Tekisikö joskus mielesi täräyttää suorat sanat jokaiselle vastaantulijalle? Ricky Gervaisin uutuussarjan surussa kieriskelevä päähenkilö Tony tekee juuri niin, seurauksista piittaamatta.

1. Menetystä käsitellään piristävän poikkeavasti

Tässä Gervaisin uutuussarjan lähtöasetelma: pikkukaupungissa kituliaan ilmaisjakelulehden toimittajana työskentelevän Tonyn (Ricky Gervais) vaimo Lisa (Kerry Godliman) on hiljattain kuollut vaikeaan rintasyöpään. Leskellä ei mielestään ole enää syytä elää – itsemurha-aikeet pysäyttää toistuvasti vain yhdessä vaimon kanssa hankitun koiran anova katse.

Suru on tehnyt Tonysta piittaamattoman, tylyn ja arkailemattoman suoran. Hän kutsuu viistoa asennettaan supervoimaksi, koska sen vuoksi hän voi sanoa joka iikalle, mitä oikeasti ajattelee.

On piristävää, että surua voidaan kuvata myös näin. Se muistuttaa, että ihmiset kokevat vaikeat asiat elämässä eri tavoin, ja kaikki reaktiot ovat mahdollisia ja yhtä oikeita. Tv-sarjoissahan miehen surua kuvataan usein kliseisimmillään niin, että parroittunut päähenkilö vilkuilee kaivattunsa valokuvaa kostein silmin parin jakson ajan, kunnes juoni hypähtää eteenpäin ja sankarin on aika ongelmoida jotakin muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Gervaisin käsikirjoittama ja ohjaama sarja välttää nämä kliseet. Se myös muistuttaa, että suuri suru on pitkä prosessi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

2. Päin naamaa laukominen hykerryttää

Oletko joskus halunnut täräyttää suorat sanat ärsyttävälle työkaverille, flaijeria naamaan tuputtajalle tai toksisen positiiviselle lähimmäiselle? Tony tekee kaiken sen, mistä moni hillitty valkokaulustyöläinen salaa haaveilee.

Sivistys, kohteliaisuus, yleiset normit ja hyvät käytöstavat joutavat romukoppaan, kun mies, jolla ei ole enää mitään menetettävää, antaa palaa. Korrekti brittienglanti antaa Tonyn syytämille solvauksille erityisen herkullisen vivahteen.

3. Katsoja saa sekä liikuttua että nauraa

Netflixissä nähtävissä oleva After Life koskettaa hienosti katsojan koko tunneasteikkoa. Tonyn työ toimittajana antaa mahdollisuuden kurkistaa pikkukaupungin outojen, mutta lähes aina sympaattisten ihmisten elämään.

Nauruhermoja kutitellaan esimerkiksi haastattelutilanteissa, kun yksi kertoo seinäänsä kosteusvaurion myötä ilmestyneistä Kenneth Branaghin piirteistä, toinen saamistaan prikulleen samanlaisista postikorteista, kolmas omasta rintamaidostaan leipomistaan kakkusista. Ja Tony kirjoittaa vastaavan tarinan toisensa jälkeen.

4. Sivuhenkilöt ovat herkullisia

On kiinnostava seurata Tonyn uuden, puolison menetyksen jälkeisen elämän kehittyviä ihmisuhteita. Sanomalehden uusi työntekijä Sandy (Mandeep Dhillon) näkee miehen tylyn kuoren läpi. Tonyn lempeät keskustelut niin ikään menetyksen kokeneen rouvan (Penelope Wilton) kanssa hautausmaalla liikuttavat. Kulmilla pyörivässä, tyttöystävänsä yliannostukselle menettäneessä narkomaanissa (Tim Plester) Tony näkee kuin kuvajaisen itsestään.

Myös Tonyn narsistinen psykiatri (Paul Kaye), dementoitunut isä (David Bradley) ja synkeä postimies (Joe Wilkinson) jäävät mieleen.

5. Sarja antaa toivoa

Alkuasetelma surevasta, tylystä ja yksinäisestä miehestä alkaa sarjan edetessä pikkuhiljaa muuttua. Kuin huomaamattaan Tony alkaa löytää uusia syitä nousta aamulla sängystä ja nähdä pieniä valonpilkahduksia siellä, missä aiemmin näki vain pimeyttä. After Life muistuttaa, että elämä todellakin jatkuu suurimpienkin surujen jälkeen. Erilaisena, ikuisesti muuttuneena, mutta silti omalla laillaan hienona ja ainutlaatuisena.  

After Life -sarja on nähtävissä Netflixissä

Sisältö jatkuu mainoksen alla