Kuvat
Nelonen / Pyry Pietiläinen
Kuvassa vasemmalta oikealle: Nina Mikkonen, Juhani ”Tami” Tamminen, Riitta Väisänen, Minttu Murphy-Kaulanen, Akseli Herlevi, Niina Kuhta ja Pertti ”Nipa” Neumann.
Kuvassa vasemmalta oikealle: Nina Mikkonen, Juhani ”Tami” Tamminen, Riitta Väisänen, Minttu Murphy-Kaulanen, Akseli Herlevi, Niina Kuhta ja Pertti ”Nipa” Neumann.

IS TV-LEHTI: Nelosella keskiviikkona alkavassa Suurin pudottaja Suomi -sarjassa mukana oleva Minttu Murphy-Kaulanen paljastaa, ettei ohjelman painonpudotusrutiini tuntunut hirveältä, koska hän oli tehnyt muutoksia elintapoihinsa jo aiemmin.

Myös hänen miehensä, kauppias Sampo Kaulanen on tehnyt mittavan elämäntaparemontin.

Pariskunta urheilee paljon yhdessä, ja muutamia Lapin tuntureitakin on huiputettu. Hyötyliikuntaa Minttu ei myöskään unohda: hän kävelee ja pyöräilee, eikä jätä autoa ihan kaupan oven viereen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ohjelman aikana hän kertoo kuitenkin oppineensa yhden asian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Opin syömään lautasmallin mukaan ja 2–3 tunnin välein, jotta aineenvaihduntani pysyy kunnossa. Ja ettei verensokeri heittele, hän kertoo.


Kuukausi tiukassa kurissa, mutta mitä sen jälkeen?

Muutama viikko sitten Timo T. A. Mikkosen leski Nina Mikkonen kertoi, että hänen painonsa tipahti kaksinumeroisella luvulla Suurin pudottaja Suomi -sarjan kuvauksissa.

Nina Mikkonen.
Nina Mikkonen.

Nina ja muut kilpailijat sitoutuivat kesän alussa kuukauden ajaksi tiukkaan ruokavalioon ja treenirutiiniin. 

Suurimmat pudottajat olivat yhtä mieltä siitä, että terveellisen ruokavalion, syötävien kalorimäärien vähentämisen ja säännöllisen liikkumisen yhdistelmä on tehokas tapa karsia kiloja.

Ravintolayrittäjä Akseli Herlevi sai ohjelman rutiineista alkusysäyksen elämäntapamuutokseen. Hän asetti ohjelman alussa tavoitteekseen pudottaa vuodessa 50 kiloa.

Hampurilaisbisneksillään mainetta niittänyt Herlevi kertoo, että ystävien tuoma tuki ohjelman jälkeen on ollut todella arvokasta.

– Nyt kun kerron tutuille urheilemisestani, saan salille helposti treenikavereita. Salille meneminen on mielestäni rankempaa kuin itse treenaaminen, Herlevi toteaa.

Akseli Herlevi.
Akseli Herlevi.

Ohjelman jälkeiseksi kompastuskivekseen hän kertoo vähäkalorisen ruokarutiinin ylläpitämisen.

– Haastavinta on syödä tarpeeksi usein ja tarpeeksi paljon. Jotenkin tuntuu, että minulla ei mene vieläkään jakeluun, kuinka useasti pitäisi syödä, yrittäjä myöntää.

”Ei tässä olla enää kaksvitosia”

Muusikko Pertti ”Nipa” Neumann hurahti uuteen lajiin ohjelman kuvausten aikana.

– Minä sytyin siellä ohjelman kuvauksissa hirveästi siitä, kuinka uiminen ja vesi liikuntaelementtinä sopivat minulle, Dingo-tähti hehkuttaa.

Neumann täyttää lokakuussa 60 vuotta. Kuukauden mittainen kokemus oli hänen mielestään tervetullut.

– Oli merkittävää huomata oma tilanne ja jaksaminen. Ei tässä olla enää kaksvitosia, vaikka sitä mielellään niin asian mieltäisi, muusikko naureskelee.

Muut tv-ohjelmassa mukana olevat pudottajat ovat Miss Plus Size Niina Kuhta, jääkiekkomies Tami Tamminen ja missilegenda Riitta Väisänen. Julkkisryhmän valmentajina toimivat Janni Hussi ja Aki Manninen. Ohjelman juontaa Riku Nieminen.

Suurin pudottaja Suomi alkaa keskiviikkona 4.9. klo 20.00 Nelosella. Me Naiset ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Nuukki

Okei vaan laihduttajat. Riitta Väisänen tarvinnee myös terapeuttista ohjausta hänen pakkoneuroosiensa vuoksi. Suututtaa nähdä häntä aina hiplaamassa tukkaansa (takkutukka) sekä räpyttelemässä kuin teinit pojille ennenvanhaan. Lopetin sellaisten ohjelmien katsomisen, joissa tämä takavuosien missi on mukana. Väisäselle sopisi tukka kiinni ja kasvojen hallintaohjaus.  Komea nainen - menisi lonkka ja polvileikkaukseen ettei tarvitsisi myötätuntopisteitä......

Sisältö jatkuu mainoksen alla