Olivia Colman on tullut tutuksi komediarooleista. Kuva: Reuters
Olivia Colman on tullut tutuksi komediarooleista. Kuva: Reuters

Tuoreella kaudella seurataan uutta ajanjaksoa Britannian kuningasperheessä.

Tulevalla The Crown -kaudella nähdään uudet kasvot Kuningatar Elisabet II:n roolissa. Brittinäyttelijä Olivia Colman, 44, ottaa roolin haltuunsa. Kuningattaren näyttelijä vaihtuu, sillä uusilla tuotantokausilla siirrytään kuvaamaan aikaa vuosien 1964 ja 1970 välillä. Kahdella ensimmäisellä kaudella nuorta kuningatarta näytteli Claire Foy.

Tieto Colmanin roolituksesta julkaisiin jo huhtikuussa sarjan Twitter-tilillä, mutta nyt sarja julkaisi ensimmäisen kuvan uudesta kuningattaresta.

– Olen niin innoissanu roolistani The Crownissa. Claire Foy on mielestäni nerokas, ja tulee olemaan todella vaikeaa seurata hänen jalanjälkiään. Aion yksinkertaisesti katsoa jokaisen jakson uudelleen ja kopioida hänet, Colman kommentoi Twitterissä roolitustaan.

Iso-Britannian kuningatar Elisabet II:n nuoruudesta kertovan sarjan kolmannen kauden odotetaan alkavan vuonna 2019.

Colman on urallaan palkittu näyttelijä – hän on voittanut kolme Bafta-palkintoa, kolme BIFA-palkintoa ja yhden Golden Globe -palkinnon sekä ollut ehdolla kaksi kertaa Emmy-palkinnon voittajaksi. Tutuksi hän on tullut brittiläisissä komediasarjoista ja elokuvasta Rautarouva.

Sohvaperunat-sarjan uudet jaksot alkavat 31. elokuuta.

Suomalaisten tv-katsojien sisimpiä tulkitseva Sohvaperunat palaa televisioon kuudennen kauden jaksoilla.

Mukana on tällä kertaa ennätysmäärä sohvaperunoita, kun viidenneltä kaudelta tutut kotiyleisöt jatkavat ja mukaan tulee myös kaksi uutta sohvakuntaa.

Uusia henkilöitä on kuitenkin vain kolme. Jo ensimmäiseltä kaudelta tuttu, ”marsumiehenä” tunnettu Jussi-Pekka palaa sarjaan. Sohvakaveri tosin on vaihtunut: Kun ensimmäisellä kaudella televisiota tutkailtiin Aliisan kanssa, tällä kertaa viereen istahtaakin naapuri-Jarno.

Tosifanit muistanevat turkulaisen Jussi-Pekan filosofiaa viljelleenä hahmona, joka istahti sohvalleen yllään jussipaita ja kollarit – sekä käsivarrellaan marsu.

Tämä veikkonen on jo riittävä syy siihen, miksi uusi kausi kiinnostaa jälleen, mutta myös näitä sohvaporukoita kannattaa seurata.

1. Ukkiskerho. Helsingin Lauttasaaressa senioritalon töllön äärelle kokoontuvat Ukkikset, eli Eero, Henkka, Veikko ja Åke, joka liittyi kerhoon Paavon menehdyttyä. Ukkikset päivittelevät tapahtumia ja valloittavat katsojat rennonletkeällä meiningillään. Saattaapa lasiin eksyä välillä snapsikin.

Ukkikset ovat sarjan suosituimpia henkilöitä. Kuva: Pyry Pietiläinen / Yle kuvapalvelu
Ukkikset ovat sarjan suosituimpia henkilöitä. Kuva: Pyry Pietiläinen / Yle kuvapalvelu

2. Äiti ja tytär Ranualta. Marja ja Eija ovat monen äiti-tytärparin tiivistymä. Marja saattaa välillä ihan kasuaalisti udella tyttäreltään, onko Tinderistä löytynyt poikia – ja Eija kertoo.

3. Tatuoidut turkulaiset. Osku ja Juhani ovat nousseet yhdeksi sohvisten ihailluimmista pareista. Verratonta Turun murretta vääntävät miehet ovat sanallisen huumorin taitajia. Ohjelman vastaava tuottaja Pauliina Ojala kertoi taannoin, että tuotantoyhtiö saa välitettäväkseen useita treffipyyntöjä kyseisille kaveruksille

4. Näe tv-tarjonnan parhaat palat. Ei tarvitse itse katsoa tunnin mittaista sarjaa, kun Sohvaperunat tiivistävät sen kymmeneen minuuttiin. Ja vaikka tv:tä olisi itse katsonut etukäteen, pystyy sohvaperunoiden näkemyksiin varmasti samaistumaan!

 

Sarjan kuudes kausi alkaa 24.8. nähtävällä parhaat palat -jaksolla, ja uusia jaksoja päästään ihastelemaan siitä viikon kuluttua.

Sohvaperunat on voittanut parhaan viihdeohjelman Kultaisen Venlan vuosina 2016 ja 2017.

Maajussille morsian starttaa taas! Sarjan yhdestoista tuotantokausi alkaa esittelyjaksolla, jossa tavataan kahdeksan rakkautta janoavaa maajussia.

IS TV-LEHTI: Tänä vuonna Maajussille morsian -ohjelmassa nähdään kaksi naista ja kuusi miestä, ja heistä peräti neljä omistaa maitotilan. Mukana on niin koko elämänsä sinkkuina viihtyneitä maajusseja kuin yksinhuoltajia, jotka kaipaavat rinnalleen uutta kumppania.

Esittelemme maajussit, joista neljä jatkaa viikoittain ohjelmassa.

Aatu, 22, Alavus

Seitsenlapsisen perheen kuopus, alavutelainen Aatu otti vanhempiensa maitotilan haltuun 19-vuotiaana. Kohtelias ja leppoisa mies on nyt maajussien nuorin, eikä hän ole aiemmin seurustellut.

Oman koiran lisäksi kainaloon mahtuisi mukava, rento nainen, joka uskaltaa elää omanlaistaan elämää.

Ilmari, 26, Nousiainen

Neljä vuotta kasvinviljelijänä toimineen Ilmarin tilalla kasvaa sokerijuurikasta, öljyrapsia, ruokahernettä, ruista ja kuminaa.

Puhelias, musikaalinen ja iloinen Ilmari etsii puolisokseen naista, joka olisi vähintään yhtä puhelias kuin hän ja kestäisi alati muuttuvat aikataulut. Ilmari ei ole seurustellut aiemmin.

Antti-Jussi, 30, Kangasala

Hymyilevä Antti-Jussi on toiminut neljä vuotta maitotuotannossa, ja hänen lypsyrobottitilallaan on 85 lehmää. Antti-Jussin tilalla on tehty jopa maidontuotannon epävirallinen Suomen ennätys. Vanhemmat ovat mukana hommissa.

Perheestä haaveilevan Antti-Jussin aikaisemmat suhteet ovat päättyneet liian koviin kriteereihin puolisoa kohtaan. Nyt mies sanoo oppineensa virheistään.

Tuomo, 31, Rantasalmi

Iloinen Tuomo toimii isäntänä maitotilalla, jossa on 40 lypsävää lehmää. Tämän lisäksi tilalla on maata ja peltoa sekä vuokramökkitoimintaa turisteille. Tuomo on sukufarmin yhdeksäs isäntä.

Tulevan puolison Tuomo toivoisi olevan kaunis, eläinrakas, huumorintajuinen ja maalainen.

Aapeli, 31, Rantsila

Suurta maitotilaa pitävä Aapeli aiheutti kohun, kun selvisi, että hän oli ohjelman esittelyjakson aikana avioliitossa. Maaliskuussa eropaperit jättänyt mies oli pari vuotta naimisissa. Liitosta on 2-vuotias poika, jota Aapeli näkee säännöllisesti.

Aapelin maitotilalle kuuluu 300 lehmää, 500 hehtaaria rehua sekä viljaa ja hernettä. Farmilla on 7–10 työntekijää ja Aapelin omakotitalossa asuu paimenkoira Ässä sekä kissa Hertta.

Aino, 35, Hämeenkoski

Aino on hevostalouden opettaja maatalousoppilaitoksessa. Kotoa häneltä löytyy yksitoista hevosta, kaksi kissaa ja koira.

Lapsirakas ja iloinen Aino asuu mummonmökissä, eikä ole vielä koskaan seurustellut. Hän toivoo tulevan puolisonsa olevan rehellinen, luotettava ja hauska.

Mauno, 36, Perniö

It-asiantuntijan töitä tekevä Mauno on kasvinviljelijä, joka asuu vanhempiensa vanhalla maatilalla ja viljelee sokerijuurikasta ja viljoja.

Kahden kouluikäisen tyttären vuoroviikkoisä kuvailee itseään spontaaniksi innostujaksi. Kriteerit naiselle ovat tiukat: nainen saisi olla kaunis, aktiivinen ja spontaani, ja ylipainoa ei saa olla.

Petra, 44, Hämeenkoski

Päätyönään sijoitusneuvojana työskentelevän Petran tilalla on lampaita ja kenneltoimintaa: hän kasvattaa italialaista laumanvartijakoirarotua.

Alunperin kokiksi kouluttautunut Petra on eronnut lastensa isästä kahdeksan vuotta sitten. Tyttäret ovat teini-ikäisiä ja paljon jo omillaan.

Petralla olisikin nyt aikaa löytää rinnalleen aikuinen mies.

Maajussille morsian, MTV3 klo 20.00