1970-luvulla tennistähti ja sovinistisika Bobby Riggs uhosi voittavansa 55-vuotiaanakin naispelaajat. Billie Jean King päätti näyttää Riggsille. Kuva:  Yle Kuvapalvelu
1970-luvulla tennistähti ja sovinistisika Bobby Riggs uhosi voittavansa 55-vuotiaanakin naispelaajat. Billie Jean King päätti näyttää Riggsille. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Illan dokumentti Battle of the Sexes käsittelee vuonna 1973 pelattua tennisottelua, jossa toisensa kohtasivat Billie Jean King ja Bobby Riggs.

IS TV-LEHTI:  Uuden Docventures-kauden avaava dokumentti osuu suoraan #metoo-liikkeen jälkeisen ajan hermoon. Kyseessä on James Erskinen ohjaama Battle of the Sexes (USA 2016).

Syyskuussa 1973 Houstonissa pelattiin laajasti mediahuomioita saanut näytösottelu, jossa kohtasivat toisensa Billie Jean King ja Bobby Riggs, Yhdysvaltojen naistenniksen sen hetkinen ykkösnimi ja oman ammattilaisuransa jo lopettanut 55-vuotias ex-tennisässä. Panoksena ei ollut enempää eikä vähempää kuin 100 000 dollaria – ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Mediassa matsia kutsuttiinkin nimellä Battle of the Sexes.

Battle of the Sexes leikkaa humoristisesti ristiin Kingin ja Riggsin välisen ottelun ennakkohulinaa ja tasa-arvon pieniä edistysaskeleita. Huumoria tarvitaan, sillä ajan holhoava ja vähättelevä suhtautuminen naisiin puskee läpi kaikesta. Oma lukunsa on Riggsin röyhkeys, jota media tuntui rakastavan: sen lisäksi, että hän uhosi voittavansa kenet tahansa naispelaajan tenniksessä, hän myös kertoi pysäyttävänsä voitollaan feministit ainakin 20 vuodeksi, ja että naisten paikka oli sängyssä ja keittiössä.

Alun perin Riggsin otteluhaasteesta kieltäytynyt King päätti myöhemmin näyttää närhen munat suulaalle sovinistille ja koko seksistiselle yhteiskunnalle. Hän pelasi naisten ja tasa-arvon puolesta. Uhkapeliongelmaiselle Riggsille pelissä tuntui olevan kyse ennen kaikkea omasta navasta, julkisuudesta ja rahasta.

King voitti matsin luvuin 6–4, 6–3 ja 6–3. Ottelu oli loistavaa pr:ää tennikselle, ja se teki sanavalmiista Kingistä huomattavan hahmon naisasialiikkeessä. Sukupuolten välisen tennistrillerin merkityksestä kertoo sekin, että siitä tehtiin myöhemmin pari fiktioelokuvaa. When Billie Beat Bobbyssa (2001) Kingiä esittää Holly Hunter ja Riggsiä Ron Silver, Battle of the Sexissä (2017) samoissa rooleissa nähdään Emma Stone ja Steve Carrell.

Aktivismin ohella King loisti pelikentillä. Vuonna 1983 päättyneellä ammattilaisurallaan hän voitti kaikkiaan 39 grand slam -turnausta. Hänestä tuli myös ensimmäinen nainen, joka valmensi miehiä ammattilaisurheilussa.

Nykyään vastaavan ottelun järjestämistä olisi vaikea kuvitella. 2000-luvulla tunnetuimmat tennistähdet ovat naisia, ja naistennistä arvostetaan siinä missä miestennistäkin. Vielä 1960- ja 1970-luvulla tilanne oli toinen. Esimerkiksi naisten saamat turnauspalkkiot saattoivat olla jopa kaksitoista kertaa pienempiä kuin miesten.

King ja muutamat muut naispelaajat tekivät pioneerityötä asenteiden muuttamisessa tenniksessä ja yhteiskunnassa. Maailma on silti kaukana valmiista.

Docventures: Battle of the Sexes, TV2 klo 21.15

Kotikenttä-uutuussarjassa naisia pitkään ja menestyksekkäästi valmentanut Helena Mickelsen saa tilaisuuden siirtyä miesten puolelle.

Norjalainen draamasarja Kotikenttä (Heimebane) tarttuu herkulliseen aiheiseen: urheilumaailmaan ja sen sukupuolijakoon.

Suomen tapaan myös Norjassa naiset pärjäävät kansainvälisillä jalkapallokentillä miehiä paremmin. Silti miesten jalkapallon arvostus on aivan toista luokkaa.

Kymmenosainen sarja alkaa tilanteessa, jossa mestaruustasolla pelaava miesten jalkapallojoukkue Varg IL jää juuri ennen kauden alkua ilman päävalmentajaa. Naisia pitkään ja menestyksekkäästi valmentanut Helena Mickelsen saa tilaisuuden siirtyä miesten puolelle. Valmentajan paikkaa havittelee kuitenkin myös ulkomailla pelannut entinen huippupalloilija Michael Ellingsen, joka repii pelihousunsa kuullessaan naisen vieneen paikan.

Alkaa taisto niin pelikentillä kuin pukuhuoneessa siitä, kuka määrää kaapin paikan.

On onni, että Johan Fastingin käsikirjoittamassa Kotikenttä-sarjassa ei ole lähdetty mihinkään lapsekkaaseen sukupuolten sota -asetelmaan, kuten tehtiin suomalaisessa elokuvassa FC Venus (2005). Miesten ja naisten asemaa urheilussa käsitellään ilahduttavan vivahteikkaasti ja mustavalkoisia asetelmia vältellen. Mukana on myös realistisen rosoista huumoria.

Samalla tuodaan esiin pikkukaupungin jalkapallojoukkueen ympärille kerääntynyttä yhteisöllisyyttä, ja sen ikävämpää kääntöpuolta eli nurkkakuntaisuutta.

Lisäksi sarjassa on kiintoisia henkilöhahmoja, joita tulkitsevat taitavat näyttelijät. Ane Dahl Torp näyttelee Helena Mickelsenia ja entinen ammattilaisjalkapalloilija John Carew esittää Michael Ellingsenia.

Kotikenttä, Teema & Fem klo 18.30

Varoitus korvamadosta: tämä kappale voi jäädä soimaan päähän!

Pyhimys, eli Mikko Kuoppala, on esittänyt peräkkäisissä Vain elämää -jaksoissa nyt sellaisia versioita muiden kappaleista, että sosiaalinen media on revennyt täysin tulkinnoista. Viime viikolla se oli Mulkut-esitys, tällä viikolla kuultiin Anne Mattilan Perutaan häät -biisin uusi versio. Katso video alla!

 

Anne Mattilan päivänä Pyhimys kutsui lavalle Teflon Brothersin. Pyhimyksen kanssa yhtyeessä ovat räppärit Heikki Kuula ja Voli.

He laittoivat Perutaan häät -hitin sanoitukset uusiksi ja tekivät siitä riemumielisen bilebiisin, josta Annekin näytti olevan innoissaan. Erityisesti uudet sanat iskivät: ”mikä lie Anneli Mattila onkaan, kun ei meistä ollutkaan siihen hommaan.”

Perutaan häät -kappaletta hehkutettiin Twitterissä heti täysillä. Muun muassa juontaja Sami Kuronen kirjoittaa esityksestä, että ”tiedän mitä laulat ensi kesänä”.

Toisen tviittaajan mukaan ”jätkät heitti ens vuoden kesähitin hyvissä ajoin liikkeelle”:

 

Teflon Brothersin iloinen renkutus kuultiin Anne Mattilan päivän lopuksi. Muun muassa Lauri Ylönen innostui kehumaan ohjelmassa kappaletta ja sen tuomaa fiilistä.

– Tulee ihan eri energia taloon, Lauri sanoi.

Pyhimyksen mukaan Tefloneiden mukanaolo oli selvää alusta saakka.

– Teflonit on Suomen keski-ikäisin poikabändi. Heti, kun kuulin, että Anne on tässä, tämä oli mulle ihan selkeä, että tämä biisi pitää tehdä ja nimenomaan Tefloneilla, Pyhimys kertoi.

 

Monelle televisionkatsojalle Perutaan häät -kappale kruunasi tunteikkaan Anne Mattilan päivän:

”Pyhimys vetää viikosta toiseen huimaa settiä. En ollut kuullutkaan miehestä (Teflon Brothersista kylläkin) ennen tätä kautta, mutta nyt jo iso arvostus.” 

 

Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin Teflon Brothers perustettiin vuonna 2006. Vain elämää -kaudella 2018 he esittivät Perutaan häät -biisin. Kuva: Nelonen
Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin Teflon Brothers perustettiin vuonna 2006. Vain elämää -kaudella 2018 he esittivät Perutaan häät -biisin. Kuva: Nelonen

 

Nelonen ja Me Naiset kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.