Kuvat
Sanoma-arkisto, Ylen Kuvapalvelu, TV5 ja Antti Holman Instagram

Antti Holma on koronakevään viihdyttäjäkuningas. Mutta mitä Antti Holmaa sinä muistutat eniten? Testi kertoo. 

Moni julkkis on innostunut tekemään kotikutoisia videoita. Yksi kevään pelastajista on Antti Holma, joka on tarjonnut Instagramissa seuraajilleen viihdettä viikko toisensa jälkeen. Holma on siitä erinomainen someseurattava, että hän onnistuu usein luomaan ilmiöitä ikään kuin vahingossa. 

Niin kävi, kun Holma julkaisi Insta Storyssaan alaviistosta kuvatun punnerrusvideon, jossa hän puhkui naama punaisena. Miehen seuraajat huomasivat näyn muistuttavan heitä kamalista seksikokemuksistaan. Holmalle alkoi tulvia surullisenhauskoja viestejä, jotka hän jakoi armollisesti eteenpäin muidenkin luettavaksi. 

Holma on viihdyttänyt suomalaisia monin eri tavoin toki jo ennen Instagram-kuninkuuttaankin. Hän on riemastuttanut Putouksen Kissi Vähä-Hiilarina, jakanut neuvoja Auta Antti -podcastissaan ja viihdyttänyt roisin huumorin ystäviä Radio Sodomassa. Tänä keväänä Holmaa on saatu seurata sympaattisessa Mestaritekijä-ohjelmassa. Onpa Holma julkaissut romaanin ja runokirjojakin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Antti Holmassa erityisen hienoa on se, että koskaan ei voi olla ihan varma, milloin mies on tosissaan – ja millainen hän oikeastaan todella on. Holmalla kun tuntuu olevan monta erilaista puolta, kuten tietenkin meillä kaikilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämän ajatuksen innoittamana laadimme testin, jonka avulla pääset selvittämään, mitä Antti Holman alter egoista sinä muistutat eniten. 

P.s. Antti, jos luet tätä, olemme pahoillamme.

 

Tuikku

Musta on tullut ihan 110% anttiholma fani, ihan parasta huumoria kaikki mutsi somessa ym, samaistun niihin niin täysin. Hyvä antti ihanista kevennyksistä oudon elämäntilanteen keskellä

Sisältö jatkuu mainoksen alla