Kuvat
Nelonen
Antti Tuiskun päivä sai niin Vain elämää -artistit kuin ohjelman katsojat kyyneliin.
Antti Tuiskun päivä sai niin Vain elämää -artistit kuin ohjelman katsojat kyyneliin.

– Juuri, kun luulit, että koko Vain elämää on jo loppuun kaluttu konsepti, huomaat nauraneesi ja itkeneesi ensimmäisten kahden biisin aikana, Twitterissä heitetään. 

Vain elämää -ohjelman 10. kausi alkoi viime viikon perjantaina jaksolla, jossa Samu Haber, Elastinen, Paula Vesala, Antti Tuisku, Erin, Maija Vilkkumaa, Lauri Tähkä ja VilleGalle saapuivat Hirvensalmen Satulinnaan.

Ohjelman juhlakauden ensimmäinen varsinainen artistijakso nähtiin eilen. Jaksossa muut artistit versioivat Antti Tuiskun kappaleita.

Vaikka Vain elämään suosio on viime vuosina ollut enemmän tai vähemmän alavireessä ja ohjelman jatkostakin on esitetty eriäviä mielipiteitä, juhlakausi alkoi vahvasti. Twitterissä ohjelman katsojat ovat suoraan sanottuna hullaantuneet ensimmäisen jakson vedoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ehdoton valtaosa ohjelmaan liittyvistä tviiteistä on ensimmäisen jakson jälkeen ollut ylistäviä. Kymppikautta on ehditty jopa kutsua sarjan kaikkien aikojen parhaaksi kaudeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Esimerkiksi tällaisia kommentteja kaudesta on Twitterissä heitetty:

– Juuri, kun luulit, että koko Vain elämää on jo loppuun kaluttu konsepti, huomaat nauraneesi ja itkeneesi ensimmäisten kahden biisin aikana, Tiina Salo kirjoittaa. 

Ulla-Mari Piipponen totesi tviitissään, että juhlakauden kaikki artistit ovat ”kaikki paikkansa jo lunastaneista”.

Olli Mannisen mielestä avausjakso oli täyskymppi. 

– Koukuttavuusprosentti 100, hän kirjoittaa.

Myös Jussi Silvius kirjoittaa Twitterissä ajatelleensa, että ohjelman huippuhetket olisivat jo menneet. 

– Olin väärässä. En muista menneeni sanattomaksi yhdenkään biisin aikana. Nyt kävi näin, hän kirjoittaa.

Erityisesti Erin, Paula ja Lauri vakuuttivat

Twitterissä innostusta ovat herättäneet erityisesti Erinin dramaattinen Hiihdän-veto, Paulan senteikas Nyt kommentoin -versio ja Laurin herkkä tulkinta Blaa blaa -biisistä. 

Myös VilleGallen rauhallinen versio Antin menevästä Rahan takii -biisistä ja Samun humoristinen Hanuri-veto herättivät runsaasti Twitterissä innostusta. 

Kokosimme kaikki ensimmäisen jakson vedot yhteen.

1. Paula Vesala – Nyt kommentoi (orig. En kommentoi)

2. Lauri Tähkä – Blaablaa (En kuule sanaakaan)

3. Elastinen – Keinutaan

4. Maija Vilkkumaa – Tragedia

5. VilleGalle – Rahan takii

6. Samu Haber – Hanuri 

7. Erin – Mä hiihdän

 

Mikä vedoista oli sinun suosikkisi? Kerro mielipiteesi!

Antin päivänä muusikot keskustelivat keskenään esimerkiksi rahasta. Lue lisää tästä: 

Vain elämää Nelosella perjantaisin klo 20.00. Me Naiset ja ohjelmaa esittävä kanava kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Vierailija

Että ootte taas ilkeitä. Miksi? Jospa jokainen jota ylipäätään VE kiinnostaa listais suosikkinsa. Minusta Erin oli huikean hyvä! Samoin Paula ja Late.

Sisältö jatkuu mainoksen alla