Onko kätevämpää työkulkupeliä kuin suomalaisen sairaalan potkulauta, sanoo Sanna Agombar. Kuvat: Sanoma-arkisto ja Sannan kotialbumi
Onko kätevämpää työkulkupeliä kuin suomalaisen sairaalan potkulauta, sanoo Sanna Agombar. Kuvat: Sanoma-arkisto ja Sannan kotialbumi

”Mikä ihana tuoksu!” Niin ajattelee Sanna Agombar aivan ensimmäiseksi jokaisena työaamunaan Oulussa.

Suomalainen terveydenhuolto pärjää monilla mittareilla hyvin, mutta sairaanhoitajat raportoivat myös ikäviä asioita: työntekijöitä on liian vähän, palkat ovat huonoja sekä työtahti liian kiireinen.

Piakkoin sairaanhoitajaksi valmistuva Sanna Agombar, 22, ei kuitenkaan voi olla ylistämättä suomalaista hoitotyötä.

Kanadalainen Sanna opiskelee sairaanhoitajaksi Lakeheadin yliopistossa Thunder Bayssä, mutta opintojensa viimeisillä hetkillä hän halusi töihin ulkomaille ja päätyi siksi äitinsä kotimaahan. Helmikuussa hän aloitti harjoittelun Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sannalla on Suomen ja Kanadan kansalaisuus. Hän on syntynyt ja asunut koko elämänsä Thunder Bayssä, Ontariossa, sekä vieraillut usein Suomessa, mutta hän ei ole koskaan aiemmin asunut täällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oulussa Sanna sai harjoittelupaikan teho-osastolta.

– Kun olin 13-vuotias, poikaystäväni kuoli auto-onnettomuudessa. Elämäni muuttui totaalisesti, ja halusin siitä lähtien sairaanhoitajaksi. Uskon, että haluan jatkossakin opiskella lisää hoitotyötä, kertoo Sanna.

Oululaissairaalassa Sanna on huomannut monia asioita, jotka ovat suomalaishoitajilla hyvin ja jopa paremmin kuin kanadalaisilla kollegoillaan. Hän listaa nyt niistä seitsemän.

”Suomalaisilla sairaanhoitajilla on niin paljon pidemmät lomat kuin kanadalaisilla kollegoillaan.”

  1. Ilmainen opiskelu
    ”Suomalaisten sairaanhoitajien pitäisi arvostaa sitä, että he saavat ilmaisen koulutuksen.”
    Sanna kertoo, että hän on maksanut neljän vuoden sairaanhoitajaopinnoistaan jo yli 20 000 euroa. Joka lukuvuosi hän maksaa yli 5 000 euroa yliopistolleen, että saa opiskella unelma-ammattiinsa. 
    Hän on huomannut, että Kanadassa opinnot myös vaativat enemmän: kanadalaisilla sairaanhoitajaopiskelijoilla on enemmän kotitehtäviä ja erilaisten raporttien kirjoittamista kuin suomalaisilla. 
  2. Pitkät lomat
    ”Suomalaisilla sairaanhoitajilla on niin paljon pidemmät lomat kuin kanadalaisilla kollegoillaan.”
    Kanadalaiset sairaanhoitajat ansaitsevat yleisesti yhden lomapäivän jokaista kuukautta kohti eli heillä on vain kaksi viikkoa palkallista lomaa vuodessa. Suomalaisen sairaanhoitajan lomakausi on siihen verrattuna pitkä, sillä se saattaa olla jopa kuusi viikkoa, kun työkokemusta on kertynyt tarpeeksi. Uran alkuvaiheessakin suomalaisen sairaanhoitajan neljän viikon loma on tuplasti pidempi kuin kanadalaisen kollegansa.
  3. Kivat sairaalakahvilat
    ”Aamuisin hengitän oululaissairaalassa ensimmäisenä pullantuoksuista ilmaa, kun yleensä Kanadassa vastaavassa tilanteessa haisee sairaalalle.”
    Kun Sanna teho-osastolle aamuisin, kioskista tai kanttiinista leviää aina hurmaava pullantuoksu. Oulun yliopistollisessa sairaalassa Sannaa on ihmetyttänyt muun muassa ruoka- ja kahvipaikkojen runsaus. Hänen kotipaikkakuntansa, Oulun kokoisen Thunder Bayn kaupunginsairaalassa  on vain yksi ravintola ja yksi kahvila. Sairaalakin on puolet pienempi kuin Oulussa. 
    Oulussa hän on löytänyt jo kuusi erilaista sairaalaruokapaikkaa. Erityismaininnan pullan lisäksi saa häneltä sairaalan ruoka. Kotiruokamainen lounas opiskelijahintaan, 2,60 euroa, on kanadalaisen mielestä täyttä luksusta.
    Sanna kehuu sairaalaravintoloiden puuroja.
    Sanna kehuu sairaalaravintoloiden puuroja.
  4. Kohtuulliset työajat
    ”Päällekkäinen työaika helpottaa sairaanhoitajan työtä.”
    Kanadassa sairaanhoitajan työpäivät ovat sairaaloissa yleensä 12-tuntisia. Kolmivuorotyössä Suomessa työpäivät kestävät normaalisti 8–10 tuntia.
    Sannan mukaan on erittäin järkevää, että hoitajien työvuorot menevät ainakin hetken päällekkäin – näin tehdään niin Kanadassa kuin Suomessa. Silloin sairaanhoitajat voivat vaihtaa tietojaan kasvokkain eikä kaikki kommunikaatio tapahdu tietokoneiden raportointijärjestelmissä.
  5. Työvaatehuolto
    ”Joudun Kanadassa itse ostamaan työvaatteeni ja huolehtimaan niistä.”
    Ärsyttävintä Sannan mielestä on se, että Kanadassa sairaanhoitaja joutuu pesemään työvaatteensa itse. Sairaala-asujen mukana voi pahimmassa tapauksessa tulla kotiin pahojakin bakteereja. Lisäksi ne pitää ostaa itse – toisin kuin Suomessa.
    – Yksi asu maksaa noin 40 euroa. Yleensä niitä pitää hankkia kolme kappaletta, Sanna kertoo.
  6. Potkulaudalla kulkeminen
    ”Kätevin työmatkaväline koskaan. Sairaalan käytävillä liikkuminen on Suomessa niin helppoa, kun käytössä ovat potkulaudat. Olisipa meilläkin sellaisia.”
  7. Mukavat työkaverit
    ”Suomalaiset kollegat ovat ihan parhaita!”
    Sannan mielestä kaikki hänen tapaamansa ihmiset henkilökunnasta potilaisiin ovat olleet tähän asti mahtavia. Hän sanoo, että jopa lääkäreitä on helppo lähestyä, eikä tunnelma ammattiryhmien kesken ole niin hierarkkinen kuin Kanadassa.
    Sanna on tutustunut Oulussa moniin työkavereihinsa ja päätynyt heidän kanssaan muun muassa leipomaan pullaa vapaa-ajallaan. Vaikka hän sanoo rakastavansa Kanadaa ja työtään siellä, hän haluaisi joskus palata vielä Suomeen ja työskennellä uudestaan suomalaisessa sairaalassa.
Hilta-Tilta

No. ei täällä Suomessa todellakaan tarvitse maksaa oppilaitokselle monen tuhannen lukukausimaksuja.!

Ja meillä on pitkät lomat ainakin kuntapuolella.  Jos olet ollut alalla 15 vuotta, vuosilomia on yhteensä 38 päivää  eli 7 viikkoa ja kolme päivää vuodessa. On ilmainen terveydenhuolto  , oikeus sairastaa 60 päivää täydellä palkalla jne. Näitä etuja ei ole, jos olet yksityisyrittäjä tai jos olet töissä yksityisellä puolella. Eikä palkassakaan ole valittamista.

Vierailija

Eli sinun mielestäsi me opiskelijat Suomessa maksamme saman suuruisen summan vuodessa kuljetuksiin, asuntoon, kirjoihin jne ja siihen päälle saamme opintotukea/lainaa? Meillä on erittäin hyvinkin Ilmainen koulutus verrattuna moneen muuhun maahan. Toiseksi, tämä tyttö ei ikinä sanonut että Suomessa kaikilla on paremmat lomat, hän puhui nyt ihan vaan sairaanhoitajien koska hän osaa verrata näiden kahden maan sairaanhoitaja erilaisuuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla