Kaakao vai kokis? Salaatti vai makaronilaatikko?

Yle kirjoitti viime talvena siitä, kuinka sisäisen kellon eroavaisuudet vaikuttavat siihen, nauttiiko ihminen talven pimeydestä vai ei. Tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan noin 85 prosenttia suomalaisista reagoi vuoden kiertokulkuun jollain tavalla.

Suurin osa meistä pitää talvea vaikeimpana aikana ja mieltää itsensä ”kesäihmisiksi”. Vähemmistössä ovat ne suomalaiset, joiden vointi paranee syksyn ja talven saapuessa – mutta heitäkin löytyy. 

Jakautuminen kesä- ja talvi-ihmisiin ei ole ainoastaan suomalainen ilmiö. Esimerkiksi rapakon takana on listattu tyypillisiä talven rakastajan piirteitä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta miten voi selvittää, onko itse pohjimmiltaan kesä- vai talvi-ihminen? Suhtautuminen erilaisiin arkisiin asioihin saattaa paljastaa, mihin aikaan vuodesta ihminen on elementissään. Tunnistatko näitä leikkimielisesti laadittuja kesä- ja talvi-ihmisen piirteitä itsessäsi ja kanssaeläjissäsi? 

1. Suhde pukeutumiseen

  • Talvi-ihmiset rakastavat lämpimiä, mukavia vaatteita, joiden käyttäminen tuntuu ihanalta kuin lämmin halaus. 
  • Kesäihmisille taas vähempi on parempi. Heille keveissä vaatteissa kulkeminen tuntuu luontevammalta.

2. Suhde säähän

  • Talvi-ihmiset rakastavat kylmyyden tunnetta kasvoillaan, se saa heidät täyteen elämää. Kesällä olo on helposti kuuma ja uupunut. 
  • Kesäihmiset taas vihaavat sitä, kun pakkanen puraisee. Lämmin ilma saa heidät paremmalle tuulelle. 

3. Suhde ruokaan

  • Talvi-ihmiset syövät mielellään lämmintä ruokaa, kuten keittoja, patoja ja laatikoja. 
  • Kesäihmiset rakastavat kevyesti syömistä: salaatit ovat enemmän heidän juttunsa. 

4. Suhde juomaan

  • Talvi-ihmisen suosikkidrinkki on tietysti lämmin kaakao. Tai glögi. Tai mikä tahansa, joka saa kehon lämpiämään. 
  • Kesäihmiset juovat mielellään virvoitusjuomia tai trooppisia drinkkejä. 

5. Suhde muihin ihmisiin

  • Talvi-ihmiset pitävät siitä, ettei ole liikaa paineita olla sosiaalinen. He eivät ymmärrä, miksi kesällä pitäisi olla jatkuvasti ulkona nauttimassa hyvästä ulkoilmasta. 
  • Kesäihmiset heräävät henkiin alkukesästä. He viettävät paljon aikaa ulkona ja nauttivat sosiaalisisista kanssakäymisistä. Talvi masentaa heitä, koska silloin ihmiset käpertyvät kuoreensa. 

6. Suhde lomailuun

  • Jos mahdollista, talvi-ihminen suuntaa joulu- tai hiihtolomalla Lappiin laskettelemaan. Mikään ei ole parempaa kuin kunnon lumimaisemat.
  • Kesäihminen haluaisi pakata matkalaukkunsa ja suunnata jonnekin lämpimään heti, kun syksy alkaa pimetä.

7. Suhde uneen

  • Talvi-ihminen rakastaa sitä, kun illalla on ihan oikeasti pimeää ja saa kömpiä lämpimään sänkyyn. Aamun pimeys ei haittaa: tärkeintä on, ettei valo pidä jatkuvasti hereillä. 
  • Kesäihminen tuntee itsensä puolikuolleeksi joka talviaamu, kun sängystä pitäisi nousta ylös. Hänelle sopivat paljon paremmin valoisat kesäyöt, ja hän tuntee kesällä itsensä virkeimmäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

via GIPHY

 

jousimies

juuri näin samaistun rakastan talvea kesästäkin toki tykkään mutta talvi on minun juttuni liekö asialla merkitystä että olen syntynyt joulukuussa keskellä pimeintä talvea 

Sisältö jatkuu mainoksen alla