Kaisa Törnroos sairastui parantumattomaan syöpään äitiyslomallaan.
Kaisa Törnroos sairastui parantumattomaan syöpään äitiyslomallaan.

Erikoistutkija Kaisa Törnroos sairastui reilu vuosi sitten aivosyöpään. Parantumaton sairaus on pakottanut Kaisan miettimään työuraansa uudelta kantilta.

Se tuntui aivan tavalliselta aamulta, vaikka oli kaikkea muuta.

Kaisa Törnroos, 34, heräsi, käveli kylpyhuoneeseen ja huuhteli kasvojaan viileällä vedellä. Ensin ruokaa taaperolle, sitten aamupalaa itselle. Kevyesti meikkiä kasvoille, suihkaus hajuvettä, pusut vauvalle ja miehelle ja kohti työpaikkaa.

Helsingin Töölön kadut kimaltelivat tammikuisessa pakkasessa, kun Kaisa saapui työpaikalleen. Työterveyslaitoksen vahtimestari tervehti aulassa hymyillen. Hissillä ylös työhuoneeseen, jossa tutkijakollegat halasivat ja toivottivat hyvät huomenet. Kaisa istui työtuolilleen ja hengitti syvään sisään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siinä hän nyt oli. Takaisin töissä vuoden kestäneen sairausloman jälkeen. Vanhassa työpaikassaan. Elossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Jos joku olisi väittänyt minulle puoli vuotta aiemmin, että pystyn palaamaan vanhaan työpaikkaani tai edes töihin ylipäätään, olisin todennäköisesti nauranut päin naamaa, Kaisa sanoo.

Vielä puoli vuotta aiemmin Kaisan aamut olivat alkaneet omien hautajaisten suunnittelulla.

Poikkeama kuvissa

Miksi tuossa risteyksessä on kaksi samanlaista liikennemerkkiä?

Oli tammikuu 2018 ja Kaisa oli koiransa kanssa lenkillä. Toisen silmän näössä oli ollut pientä häikkää puolen vuoden ajan, mutta Kaisa ei ollut osannut huolestua. Hän oli saanut lapsen heinäkuussa ja lukenut, että imetys voi heikentää hetkellisesti näköä. Silmälääkäri ei löytänyt tutkimuksissaan mitään vikaa ja määräsi Kaisalle uudet lasit.

Marraskuussa loppui imetys, mutta oireet vain pahenivat. Ja nyt hän näki liikennemerkin kahtena.

– Menin kotiin ja googletin oireet. Tuloksia tuli kaksi: ms-tauti tai aivosyöpä.

Kaisa pääsi nopeasti pään kuvaukseen. Hän tiesi uutisten olevan huonoja, kun huoneeseen astui kahden sairaanhoitajan lisäksi kaksi vakavailmeistä neurologia. Magneettikuvissa oli selvinnyt, että kyse todellakin oli kasvaimesta aivorungossa.

– Olo oli ihmeen rauhallinen. Olin toivonutkin ennemmin syöpää kuin ms-tautia, sillä syövästä voi parantua. Hassua kyllä, diagnoosin jälkeen olin toiveikas.

Sairausloma töistä alkoi samana päivänä.

Kaisa oli aloittanut Työterveyslaitoksen erikoistutkijana vuonna 2014. Psykologian tohtoriksi Tampereen yliopistolta valmistunut Kaisa oli haaveillut työpaikasta tutkimuksen parissa, ja pesti osoittautui nappiosumaksi. Diagnoosin saadessaan Kaisa oli vanhempainvapaalla.

– Esimieheni oli erittäin empaattinen ja rauhallinen. Osasi kysyä oikeita asioita ja puolestaan kertoa minulle, mitä papereita minun tuli hoitaa.

Esimies kysyi saman puhelun aikana, saisiko hän kertoa asiasta Kaisan työkavereille. Kaisa vastasi myöntävästi.

– Halusin, etteivät ihmiset kuvittele minun olevan äitiyslomalla. Olisi ollut ikävää pamauttaa tieto yllätyksenä päin naamaa, kun joku kyselee kuulumisia. Näin annoin ihmisille sulattelemisaikaa, Kaisa sanoo.

Kasvain nimeltä Klaus

Kasvain oli vaikeassa paikassa, ja lääkärit olivat eri mieltä jo pelkän koepalan ottamisesta. Aivorungossa kulkevat kaikki keskeiset hermotukset, ja epäonnistuessaan leikkauksen seuraukset voivat olla katastrofaaliset.

– Herätessä olin täysin voimaton ja sekaisin. Olin sairaalassa lopulta viikon, vaikka kirurgi oli puhunut vain muutamasta päivästä.

Tulokset tulivat kuitenkin nopeasti, ja uutiset olivat hyviä. Kyseessä oli syöpä, mutta luumun kokoinen kasvain oli kaikkein hitaimmin kasvavaa sorttia. Lääkärit arvioivat, että se oli kasvanut 15 vuoden ajan.

– Tuntui lohdulliselta, että yhteiselomme oli jatkunut niin pitkään ja olin päässyt niin vähällä. Kasvain alkoi tuntua niin läheiseltä, että nimesin sen Klausiksi.

Hankalan sijainnin vuoksi kasvainta alettiin hoitaa sädehoidolla. Kaisalle oli suuri helpotus, kun hän kuuli, etteivät aivojen hippokampukset juurikaan altistuisi säteilylle; ne ovat keskeiset muistille. Moni aivosyöpäpotilas menettää työkykynsä, koska työmuisti häviää hoidoissa.

– Olin niin iloinen, kun kuulin, että minun tapauksessani niin ei todennäköisesti kävisi.

Syöpähoitojen aikana Kaisa voi niin pahoin, ettei hän pystynyt syömään mitään.

– Silloin ajattelin, että kuolen tähän. En jaksanut enää nousta sängystä lainkaan. Jokainen minuutti valveilla oli yhtä tuskaa.

Kesäkuussa Kaisa alkoi suunnitella omia hautajaisiaan. Hän kertoi ystävilleen, mitä kappaleita haluaisi tilaisuudessa soitettavan. Miehen kanssa Kaisa kävi läpi sitä, miten tyttären hoito järjestettäisiin hänen kuolemansa jälkeen ja mitä hän toivoi tytön kasvatukselta.

Heinäkuussa vointi alkoi kuitenkin hitaasti parantua; kortisonilääkitys loppui ja sytostaattienkin määrää pienenettiin.

– Tuli usko, että nousen tästä vielä.

Loppuvuodesta 2018 Kaisa sai tietää, että kasvaimen kasvu oli pysähtynyt. Olokin oli jo niin hyvä, että hän pystyi elämään normaalia elämää.

Lääkäri lupasi, että Kaisa pystyisi palaamaan vanhaan pestiinsä työkokeilun avulla tammikuussa. Sovittiin, että aluksi hän tekisi kuukauden 50-prosenttista työaikaa ja sitten kuukauden 80-prosenttista.

– Lempeä startti tuntui hyvältä idealta, sillä minulla ei ollut mitään hajua siitä, rasittuisinko enemmän tai väsyisinkö helpommin kuin ennen sairastumista.

Kun Kaisa sitten tammikuussa 2019 asteli ensimmäisen kerran työpaikalleen, hän meinasi pökertyä – onnesta.

Kaisa vs. Klaus -taistelun ensimmäinen erä oli päättynyt 1–0.

Kaisan sairaus on parantumaton, mutta kuinka nopeasti kasvain uusii, on arvoitus.
Kaisan sairaus on parantumaton, mutta kuinka nopeasti kasvain uusii, on arvoitus.

Työnantaja asenne auttoi

Hoitojen pahimmissa vaiheissa Kaisa ei ajatellut kertaakaan töitä – voimia ei riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Nyt takana on jo yli puoli vuotta työelämää. Työkaverit ottivat Kaisan vastaan ihanasti.

Heti ensimmäisenä työpäivänä tapahtui erikoinen yhteensattuma, kun Kaisa osui samaan hissiin uuden työkaverinsa kanssa.

– Hän kertoi kaverilleen uudesta, lyhyemmästä hiusmallistaan. Kysyin ohimennen, oliko hän käynyt kampaajalla, ja hän kertoi sairastaneensa syövän. Silloin tajusin, että en ole tämän asian kanssa yksin, vaan meitä ”syöpäläisiä” on muitakin.

Eniten töihinpaluussa Kaisa pelkäsi sitä, kuinka sairaus tai hoidot olisivat vaikuttaneet hänen muistiinsa tai älylliseen kapasiteettiinsa. Pelko oli turha, ja Kaisa pystyi palaamaan samoihin projekteihin, joiden parissa oli työskennellyt aiemmin.Kasvain ei aiheuta hänelle edelleenkään muita oireita kuin kahtena näkemisen – ja sekin korjautuu silmälasien prismalinssillä.

Kaisan sairaus on kuitenkin parantumaton; kasvain alkaa kasvaa uudestaan jossain vaiheessa, mutta sitä ei tiedetä, meneekö siihen muutama kuukausi vai 20 vuotta. Epävarmuus työuran pituudesta on saanut Kaisan punnitsemaan tarkasti työnsä hyviä ja huonoja puolia.

– Tiedän, että minulla ei ole välttämättä yhtään aikaa tuhlattavaksi. Ammatilliset unelmat pitää pyrkiä toteuttamaan mahdollisimman nopeasti.

Kaisa arvelee, että aivosyöpä heikentää hänen mahdollisuuksiaan saada uusi työpaikka. Kuinka moni työnantaja haluaa palkata ihmisen, jolla on parantumaton sairaus ja josta tulee taatusti koitumaan sairauslomakustannuksia?

– Olen hyväksynyt sen, mutta välillä harmittaa ajatella, kuinka erilainen työmarkkina-arvoni olisi ilman sairautta.

Salailu ei tule silti kysymykseenkään.

– Nyt pystyn rehellisesti sanomaan, ettei sairaus ole vaikuttanut työkykyyni millään tavalla. Toinen juttu on se, milloin sairaus uusii ja miten se silloin vaikuttaa. Sairastuminen onkin tietyllä tavalla avannut ajatukset uusille uravaihtoehdoille, joita ei olisi ennen osannut ajatellakaan.

Ensimmäisinä työpäivinään tammikuussa Kaisa kiinnitti työmatkalla huomiota siihen, kuinka kiire ihmisillä oli.

– Heti diagnoosin jälkeen tullut rauha ei ole kadonnut vieläkään. Enää minulla ei ole kiire minnekään, vaan pystyn aidosti elämään hetkessä.

Kaisalla on unelmia, mutta toisaalta hän sanoo saavuttaneensa elämässään kaiken, mistä oli haaveillutkin: ihana mies ja lapsi, ystäviä ja läheisiä, hyvä koulutus ja työpaikka. Mitään ei puutu.

– Sairastumisen jälkeen olen käsittänyt selkeämmin, että työ on kuitenkin vain työtä. työtä. Ei mikään elämän ja kuoleman asia.

Sairastunut tarvitsee tukea työpaikalta

Sairastuminen on usein sokki. On tärkeää, että sairastunut saa tukea myös työpaikaltaan. Aina työpaikalla ei olla tietoisia tilanteen vakavuudesta, jos työntekijä ei halua kertoa sairaudestaan.

Yleensä avoimuus kuitenkin kannattaa. Kaikkea ei tarvitse kertoa, mutta ainakin esimiehellä olisi hyvä olla tieto tilanteesta.

Töihin palaamista saattaa helpottaa, jos kollegatkin tietävät asiasta. Silloin kenenkään ei tarvitse arvailla, miksi toinen tekee lyhyempää työpäivää tai on vaikka hoitojen takia poissa.

Työntekijää ei saa unohtaa sairausloman aikana. Esimiehen olisi toivottavaa olla sairastuneeseen yhteydessä säännöllisin väliajoin, jotta side työelämään ei katkea. Sairausloman jälkeen moni aloittaa työkokeilun tekemällä lyhennettyä päivää. Työntekijä voi palata töihin myös osasairausloman turvin.

Jos työpaikalle pitää hankkia apuvälineitä, työnantaja voi hakea työolosuhteiden järjestelytukea TE-toimistosta. Työelämään palaamista tulee kuitenkin miettiä vasta siinä vaiheessa, kun toipuminen on käynnissä.

Langaton yhteys

5G-langaton säteily, sitä pitäisi tutkia enemmän, ovathan lääkärit ja tutkijat varoittaneet. Lasten ja nuorten syövät yleistyneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla