Spike Leen ohjaama BlacKkKlansman tulee tänään katsottavaksi Viaplay-suoratoistopalveluun.

IS TV-LEHTI: Kiiluvat silmät kielivät arvaamattomuudesta ja pelottavasta päättäväisyydestä, kun rasistisen Ku Klux Klan -salaseuran kiihkeä Felix Kendrickson näyttäytyy ensimmäisen kerran Spike Leen satiirisessa jännitysdraamassa BlacKkKlansman (2018).

Samat silmät tekivät näyttelijä Jasper Pääkkösestä aikoinaan lempeän hurmurin ensin Salatuissa elämissä sekä sittemmin muun muassa Aku Louhimiehen elokuvassa Paha maa (2005).

Dome Karukosken Leijonasydän (2013) näytti Jasper Pääkkösen tuijotuksen voivan antaa uskottavat kasvot myös kiihkeälle rasistille. Entistäkin terävämpänä sama katse on viime vuosina avannut Pääkköselle ovia myös Hollywoodissa, jossa hänet on toistumiseen roolitettu väkivallan uhkaa huokuvaksi julmaksi jääräksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jo Viikingit-sarjan neljäs ja viides kausi muunsivat Pääkkösen vuosina 2016–2018 raivopäiseksi ja väkivaltaiseksi viikinkisoturiksi Halfdan Mustaksi. Suomalaisnäyttelijän varsinaiseksi läpimurroksi näyttää kuitenkin muodostuvan hänen roolinsa BlacKkKlansman-elokuvassa, jossa hän esittää elokuvan julminta hahmoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rooli myös seuraavassa Spike Lee -leffassa

Pääkkösen rooli Felix Kenricksonina antaa muilta osin uskomattomalta tuntuvalle elokuvalle painavat ja traagisetkin mittasuhteet.

Tositarinan pohjana on mustan poliisin Ron Stallworthin tempaus 1970-luvulta: kekseliäiden puheluiden ja valkoisen kollegansa avulla hän onnistui soluttautumaan valkoisen rodun ylivaltaa ajavan Ku Klux Klanin paikallisosaston jäseneksi Colorado Springsissä.

BlacKkKlansmanin poliiseja näyttelevät John David Washington ja Adam Driver.

Oscarilla käsikirjoituksesta palkittu elokuva oli Spike Leen paluu eturivin amerikkalaiseksi mustaksi elokuvantekijäksi. Velmun absurdiksi yltyvän varsinaisen juonen lisäksi BlackKkKlansman on täytetty yksityiskohdilla mustien vaikeasta asemasta 1900-luvun alusta tähän päivään. Viimeiset kohtaukset ovat Charlottesvillen väkivaltaisista yhteenotoista elokuussa 2017. 

Me Naiset arvioi elokuvan, kun se sai ensi-iltansa elokuussa 2018. Lue arvostelu:

Menestykseksi noussut BlacKkKlansman myös teki Jasper Pääkkösestä kansainvälisen kaliiberin näyttelijän. Suomalaisen tekemästä vaikutuksesta kertoo, että Pääkkönen nappasi roolin myös Leen tulevasta elokuvasta, Netflixin tuottamasta Vietnam-aiheisesta draamasta Da 5 Bloods

Viime keväänä Vietnamissa ja Thaimaassa kuvattu Da 5 Bloods kertoo Vietnamin sodan veteraaneista, jotka lähtevät etsimään kaatuneen joukkueenjohtajansa (Chadwick Boseman) ruumista. Vielä ei tiedetä, millaista osaa Pääkkönen elokuvassa näyttelee. Vuonna 2020 Pääkkönen nähdään myös Amazonin tuottamassajännitysdraamasarja The Dark Tower.

BlacKkKlansman, tiistaista 30.7. alkaen Viaplay-suoratoistopalvelussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla