Kuvat
Nelonen / Jani Viitala
Iiris (Iina Kuustonen) ja Lenita (Lena Meiläinen) jatkavat polilla.
Iiris (Iina Kuustonen) ja Lenita (Lena Meiläinen) jatkavat polilla.

Koko Sykkeen uusin kausi on katsottavissa maksullisessa Ruudussa, mutta kauden kaksi ensimmäistä osaa nähdään tänään myös Nelosella. 

IS TV-LEHTI: Suosikkisarjan Syke kuudes kausi alkaa dramaattisissa tunnelmissa. Ilmapiiri on alakuloinen. Myös näyttelijät joutuivat käymään läpi uudenlaisia tunnetiloja.

– Nyt olemme vielä vahvemmin kiinni sairaalasarjan perusasetelmassa: elämän ja kuoleman äärellä, kertoo sarjan luoja Petja Peltomaa.

– Olen huomannut, että vaikka ihmiset tahtovat nauraa tv-viihteen parissa, he haluavat myös itkeä, Peltomaa sanoo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hän painottaa, että taustalla on aina oltava vahvaa toivoa. Sitä on runsain mitoin myös uudella kaudella – lohduttomista hetkistä huolimatta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sairaalan uudet hahmot

Sarjan nuoren polven hahmoihin lukeutuvat Aino (Amelie Blauberg), Leevi (Valtteri Lehtinen), Nikke (Janne Saarinen) ja Zahra (Senna Vodzogbe). Kaikilla on kiinnostavat henkilöhahmot, joissa on kehityksen varaa.

– Suomessa ei ole muslimitaustaisia ensihoitajia. Siksi Zahran hahmo on tärkeä koko Suomelle. Uudella kaudella Zahran kautta kuvataan vielä lisää kulttuurien törmäystä, Senna Vodzogbe paljastaa.

– Tapasin roolia varten muslimisairaanhoitajia, ja eräs heistä totesi, että ehkä hänen pitäisi ryhtyä ensihoidon suunnannäyttäjäksi! 

Ainoa näyttelevä Amelie Blauberg pitää hahmossaan kiinnostavana juuri herkkyyden ja lujuuden tasapainoa. Näyttelijä kertoo seuranneensa sarjaa pitkään ennen unelmarooliaan. 

– Aino on naiivi, muttei kyykytettävissä, Amelie kuvailee. 

Janne Saarinen korskeana Nikkenä on aina yhtä huvittunut hahmonsa käänteistä.

– Nikke tekee ensin ja miettii sitten. On näitä pillikuumeisia ihmisiä oikeastikin: halutaan tehdä enemmän kuin mihin taito riittää. Tuore käsikirjoitus kirvoitti kyyneleitäkin!

Neljännelle nuorelle hoitajalle kuudes kausi tarjoaa yllätyksiä. 


Lenita painii syöpäpelon kanssa

Konkariosastolla Ilmarin (Matti Ristinen) ja Lenitan (Lena Meriläinen) hahmot uivat tummissa vesissä. Molemmille on luvassa kiinnostavaa tulkittavaa.

– Ilmarin hahmon kautta lähdetään tutustumaan paperittomien elämään, Matti Ristinen kertoo kauden avartavimmasta annista.

– Näin vastuullisen draaman tekemiselle on isot odotukset ja paineet. Myös omia ennakkoasenteita sai kohdata. Oli silmiä avaavaa vierailla paperittomien klinikalla näkemässä todellisuutta

Lenita taas löysi viidennen kauden lopussa pahan luomen. Teeman äärellä kipuillaan, mutta tunnelissa näkyy lempeää valoa.

– Lenita painii syöpäpelon kanssa, mikä itselleni on tuttua jo Kotikadun ajoilta. Mutta on hänelle luvassa romantiikkaakin! Myös Olavin tapaukseen saadaan piste, Lena Meriläinen kertoo.

– Omat tosielämän valmiudet ovat nekin vahvistuneet roolin myötä. Jouduin taannoin soittamaan ambulanssin, ja pysyin aivan rauhallisena!

Syke, Ruutu ja Nelonen  klo 21.00

Pokerisotilas

Miksi SYKE on pitänyt laittaa sellaiselle kanavalle, jotta siihen pitää ostaa kortti, jotta sitä voi katsella. Olemme eläkeläisiä pienellä eläkkeellä! Itse olen 1 tyypin diabeetikko. Sairastanut 61 vuotta. Muitakin sairauksia on, minkä vuoksi mielelläni katselisin Sykettä. Mutta kun ei ole rahaa maksaa hauskuudesta ja viihteestä, täytyy unohtaa tuollaiset ohjelmat!!!

Vierailija

Hirveä pettymys, 15 minuuttia kestää jakso kun musa poistetaan. Katsojien aliarvioimista. Yhdessä jaksossa muutama lause eikä mitään tapahdu. Harmittaa että tilasin ruutu plussan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla