Kuvat
Mari Heikkilä, Vastapaino
Viheliäs tiede -kirjan toimittaja Mari Heikkilä tietää, että ainakin rokotukset ja huumeet kuumentavat tunteita.
Viheliäs tiede -kirjan toimittaja Mari Heikkilä tietää, että ainakin rokotukset ja huumeet kuumentavat tunteita.

Kirjoittamalla tiedeuutisen vaikkapa äidinmaidosta voi joutua tikunnokkaan ja myrskyn keskelle. Kuumottavista tiedeaiheista kirjan koonnut Mari Heikkilä tietää sen omakohtaisesti.

Oletko sittenkin kuvitellut, että tiedepä se on harmaa ja asiallisen tyyni aihepiiri?

Metsässä olet! Ehkä siinä metsässä, jonka hakkuista kiistellään luonnonsuojelun, sellukaupan ja biotalouden ristitulessa – tai siinä, jonka suojista sudet työntyvät ihmisten pihapiireihin.

Aina jollain menee kuppi nurin.

Kun metsähakkuista, susista, seksistä, huippu-urheilusta, imetyksestä tai rokotuksista kirjoitetaan tiedeartikkeleita, seuraa todennäköisimmin ylikuumentunutta polemiikkia, someraivoa tai trollaamista. Aina jollain menee kuppi nurin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tiedeviestinnän vaikeudesta julkaistiin hiljattain Viheliäs tiede -kirja (Vastapaino, 2020) sekä podcast. Vaikeat tiedeaiheet ovat hankalatajuisia, tylsiä tai ne kuumentavat tunteita. Jälkimmäiset Mari Heikkilä, kirjan toinen toimittaja, tunnistaa jo kaukaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kaikki iholle ja lähelle tulevat aiheet ovat omiaan herättämään tunteita. Kirjan esimerkit osoittavat, että rokottaminen voidaan kokea puuttumiseksi itsemääräämisoikeuteen, huumeiden viihdekäytöstä puhuminen herättää pelkoa ja uskottomuuteen liittyvä keskustelu saattaa loukata jonkun arvoja, pitkän linjan tiedetoimittaja ja entinen tutkija kertoo.

– Eikä loukkaantuja aina ole yksilö, myös instituutio voi suuttua. Kun eräs tutkimus käsitteli isänmaallisuutta asepalvelun valinnassa, Puolustusvoimat reagoi siitä julkisuudessa puhuneelle tutkijalle.

”Tutkijakin on vain ihminen.”

Somella on ilmiössä iso roolinsa, mutta osattiin lokaa heittää aiemminkin.

– Osa tutkijoista suojelee itseään saamasta kuraa niskaansa eikä siksi halua osallistua julkiseen tiedekeskusteluun. Se taas kaventaa keskustelua, mikä on vaarallista. Some on helppo väylä huudella etäältä tai lauantai-iltana maistissa.

Miten tiedeaiheista voisi sitten keskustella järkevästi? Heikkilä muistuttaa, että toimittaja tai tutkijakin on vain ihminen.

– Jokainen voi vaikuttaa keskusteluun omalla käytöksellään. Kun nousee tunne, odota tunti ennen kuin reagoit.

– Somessa pätee kouluaikojen ajatus: ne jotka seisovat ringissä katsomassa, ovat yhtä lailla kiusaajia. Jokainen voi vaientaa trollit ja kiusaajat blokkaamalla ne omasta piiristään. Sellaista eettistä liikehdintää kaipaisin enemmän.

Urallaan Heikkiläkin on nostettu tikunnokkaan aiheillaan.

– Ensimmäinen juttuni perustui omaan tutkimukseeni äidinmaidon mikrobeista. Kuvittelin sen olevan viaton aihe, kunnes palauteryöppy alkoi. Hämmennyin siitä, miten paljon syyllisyyttä ja pelkoja aiheeni oli herättänyt lukijoissa.

Tiesitkö?

Tiedemaailmassa takinkääntäminen ei ole huono juttu. Mari Heikkilä selvittää: ”Koronassa kansa on nähnyt, miten tiede syntyy. Kun ilmiö on uusi, siitä ei ole vielä valmista konsensusta. Tiedon sitten kertyessä tutkijoiden näkemys voi muuttua. Siksi takinkääntäminen on hyvä asia.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla