Ilmeisesti murhasarjoilla on oma vankka kannattajakuntansa, sillä uusia ilmestyy ruutuun kuin sieniä sateella.

IS TV-LEHTI: Uusi sarja The Face of Evil (2018) ei valitettavasti eroa rakenteeltaan juuri millään tavalla Friin muista tosielämän murhasarjoista, joita kanavalla riittää: tarkastelussa on kuuluisa murha, haastateltavina on tutkijoita sekä uhrin tai epäillyn tekijän tunteneita henkilöitä ja tilanteet on dramatisoitu näyttelijöin.

Toki tällaisilla sarjoilla on katsojansa, ja murhatapaukset ovat aina järkyttäviä. The Face of Evil alkaa tapauksella, jonka perusteella Alaskassa säädettiin uusi laki. 

Lahjakas koripallonuori Sonya Ivanoff, 19, murhattiin teloitustyyliin 2003 Nomen kaupungissa, jossa on vain noin 3500 asukasta. Murha herätti kauhua, sillä kaikki tunsivat urheilijatytön ja miettivät, kuka asukkaista voisi olla murhaaja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimuksia vaikeutti alusta asti se, että murhaaja osasi peitellä jälkensä, eikä ruumiin löytöpaikalta saatu haaviin aluksi mitään ratkaisevia todisteita. Tapaus piti antaa lopulta valtion poliisitutkijalle, sillä alkoi löytyä silminnäkijöitä, joiden mukaan Sonya nousi yön tunteina poliisiauton kyytiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nomen poliisivoimissa oli vain seitsemän henkilöä, joista yksi todettiin syylliseksi. Hänet tuomittiin 101 vuodeksi vankeuteen 2005, ja kaksi vuotta myöhemmin säädettiin laki nimeltä The Sonya Ivanoff Law. Sen mukaan työvuorossa olevalle poliisille, joka murhaa, on langetettava vähintään 99 vuoden vankilatuomio.

The Face of Evil, torstaina 5.9. klo 23.00 Friillä

Sisältö jatkuu mainoksen alla