Uusi tv-sarja seuraa tanskalaisen parin avointa suhdetta. Pari vakuuttaa toisilleen rakkautta, mutta sarja herättää kysymyksen siitä, ovatko molemmat todella onnellisia.

IS TV-LEHTI: Tanskalaiset Malou ja Alex asuvat yhdessä ja ovat kihloissa. He ovat koko seurustelunsa ajan eläneet avoimessa parisuhteessa Maloun aloitteesta.

Parin taivalta seurataan viisiosaisessa reality-sarjassa Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta (Ku’ godt må godt – fortælling fra et åbent forhold, 2018). Pari aikoo mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Maloun mukaan suhde jatkuu avoimena myös sen jälkeen.

Epäsuhta on suuri: Malou kehuskelee koko ensimmäisen jakson ajan, miten helppoa hänen on löytää miesseuraa. Alex puolestaan tuntee ärtymystä, turhautumista ja mustasukkaisuutta. Hänelle naisten iskeminen on vaikeaa, sillä juuri kukaan ei halua tapailla varattua miestä. Maloue taas kertoo saavansa päivittäin jopa 4–5 treffiehdotusta sosiaalisen median kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pari vakuuttaa toisilleen silti rakkautta sanoin ja teoin – jopa silloin, kun Malou kertoo Alexille puhelimessa käyneensä ”kaikkien aikojen parhailla treffeillä” ja harrastaneensa seksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensimmäisessä jaksossa kaksikko käy opiskelijoiden soutukilpailussa, jossa Alex yrittää etsiä itselleen tyttöä Maloun avulla. Kiinnostava nuori nainen löytyy, mutta tämä ei innostu varatusta Alexista.

Ensimmäinen jakso jättää paitsi alakuloisen olon myös joukon hämmentäviä kysymyksiä, joihin ei ainakaan vielä tarjota vastauksia. Tärkein niistä on, miksi pariskunta ylipäätään on aloittanut avoimen suhteen, jossa toinen on jatkuvasti onneton.

Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta, Teema & Fem ma 29.7. klo 22.50.

Lili

Turhaan etsivät onnellisuutta avoimesta suhteesta. Rakentaisivat mieluummin keskinäistä suhdettaan vahvaksi. Tuollainen toiminta pikemminkin hajoittaa kuin rakentaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla