristi valtavasti. Tästä ajasta opin, ettei pidä katsoa, paljonko nyt on tilillä vaan miettiä, paljonko sinne on tulossa, Holma muistelee Julia Thurénin tuoreessa talousraamatussa Kaikki rahasta (Gummerus).

Thurén on haastatellut talousoppaaseen muitakin tunnettuja suomalaisia: raha-asioistaan avautuvat muiden muassa Vappu Pimiä, Iina Kuustonen, Maria Veitola ja Hjallis Harkimo.

Antti Holma kertoo kirjassa, kuinka hän on opetellut suunnittelemaan rahankäyttöä pitkällä tähtäimellä.

– En ole tarjoushaukka, mutta olen hirveän iloinen, jos saan jotain halvemmalla. Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla. Ajattelen pikkuporvarillisesti, että taksiin pitää olla aina rahaa, Holma kertoo.

”Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla.”

Holma mainitsee jemmaavansa rahaa säästötilille ja vakuutussäästötilille, johon hän laittoi könttäsumman myydessään asuntonsa. Lisäksi hänellä on vielä yksi sijoitusasunto Suomessa.

Lontoossa asuvalla näyttelijällä kuluu arjessa rahaa vähänlaisesti: huoneen vuokra on edullinen, eikä ruokalaskuun mene kuin joitakin kymppejä viikossa.

– Sen sijaan törsään tyhmiin juttuihin, kuten lentoluokan korottamiseen turistiluokasta bisnesluokkaan tai vaikka hienoon laukkuun. Jos haluan jotain isompaa, vaikkapa digijärkkärin, säästän siivun seuraavasta kolmesta palkkiosta, minkä jälkeen teen ostoksen, Holma kertoo kirjassa.

Viime vuonna Holma kertoi bisnesluokkaharrastuksestaan myös Me Naisille.

– En ikinä säästä lennoissa, vaikka varmaan pitäisi oppia. Mutta mieluummin maksan, että voin marssia jonottamatta suoraan koneeseen ja pitää oman tilani, Holma perusteli.

”Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän.”

Hän mainitsi tuolloin myös katuvansa, ettei aikanaan ottanut enempää opintolainaa, vaan teki kaikki loma-ajat töitä tunnollisesti töitä ravintola-alalla ja matkusteli tosi vähän.

– Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän. Nuoruus on niin kertaluonteinen asia, ettei sitä olisi kannattanut kuluttaa baaritöihin.

Taannoin Antti Holma paljasti Facebookissa myös kurinalaisen vaatefilosofiansa, johon kuuluu iso läjä pelkästään mustia sukkia. Holma kertoi heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja ostavansa tilalle uudet.

– Jos joskus löydän parittoman sukan, vien sen välittömästi ulos talosta, ulkoroskikseen. Näin se ei pääse levittämään entropiaansa jo valmiiksi sotkuiseen elämääni, Antti selitti.

– Luonto ei ehkä kiitä, mutta toisaalta en tee lapsia tähän lohduttomaan väestöräjähdykseen luonnonvaroja kuluttamaan, joten tasoissa ollaan, saatana.

Nykyään Saara Helkala on freelancer-graafikko ja tekee töitä Suomeen Lissabonista käsin. Hän elää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Suomessa.

Vähän yli kolmekymppisenä Saara Helkala, 38, irtisanottiin kultaisen kädenpuristuksen kera mainostoimiston graafikon paikalta. Hän sai pian uusia töitä, mutta tilille jäi mukava pesämuna, joka innosti Helkalaa säästämään lisää.

– Säästin nelisen vuotta ilman tarkempaa suunnitelmaa. Haaveilin, että olisi kiva tehdä irtiotto, mennä vaikka yksin Nepaliin vuorelle istumaan.

Saara ei kuitenkaan päätynyt Aasiaan, sillä eräällä lomareissulla Lissabonissa hän rakastui kaupunkiin päättömästi. Hän oli haaveillut myös maisteritutkinnon suorittamisesta, ja kaupungista löytyi mielenkiintoinen designin ja visuaalisen kulttuurin yliopisto-ohjelma. Saara päätti ottaa hyväpalkkaisesta vakityöstään kahden vuoden opintovapaan. Päätöksen jälkeen hän rupesi säästämään toden teolla.

– Sitä ennen olin ollut ostokoukussa. Kun näin jotain kaunista, halusin sen heti itselleni.

Oli motivoivaa olla shoppailulakossa ja elää puoli vuotta linssikeitolla, kun tiesi, että säästöillä voisi ostaa Portugalissa mielenrauhaa. Ennen lähtöpäivää koossa oli kymppitonni. Suomesta saatu 480 euron opintotuki kului lähes kokonaan kuukausittaiseen koulumaksuun, ja Saara eli Lissabonissa säästöillään. Toiseksi opiskeluvuodeksi hän sai stipendin, joka kattoi koko koulumaksun.

Kaksi vuotta kuluivat nopeasti, ja Saara nautti elämästään. Päätös irtisanoutua töistä ja jäädä Lissaboniin lopullisesti oli vaikea mutta oikea. Nykyään Saara on freelancer-graafikko ja tekee töitä Suomeen Lissabonista käsin. Hän elää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Suomessa.

– Harkitsen kaikkia hankintoja pitkään. Elin esimerkiksi puoli vuotta ilman sänkyä, pelkällä patjalla.

Saaralla ei ole myöskään silitysrautaa tai monia muita asioita, jotka Suomen-kodissa olivat tärkeitä. Ylipäänsä hän on tullut siihen tulokseen, että kodin ei tarvitse olla täydellinen. Suomessa käydessään hän huomasi ajattelutapansa muuttuneen lopullisesti.

”Totta kai kauniit esineet ovat edelleen ihania, mutta nyt minun ei tarvitse omistaa niitä.”

– Eräs ystäväni oli ostanut 90 euron design-herätyskellon. Olin aivan pöyristynyt! Ja samalla tajusin, että kolme vuotta sitten olisin voinut tehdä ihan samoin.

Tavaroiden sijaan Saara sijoittaa vapauteen. Kun jättää jotakin ostamatta, ei ole pakko puurtaa pitkää päivää.

– Totta kai kauniit esineet ovat edelleen ihania, mutta nyt minun ei tarvitse omistaa niitä.

Toisaalta Saara on myös oppinut sen, että mikään päätös ei ole lopullinen. Voi olla, että jonain päivänä hän vielä muuttaa Suomeen ja hankkii sen design-herätyskellon.