Kuvat
HBO/MGM ja Yle kuvapalvelu
Handmaid's Talen kolmas kausi alkaa HBO Nordicilla 6. kesäkuuta. Kakkoskausi on nähtävillä Yle Areenassa. Sarjan pääosassa jatkaa Elisabeth Moss.
Handmaid's Talen kolmas kausi alkaa HBO Nordicilla 6. kesäkuuta. Kakkoskausi on nähtävillä Yle Areenassa. Sarjan pääosassa jatkaa Elisabeth Moss.

Handmaid’s Tale -sarja jatkuu HBO:lla 6. kesäkuuta. Me Naiset katsoi kolmannen kauden kolme ensimmäistä jaksoa ennakkoon. Varo, arvio sisältää juonipaljastuksia!

”Hyvä rouva, joutuisitteko lähtömaassanne vainon kohteeksi sillä perusteella, että olette nainen? Jos näin on, haluatteko hakea turvapaikkaa Kanadan valtiolta?”

Koko Handmaid’s Tale -sarjan toistaiseksi kauneimmat lauseet kuullaan sortovaltio Gileadia ja vapaata Kanadaa erottavan rajajoen rannalla. (Jos et halua tietää, kenet kanadalainen rajavartija ottaa siellä vastaan, älä lue eteenpäin!) 

Itkuhan siinä tirahtaa katsojaltakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kertauksena: nyt kolmannelle kaudelleen edennyt Handmaid's Tale sijoittuu kuvitteelliseen, Yhdysvalloissa sijaitsevaan Gileadin valtioon. Gilead on miesten johtama kiihkouskonnollinen yhteiskunta, jossa harvat hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi (orjattariksi) ja hedelmättömät muuten vain alistettu, tapettu tai orjuutettu. Kivasti menee vain valkoihoisilla heteromiehillä, eikä niin järin kivasti heilläkään. Sarja pohjautuu Margaret Atwoodin Orjattaresi-klassikkoromaaniin (1985).

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensimmäisellä kaudellaan hurmannut sarja alkoi toisen kauden aikana tikahtua klaustrofobiseen tunnelmaansa ja toistaa pahemman kerran itseään. Päähenkilöiden pako- ja kapinayritys toisensa perään kariutui milloin petokseen, milloin ylittämättömään äidinrakkauteen. Aluksi Gileadin naisten loputon rääkkääminen oli hätkähdyttävää ja silmiä avaavaa; kakkoskaudella siitä tuli jo turhankin ohjelmallista ja alleviivaavaa.

Kolmoskaudessa sen sijaan on lupaavaa hyrinää, jossa jännitettä syntyy muustakin kuin päähenkilöiden eriasteisesta silpomisesta. Oli jo totisesti aikakin, että joku orjatar oikeasti pääsee Gileadista karkuun.

Kapinaa läpi kansankerrosten

Kiinnostavinta Handmaid’s Talessa on koko ajan ollut seurata, kuinka Gileadin naisten vallankumous etenee yhteispelillä ja kuinka jokaisesta kansankerroksesta löytyy hiljalleen uusia aktivisteja.

Ensimmäisellä kaudella seurattiin orjatarten järjestäytymistä, toisella puolestaan eliittivaimojen kapinaa.

Kolmoskauden keskiöön näyttävät nousevan martat, vaatimattomat palvelijat, joista ei ole synnyttämään mutta jotka ovat kelpo käsipareja pesemään Gileadin silmäätekevien vessoja ja kokkaamaan heidän palaveripöytiinsä tarpeeksi hyvää coq-au-viniä. Hyvä työihminen – sehän se ruukasi Suomessakin olla naisenpuolen korkein ylistys. Mutta marttojen harmaiden huivien alla kytee odottamattomia tuumia.

Ja mistäs sen tietää, ehkä tätienkin, Gileadin uskollisten käskyläisten, joukosta vielä löytyy yllätyksiä?

Psykopaatti vai aktivisti?

Jännitettä pitävät yllä myös uudet, moniulotteiset hahmot. Erityisesti kiehtoo päähenkilö Junen (Elisabeth Moss) uusi isäntäperhe, Lawrencen pariskunta, joka tavattiin lyhyesti jo kakkoskauden lopulla. Onko komentaja Lawrence (Bradley Whitford, tunnettu myös West Wingin Joshina) karmea psykopaatti vai avulias naisasiamies, vai ehkä molempia?  Entä rouva Lawrence (Julie Dretzin) – onko hän oikeasti niin tasapainoton kuin vaikuttaa, vai onko mielisairaus sittenkin pätevä sumuverho vastarintaliikkeelle?

Miinuspuolella sarjaa vaivaa pieni sisäinen uskottavuusongelma. Ei sillä, että Handmaid’s Talen tarkoituskaan olisi olla mikään realistinen yhteiskuntakuvaus – vaikka kylmäävän paljon välillä tosimaailmaa muistuttaakin – mutta Junen uusien mahdollisuuksien loputtomuus vähän häiritsee.

Kaipaako Gilead vauvoja tosiaan niin kipeästi, että ainakin kolmesti karannut ja vähintään kahdesti lapsen sieppausta yrittänyt orjatar sijoitetaan vielä kerran perheeseen lisääntymään? Vieläpä samaan perheeseen, josta juuri hetkeä aiemmin on onnistuneesti paennut toinen orjatar?

Paljon vähemmästäkin on nainen (ja joskus myös tämän omistaja) hirtetty tai passitettu pelkän menolipun kanssa kohti radioaktiivisia siirtokuntia.

Vapauden markkinahinta

Ummehtuneen Gileadin ohella katsojaa alkaa yhä enemmän kiehtoa sivistynyt Kanada, jossa pakolaiset yrittävät järjestää elämäänsä uudelleen. Mitä tällä kaikella vapaudella nyt pitäisi tehdä?

Kun on vagina silvottuna, ydinjätteitä hengittäneenä ja moninkertaisesti raiskattuna ja mukiloituna rämpinyt hyytävän joen yli vapauteen, tuntunee banaalilta kuulla, että ainoa akuutimpi terveysongelmasi on korkea kolesteroli. Seurailehan sitä ja tarkista ruokavaliosi, äläkä unohda liikuntaa! (Ai niin, se puuttuva klitoris voidaan operoida korjausleikkauksessa, laitetaanpa tästä ajanvaraus vetämään.)

Pakolaisleiri Pikku-Amerikan eriasteisia traumoja seuratessa ei ihmetytä, että useampikin ex-gileadilainen alkaa hakea turvaa pullon pohjalta. Pistää miettimään myös tosielämän turvapaikanhakijoiden sopeutumisvaikeuksia.

Handmaid's Tale: 3. kausi 6.6. alkaen HBO Nordicilla, aiemmat kaudet myös katsottavissa. Kakkoskausi myös Yle Areenassa.

PS: Handmaid’s Talen faneja ilahduttanee myös Margaret Atwoodin tuleva uutuusromaani. Syyskuussa suomeksi ilmestyvä Testamentit (Otava) jatkaa Orjattaresi-kirjaa 15 vuotta sen loppukohtauksen jälkeen. Romaanissa kolme kertojanaista valottaa, mitä Gileadille tapahtui alkuteoksen ja tv-sarjan kuvaaman aikakauden jälkeen. Atwood on maininnut uutuuskirjan pohjautuvan paljolti fanien vuosien varrella esittämiin kysymyksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla