Piia Korhonen on kotoisin Kuopiosta. Kuvat: Piian kotialbumi ja Shutterstock
Piia Korhonen on kotoisin Kuopiosta. Kuvat: Piian kotialbumi ja Shutterstock

Suomalais-espanjalaisen perheen ruokaostoksiin menee yleensä sata euroa viikossa, mutta tällä viikolla aikuisten ravintolalounaskin maksoi enemmän.

Kuopiolaislähtöinen Piia Korhonen, 37, on asunut 15 vuotta Espanjassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Fuengirolassa myyntipäällikkönä.

Perheeseen kuuluu mies ja 1,5-vuotias lapsi.

– Tutustuin espanjalaiseen mieheen, kun olin töissä Skotlannissa vuonna 2001. Se rakkaus loppui, mutta rakkaus Espanjaan jäi, ja Erasmus-vaihdon kautta jäin sitten pysyvästi asumaan tänne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Fuengirola tunnetaan Pikku-Suomena. Lempinimensä se on saanut lukuisista suomalaisista, jotka talvehtivat Espanjan lämmössä. Aurinkoisten kelien lisäksi suomalaisia kiinnostaa edullinen elintaso. Sen huomaa etenkin ruokakaupassa. Ruokakassin saa 25–40 prosenttia halvemmalla kuin Suomessa, kertoivat ET:n haastattelemat suomalaiset, jotka asuvat Aurinkorannikolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Espanjan Torreviejassa asuva Sanna Päivärinta paljasti myös aiemmin Me Naisille, että hänen kahden hengen taloudessaan ruokaan kuluu viikossa noin 60 euroa. 

Piia pitää Espanjassa erityisesti siitä, että tuoretta lihaa, kalaa ja vihanneksia on aina tarjolla edullisesti.

Me Naisten pyynnöstä Piia piti rahapäiväkirjaa viikon ajalta. Katso kuitit hänen ostoksistaan jutun lopusta.

Torstai

Ruokakauppaostokset 21,22 euroa
Sisustus- ja leikkitavarat 10 euroa
Yhteensä 31,22 euroa

”Yritän tehdä mahdollisimman terveellistä ja monipuolista ruokaa ainakin itselleni ja taaperolle. Valmisruokia emme yleensä harrasta.

Käyn keskimäärin kaksi kertaa viikossa ruokaostoksilla. Kalat ostan Mercadonasta, jossa tein muutkin ostokseni tänään. Kaikki vauvantarvikkeet hankin yleensä Carrefourista ja kaiken muun Lidlistä parhaan hinta-laatusuhteen takia.

Kävin tänään myös ostamassa krääsäkaupasta leikkisammakon lapselle ja valopallot kotiin.”

Perjantai

Ravintolalounas kahdelle 114,90 euroa

”Ravintolalaskun suuruus yllätti minut tänään täysin, kun en – omaa tyhmyyttäni – kysynyt kalan kilohintaa.

Söimme alkupaloina miekkakalatartaria ja keitettyjä Galician katkarapuja, joita tarjottiin päivän erikoisuutena. Normaalisti katkaravut maksavat noin 12 euroa annos, mutta nämä maksoivat 37 euroa. En nähnyt missään niiden hintaa.

Lisäksi ateriaan kuului pullo viiniä ja paella kahdelle. Suomessa vastaava ateria olisi varmasti maksanut 200 euroa.

Käymme syömässä joka viikko ulkona ainakin kerran, koska se on täällä edullista. Normaali ravintolalounas maksaa noin kymmenen euroa, tapasravintolaan menee 20 euroa ja a la carte -lounaasta saa maksaa noin 80 euroa kahdelta henkilöltä. Emme todellakaan tuhlaa joka viikko kahden ihmisen lounaaseen 80 euroa, mutta ulkona syöminen on kuitenkin ehkä se minun rahapaheeni.

Tällä kertaa menimme syömään kalliimpaan ravintolaan viimeisen lomapäiväni kunniaksi ja maksoin siitä 114,90 euroa. Minä maksan yleensä meidän ruokamme, koska tienaan enemmän.”

Lauantai

Ei ostoksia

”Työskentelen myyntipäällikkönä ja tienaan varmaan keskivertoespanjalaista enemmän. Bruttopalkkani etujen kanssa on suurin piirtein sama kuin myyntipäällikön keskimääräinen palkka Suomessa. En sijoita, mutta säästän kuukausittain niin paljon kuin pystyn.”

Sunnuntai

Bensiini 19,54 euroa 

”95-bensan litrahinta on nyt täällä 1,32 euroa, eli se on hieman halvempi kuin Suomessa (noin 1,50 euroa).

Täällä Espanjassa puolestaan parasta on ilmasto ja elämisen rentous. Suomesta kaipaan toisinaan hiljaisuutta, rauhallisuutta ja sitä, että asiat tehdään huolella.”

Maanantai

Vaateostokset 37,96 euroa
Ruokakauppaostokset 160,01 euroa
Yhteensä 197,97 euroa

”Kävin ostamassa kahdet lenkkarit lapselle ja sortsit itselle Decathlonista.

Normaalisti meillä menee ruokaan noin 100 euroa viikossa; tällä viikolla rahaa kului enemmän, koska supermarketostoksiin sisältyi muun muassa astioita ja vaippoja.”

Tiistai

Päiväkotimaksu 330 euroa (ei kuittia)

”Maksan kuukausittain taaperon päivähoitomaksua 330 euroa, ja sen veloitus sattui tälle viikolle. Hintaan sisältyvät ruokailut eli lounas ja välipala.

Asumme omistusasunnossa, jonka kuukausilyhennys on 300 euroa. Yhtiövastikkeeseen menee 75 euroa, sähköön noin 70 euroa ja veteen 20 euroa. Hintataso on täällä halvempi, tosin viime vuosina asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet rajusti, jopa Suomen tasolle.”

Keskiviikko

2 pakettia suomalaista ruisleipää 5,35 euroa

”Käyn joka viikko ostamassa paikalliskaupasta suomalaistuotteita, kuten ruisleipää, puolukkahilloa, kurkkusalaattia ja karjalanpiirakoita. Minä ja taapero syömme molemmat ruisleipää aamiaiseksi. On onni, että täältä saa sitä. Madridissa asuessani minun piti raahata leipää ja muita tuotteita Suomesta.”

Viikon menot

Yhteensä 698,98 euroa, josta ruokakauppoihin ja ravintoon 301,48 euroa (sisältää myös muun muassa kahden hengen ravintolalaskun 114,90 euroa sekä yleisiä vauvan- ja kodintarvikkeita).

Torstain ruokaostokset 21,22 euroa.
Torstain ruokaostokset 21,22 euroa.

Torstain sisustus- ja leikkitavarat 10 euroa.
Torstain sisustus- ja leikkitavarat 10 euroa.

Perjantain lounas kahdelle 114,90 euroa.
Perjantain lounas kahdelle 114,90 euroa.

Sunnuntain bensat 19,54 euroa.
Sunnuntain bensat 19,54 euroa.

Maanantain ruokaostokset 160,01 euroa.
Maanantain ruokaostokset 160,01 euroa.

Maanantain vaateostokset 37,96 euroa.
Maanantain vaateostokset 37,96 euroa.

Keskiviikon ostokset: 2 pakettia suomalaista ruisleipää 5,35 euroa
Keskiviikon ostokset: 2 pakettia suomalaista ruisleipää 5,35 euroa

Viikko kukkarossa

Tässä sarjassa tavalliset suomalaiset kertovat kulutuksestaan. Haluaisitko sinä osallistua jutun tekemiseen?

Jos suostut haastateltavaksi nimelläsi ja olet valmis pitämään kirjaa menoistasi, lähetä sähköpostia osoitteeseen annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla