Elsa Saisio pääsi tekemään viime kesänä kahta täysin erilaista roolia, kun hän kuvasi sekä Kevyttä yläpilveä että Kontio & Parmas -sarjoja.
Elsa Saisio pääsi tekemään viime kesänä kahta täysin erilaista roolia, kun hän kuvasi sekä Kevyttä yläpilveä että Kontio & Parmas -sarjoja.

Kevyttä yläpilveä sijoittuu maaseudulle, jossa kaksi sisarusta kohtaa toisensa pitkän ajan jälkeen.

IS TV-LEHTI: Draamakomediasarja Kevyttä yläpilveä on perustaltaan tuttua maalaiskomediaa – epäsovinnaisin maustein.

Tarina kertoo eriparisista sisaruksista, joista toinen on viettänyt viime vuodet yläluokkaista bisneselämää Espanjassa ja toinen pitänyt sillä välin huolta sekä kotitilasta että heidän vanhemmistaan Nurmijärvellä.

Yhteentörmäys pikkupaikkakunnalla on varma, kun turhamainen Vivian tömähtää ulkomailta takaisin kotiin Lindan luo – kolmen lapsen sekä viljelysmaiden päälle suunnitellun suureellisen hotellihankkeen kera.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Aluksi on arki, joka on sujunut pienellä suomalaisella paikkakunnalla ongelmitta. Asiat hoidetaan tietyllä tavalla, ja sitten tulee ulkopuolisia tekijöitä järkyttämään sitä, Lindaa näyttelevä Vuokko Hovatta kuvailee sarjan lähtökohtaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hovatan mainitsema asioiden hoitaminen ”tietyllä tavalla” näkyy myös juonenkäänteissä. Kotia ympäröiviä perunapeltoja viljelevästä Lindasta paljastuu jo sarjan avausjaksossa epäsovinnaisia piirteitä.

Pihavajassa säppien takana kasvaa muutakin kuin siemenperunoita, ja nurkissa pyörii muitakin rakastajia kuin Leo Honkosen näyttelemä oma mies Ville.

– Siinä ollaan hommissa kiinni ja sopivasti hippejä, Hovatta muotoilee.

– Sisartarinan lisäksi kyse on siitä, miten pitkälle henkilö on valmis menemään auttaakseen vanhempia ja ikäihmisiä vanhentumisen tuomien haasteiden kanssa.

Pikkupaikkakunnille sijoittuviin aiempiin kotimaisiin komediasarjoihin verrattuna Kevyttä yläpilveä on merkki ajan muuttumisesta. Maaseutu ei enää ole eristyksissä muusta maailmasta, ja siellä jäljitellään suuren maailman meininkejä, hyvässä ja pahassa.

– Meillä on Suomessa lintukotoajattelua, jossa oletetaan, että asiat jatkuvat samalla tavalla aina kuin ennenkin, Hovatta huomauttaa.

– Nyt esimerkiksi koronaviruksen leviäminen aiheuttaa tilanteen, jossa kaikki perusturvallisuus järkkyy. Siihen verrattuna tuo Lindan bisnes on aika pientä.

Vuokko Hovatta näyttelee siskoista Lindaa, joka on viettänyt vuotensa maalla.
Vuokko Hovatta näyttelee siskoista Lindaa, joka on viettänyt vuotensa maalla.

Laajassa näyttelijäjoukossa on mukana sekä monia lapsinäyttelijöitä että suomalaista vanhempaa kaartia Rea Maurasesta Vesa Vierikkoon.

Hovatan mukaan näyttelijän ammatin parhaita puolia on kohdata eri ikäisiä ihmisiä – ja myös oppia siitä. Sama ilahdutti Viviania esittävää Elsa Saisiota.

– Nuorten kanssa näytteleminen oli iso elämys, Saisio kuvailee.

– Olen kiittänyt käsikirjoittajia, että he uskalsivat kirjoittaa myös näille nuorille lapsinäyttelijöille voimakkaita karaktäärejä. Omalla tavallaan kaikki hahmot ovat vähän övereitä.

Kevyttä yläpilveä kuvattiin viime kesänä, pian Saision komediasarjan Kontio & Parmas toisen kauden jaksojen perään.

– Siinä missä Parmas jopa halveksii turhamaisuutta ja on hyvin maanläheinen ja vaatimaton sekä vetäytyvä yksineläjä, Vivian taas on perheellinen, mielettömän turhamainen, yläluokkainen ja oppinut kalliit elämäntavat, Saisio vertaa.

– Oli hirveän hauskaa päästä tekemään kahta täysin vastakohtaista roolia.

Kevyttä yläpilveä, torstaista 26.3. alkaen Elisa Viihde Aitio -palvelussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla