Kuvat
HBO Nordic, Sanoma-arkisto
Ne hallituskriisin todelliset osapuolet. Vasemmalta oikealle: Sirpa Paatero, Antti Rinne, Sanna Marin ja Katri Kulmuni.
Ne hallituskriisin todelliset osapuolet. Vasemmalta oikealle: Sirpa Paatero, Antti Rinne, Sanna Marin ja Katri Kulmuni.

HBO:n hittisarja Succession kertoo Waystar Royco -yhtiön vallakkaasta ja juonikkaasta omistajaperheestä. Ja kas! Suomen hallituskriisissä seikkaili ihan samanlaisia hahmoja. VAROITUS! Juttu saattaa sisältää juonipaljastuksia.

Kuluneen syksyn aikana on ollut vaikea välttyä kahdelta puheenaiheelta. Ensimmäinen niistä koskee Postin lakkoa ja sitä seurannutta hallituskriisiä, joka kulminoitui tänään pääministeri Antti Rinteen eroon. Toinen puheenaihe liittyy HBO:n suosikkisarjaan Succession, joka on kerännyt nopeasti miljoonia katsojia eri puolilla maailmaa.

Toinen tapauksista sijoittuu fiktion ja toisen piti sijoittua faktan maailmaan, mutta itse asiassa juuri fiktion sekoittuminen faktaan näytti olevan koko ongelman ydin hallituskriisissä.

Joka tapauksessa molempien tarinoiden draaman kaari nojasi varsin samanlaisten käänteiden ja karaktäärien varaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Me Naiset tarkasteli Suomen hallituskriisin ja Succession-sarjan avainhenkilöitä ja pani merkille ilmeisiä yhtäläisyyksiä:

Antti Rinne on Logan Roy

Sisältö jatkuu mainoksen alla

No kuka muu muka? Logan Roy on tappajan vaistoilla varustettu vanhan koulukunnan pomo. Perheensä pelätty patriarkka ja Waystar Royco -mediayhtiön perustaja ja toimitusjohtaja.

Antti Rinteellä ja Logan Roylla on samanlainen ongelma: kummankin edustamat instituutiot tutisevat liitoksissaan heidän allaan – ja molemmat ovat valmiita tekemään kaikkensa pitääkseen ne pystyssä.

Kun kriisi iskee päälle, Logan Roy pitää pokerin, istuu visusti pallinsa päällä ja antaa teuraalle mieluummin oman poikansa kuin itsensä.

Kuulostaako tutulta? Hallituskriisin ensimmäinen veriuhri oli demariperheen luottojäsen, kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero.

Ennen ministeripestejään Antti Rinne tunnettiin Suomen tunnetuimpana työmarkkinagangsterina ja liittojohtajana, joka uhkaili lakoilla ja pelasi aina kovilla paukuilla. Kuten Logan Roy, Antti Rinne selvisi infarktista ja koomasta. Kumpikin joutui opettelemaan kävelemisen uudestaan, mutta palasi teutaroivan härän voimilla takaisin ruoriin, josta ei olisi halunnut hellittää, ei sitten millään.

Sirpa Paatero on Kendall Roy

Logan Royn toiseksi vanhin poika Kendall Roy tekee kaikkensa miellyttääkseen iskää. Hän tekee virheitä, mutta on niistä huolimatta (tai niiden vuoksi) patriarkan luottohahmo.

Kun peli käy rumaksi, Kendall Royn kantti ei kestä sanoa pahoille pojille suoraan. Hän ottaa niskoilleen paitsi omat, myös muidenkin syyt.

Kendall Roy pääsee tasaamaan puntit ja puhumaan suunsa puhtaaksi Successionin toisen tuotantokauden finaalijaksossa. Paateron seuraava ulostulo nähtäneen sairausloman jälkeen.

Sanna Marin on Shiobhan Roy

Tarkkanäköinen. Ovela. Suora. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ja Shiobhan ”Shiv” Roy tarkastelevat sekoilua pienen välimatkan päästä, mutta molemmilla on pikkusormi visusti vallankahvan ympärillä.

Logan Roy on luvannut tehdä Shiv Roysta perheyrityksen seuraavan toimitusjohtajan, Sanna Marinin nimeä on väläytelty luontevana Rinteen korvaajana pääministeriksi.

Nähtäväksi jää, lunastetaanko lupaukset.

Katri Kulmuni on Nan Pierce

Kilpailevan PGM-mediayhtiön omistaja Nan Pierce (kuvassa oikealla) tietää, että hänen yrityksensä kannattavuus horjuu. Takana on monta tappiollista tuloskautta. Hän tarttuu Waystar Roycon avokätiseen ostoehdotukseen, mutta yhdellä ehdolla: kippari, Logan Roy, on vaihdettava.

Keskustan puheenjohtajalla Katri Kulmunilla oli käsissään samanlainen uhkapeli. Keskustan kannatuksen uutisoitiin vajonneen marraskuussa alle 12:een prosenttiin. Katri Kulmuni ei halunnut uusia vaaleja, sillä keskustalle kävisi niissä köpelösti. Keskustan oli jatkettava yhteistyötä demarien kanssa hinnalla millä hyvänsä, mutta yhdellä ehdolla: kippari, Antti Rinne, on vaihdettava.

Pääministeri Rinne kiikutti tänään eropyyntönsä presidentti Sauli Niinistölle, joka myönsi Rinteelle eron.

Seuraavaksi odotetaan, astuuko vallankahvaan Siobhan Roy (Sanna Marin) vai Logan Royn nuorin poika Roman Roy (Antti Lindtman). Molemmat ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä.

Vierailija

Oman mielikuvitukseni tuotos: Sitä voi hakea yhtäläisyyksiä mistä vain jos haluaa, mutta siten vanhat traditiot ovat voimissaan perinteissä ja taustavoimien sieluissa syvälle juurrutettu, että kepu pettää aina kun siihen on tilaisuus.

Rinne kyllä selviää tuosta ja putoaa jaloilleen ja samoin Paatero he ovat kovia luita. Demarit luultavasti valitsevat uuden pääministerin joka on Anttin verrattuna todella sujuvasanainen ja ei tule enää luottamaan kepuun missään tilanteessa tarkastamatta kaikkea.

Hieman kyllä kävi sääliksi Kulmunia, koska hänestä näkyi läpi se, että hänelle oli juuri selvinnyt oma asemansa vaikutusvaltansa puolueessaan ja taustavoimat olivat laittaneet hänet "kuriin ja herran-herra se on vanha vihtahousukin- nuhteeseen". Hän on nyt suomen kansan silmissä heikko "tyttö" ns nukkejohtaja.  Tuleeko tuo nousemaan koskaan enää merkittäväksi johtajaksi, epäilen. Katoaa ehkä hiljalleen jonnekin ja tilalle nostetaan joku ei ehkä pätevämpi, mutta sopivampi kuten taustavoimilla tapana on.

Kuka sitten lopulta kärsii ja maksaa näiden höyrypäiden omaneduntavoittelijoiden sähläämisestä no se tavan kansa ja voittajia ovat tietenkin äärimmäiset oikeistolaiset.

Vähän kyllä kävi sääliksi Orpoakin oli niin noloa perseennuolentaa kepua kohtaan , että tuli väistämättä mieleeni, josko tuokin ukko kannattaisi laittaa vaihtoon. Hieman tuli mieleen kurtisaani vanhasta vitsistä - joka saattaa sisältää nykyaikaan sopimatonta kieltä- kun tämä joutui kovassa pakkasessa antamaan ilmaiseksi saadakseen edes jotain lämmintä sisäänsä-

PS:Ilmeisesti persuilla oli samankaltainen  manööveri  menossa Haaviston kanssa, mutta he eivät kaiketi saaneet siihen riittävästi apua viisaammilta kun huomiota vievä " Rinnekeissi" oli käynnissä yrittivät sitten  säheltää omin voimin ja tulos oli sellainen kuin tuolta "kykypuolueelta" voi odottaa täysi fiasko. "Mestari" on kuitenkin siitä hyvässä asemassa, että hän voi huoletta lähettää runsaslukuisia  tyhjäpäisiä laumojaan hakkaamaan päitään vallan linnakkeiden palomuureihin etsimään niistä reikiä eikä pelkoa kovinkaan suurista vahingoista ole, koska hän voi aina loihtia niitä esiin muutamalla taikasanalla Suomalaisesta suomaaston syvyyksistä.

Nolo tempaus

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan lähettämä s-posti oli alkeellinen. Suomennettuna "me ei tykätä susta Antti" ja "me ei enää leikitä sun kanssa". Ei mitään kunnollisia perusteluja, joita Rinne vaati. Tässä jupakassa media ja vaaleissa hävinneet olivat innolla kiljumassa samaa, ja sosiaalisessa mediassa säestettiin: vihattiin tai halveksittiin pääministeriä olan takaa. Posti ylipalkattu johto muhevine bonuksineen ja postin hallitus unohdettiin, kun iso paha susi löytyi politiikasta. Olipa Rinteeltä kauhea synti vastustaa pienipalkkaisten työntekijöiden siirtoa vielä pienempiin tuntipalkkoihin. Edellinen hallitus oli varmaan niin kiva kun kiristi koko ajan työntekijöiden vyötä ja lihotti työnantajia. Mielestä koko tempaus oli ruma ja ankea - herttainen Kulmuri laitettu yhden äijän pyöveliksi. Ennen vanhaan sanottiin "kepu pettää aina". Näinkö se on? Rinne ei ole media-hurmuri, mutta luotan enemmän lievästi epävarmaan ihmiseen kuin kivikasvoiseen vastaaja-automaattiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla