Roban uutta kautta tähdittävät muun muassa Gracias ja Mimosa Willamo.

Palkittu rikossarja Roba saa neljännen kauden keväällä 2019 C Moressa. Sarja on pyörinyt aiemmin MTV3:lla vuosina 2012–2016.

Kahdella kultaisella Venlalla palkitun poliisidraaman uusissa jaksoissa nähdään aiemmilta kausilta tuttuja hahmoja sekä muutama uusi tulokas. Tulevalla kaudella nähdään muun muassa Kari Hietalahti, Riku NieminenAku Hirviniemi, Tiina Lymi, Mari Perankoski ja Ilari Johansson.

— Roban ensimmäinen kausi oli mulle tv-draaman oppikoulu, se oli ensimmäinen iso kameratyöni ja muistelen sitä lämmöllä. Aivan mahtavaa, että neljäs kausi kuvataan, enkä malttaisi odottaa sen julkaisua, kertoo Riku Nieminen C Moren tiedotteessa.

”Poliisin ammatti on silmätikkuammatteja – he ovat jatkuvasti suurennuslasin alla.”

Uusia hahmoja esittävät Andrei Alén, Gracias sekä Jussi-palkitut Mimosa Willamo ja Linnea Skog.

MTV:n draamapäällikkö Jani Hartikaisen mukaan Roba keräsi parhaimmillaan yli miljoona katsojaa.

– Hienoa, että saamme Suomen omalle Hill Street Bluesille uusia jaksoja, Hartikainen sanoo tiedotteessa.

Kari Hietalahti sai roolistaan parhaan miesnäyttelijän Venla-palkinnon. Hän on aiemmin kertonut Me Naisille, että sarjan näyttelijät ovat päässeet tutustumaan läheltä poliisin työhön. He ovat myös saaneet psykologista koulutusta roolien tulkintaan ja oppineet, kuinka poliisit jututtavat asiakkaita ja käyttäytyvät näiden kanssa.

– Poliisin työ on tullut minulle niin läheiseksi, että kannan hyvää ja huonoa oloa, kun seuraan ammattia koskevaa uutisointia. Raskasta työtä tehdään huonolla palkalla, ja arvostus vaihtelee. Poliisin ammatti on silmätikkuammatteja – he ovat jatkuvasti suurennuslasin alla, Hietalahti sanoi.