Kuvat
Sanoma-arkisto
Arkiston aarteita: Sauli Niinisto Internetissä toukokuussa 1997.
Arkiston aarteita: Sauli Niinisto Internetissä toukokuussa 1997.

Hyppää mukaan nostalgiakelkkaan! Kävimme kurkkaamassa 15–25 vuoden taakse ja selvitimme, miltä legendaariset sivustot silloin näyttivät.

Tiesitkö, että tänä vuonna vietetään merkittäviä syntymäpäiviä? On todennäköisesti juhlinnan kohteen ansiota, että sinäkin luet tätä juttua juuri nyt. 

Kyllä vain: WWW eli World Wide Web täyttää tänä vuonna pyöreät 30 vuotta. 

WWW ei ole sama asia kuin Internet, vaikka niitä joskus käytetäänkin toistensa synonyymeina. Internet syntyi jo 1960-luvulla, ja Suomessakin sitä käytettiin jo 1980-luvulla, kun yliopistoissa ja tiedeyhteisöissä otettiin käyttöön sähköposti ja uutisryhmät. Internet kuitenkin muuttui nykyisen oloiseksi, kun Cern-tutkimuskeskus julkaisi maailman ensimmäiset www-sivut marraskuun 12. päivä vuonna 1990.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Suomessa ensimmäiset verkkosivut perustettiin 1993, kun esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun verkkosivut avattiin. Aikansa tunnetuin hakukone AltaVista aloitti toimintansa loppuvuodesta 1995, ja samana vuonna monet suomalaismediat alkoivat panostaa nettipalveluihin. Paria vuotta myöhemmin Internet löi kunnolla läpi: Suomessa oli tuolloin Tilastokeskuksen mukaan Internet-liittymiä asukasta kohti enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Varhaiset www-sivut olivat vain kalpea haamu siitä, millaiseksi nettisivut ovat nykyään muodostuneet. Juuri siksi on mahtavaa, että aataminaikaisia nettisivuja on yhä olemassa.

Mainitsimme hiljattain, että Ylen vuosina 1996–2003 pyörineen nuortenohjelma Tiikerin nettisivut ovat yhä toiminnassa. Tältä ne näyttävät: 

Tunnetuimpia muinaissivustoja on vuonna 1996 ilmestyneen koripalloelokuva Space Jamin kotisivut. Täysin toimivalta sivustolta löytyy muun muassa tietoa elokuvan näyttelijöistä ja kuvia tuotannon vaiheista.

Katsauksen menneeseen pääsee tekemään myös mannerheim.fi -sivustolla. Kyseessä on Mannerheim-internetprojekti, Carl Gustav Emil Mannerheimista kertova tietopankkisivusto. Visuaalisen ilmeen lisäksi sivuston iän paljastaa avulias opastusosio: ”Näiden sivujen katsomisen tarvitset tietokoneen, jossa on internetyhteys”.

Mitä muuta netistä sitten löytyi ennen vanhaan? Asia selviää kätevästi Wayback Machinea käyttämällä. Se on digitaalinen arkisto, joka on vuodesta 1996 saakka tallettanut satojamiljardeja erilaisia internet-sivustoja. Kun sivuston hakukenttään näpyttelee nettisivuston osoitteen, pääsee käsiksi mahtavaan kuvakaappausarkistoon. 

Lähdimme tutkimusretkelle Wayback Machinen kiehtovaan maailmaan ja selvitimme, miltä joukko tunnettuja suomalaisia nettisivuja näytti ammoisina aikoina. 

1. Mtv3.fi

MTV oli Suomen ensimmäisiä nettisivuston perustaneita medioita. Mtv3.fi-sivusto perustettiin 1995, joten aivan sen alkulähteille ei pääse, mutta Wayback Machinesta löytyy ensimmäinen kaappaus joulukuulta 1996. Uutissivustolla kerrotaan brittimiehen muuttaneen nimensä auton rekisterinumeroksi, ja Michael Jacksonin odotti innolla ensimmäisen lapsensa syntymää. 

Lisäksi selviää, että ”Charlie Chaplinin roolin elämäkertafilmissä näytellyt Robert Downey Jr. on saanut ehdollisen vankeustuomion”. Melkoinen kontrasti nykypäivään, sillä huumesekoiluista jo aikaa sitten toipunut Downey tunnetaan Marvel-supersankari Iron Manina ja hän on ollut useampana vuotena Hollywoodin kovapalkkaisin näyttelijä. 

Mtv3.fi:stä löytyy myös kaikkia ysärinuoria ilahduttava osio, nimittäin Jyrki-nuortenohjelman oma Jyrkinet.

Selviää, että Jyrkin juontajina toimivat tuolloin muun muassa Veeti Kallio, Bomfunk MC's:stä tuttu Reymond Ebanks sekä nykyään Suomen Euroviisu-selostajana tunnettu Mikko Silvennoinen. Jyrki Countdownin parhaat biisit -äänestyksessä olivat muun muassa Spice Girlsin Wannabe ja Jamiroquain Virtual Insanity. Ah, ysäriä. 

2. Yle.fi

Joulukuulta 1996 löytyy myös Ylen nettisivujen ensimmäinen kaappaus. Uutisarkistoon ei pääse enää käsiksi, mutta sivustolta löytyy tietoa Ylen kanavien ohjelmistosta. Sivusto on myös ilahduttavan värikäs:

TV1:llä pyörivät tuolloin muun muassa Kotikatu, Lucky Luke -piirrossarja ja Perhe on paras, jonka pääosaa näytteli Paluu Tulevaisuuteen -elokuvista tuttu Michael J. Fox.

3. Nokia.com

Voi sentään, miltä näyttivät Nokian nettisivut vuonna 1996! Sivustolla mainostetaan Nokian uusia GSM-puhelimia, kuten vaikuttavan futuristista 9000-kommunikaattoria. 

Uuden 8110-puhelimen kaarevan muodon kerrotaan olevan mobiilipuhelimelle ideaali, sillä se ”sopii kaiken muotoisille ja kokoisille kasvoille”. 

4. Hs.fi

Helsingin Sanomien ensimmäinen nettisivukaappaus löytyy joulukuulta 2003. Pirteän keltaisella uutissivustolla kerrotaan, että suurin osa suomalaisista toivoi presidentti Tarja Halosen asettuvan ehdolle myös toiselle presidenttikaudelle. 

Linkin kautta pääsee kurkkaamaan myös, miltä Nyt.fi näytti tuolloin

5. Iltalehti.fi

Ensimmäinen kaappaus Iltalehden verkkosivuilta löytyy marraskuulta 1996. Tuolloin sivustolla oli nähtävillä päivän lööppi, mutta sen uutissisältö oli luettavissa vain rekisteröityneille käyttäjille. 

6. Iltasanomat.fi

Iltasanomien nettisivut näyttävät olleen vuonna 1997 pääasiassa kanava paperilehden mainostamiseen, mutta sivustolta pystyi sentään lukemaan päivän tärkeimpien uutisaiheiden otsikot. Niiden mukaan ”Uimavesi kylmeni 10 astetta parissa päivässä”, Julia Robertsin ura kääntyi uudelleen nousuun” ja ”Paavo Lipponen ja Päivi Hertzberg [olivat] jälleen lemmenlomalla Roomassa”. 

7. Kissfm.fi

Kukapa kolmekymppinen ei muistaisi Kissin chattia? Kiss FM -radiokanavan nettisivustoilla pyörinyt chat perustettiin jo 1996. Chatissa valittiin omien kiinnostuksen kohteiden mukaan huone, jossa juteltiin samanhenkisten ihmisten kanssa. Suosituimpia huoneita olivat muun muassa Cafe, Disco, Erotic house ja Sinkkubaarit. 

Kissfm.fi:stä on ensimmäinen tallenne vasta vuodelta 2003:

Hetken klikkailu paljastaa, että ikuisiksi ajoiksi nettiin tallentuneen sivukaappauksen mukaan Sinkkubaarissa juttelivat tuolloin muun muassa nimimerkit bilehile, Katri_84, Margus 20v HKI ja Teme29~Duracell. 

8. Habbohotel.fi

Jos kolmekymppiset muistelevat nostalgisesti Kissin chattia, parikymppisten sydämissä läikähtää nyt. Habbo, silloinen Habbo Hotel, entinen Hotelli Kultakala, avattiin elokuussa 2000. Se oli nettipeli, jossa saattoi kokoontua kavereiden ja tuntemattomien kanssa virtuaalihotelliin, jutella, ja mikä tärkeintä: kerätä erilaisia tavaroita eli ”kamaa”. Vuonna 2002 se näytti tältä:

Tuhannet suomalaislapset olivat koukussa Habboon aina 2000-luvun puoliväliin asti, jolloin sen suosio väheni. Habbo on, yllättävää kyllä, yhä olemassa

9. Marimekko.fi

Marimekon kotisivut olivat tuskin monen päivittäisen vierailun kohteena 2000-luvun alussa, mutta on silti pakko kurkistaa, miltä Suomen kenties tunnetuimman design-brädin alkuperäiset nettisivut näyttivät.

Ensimmäinen merkintä on vuodelta 2002, jolloin marimekko.fi:n ulkoasu oli varsin vinkeä:

Sivustolta löytyivät tiedot Marimekon myymälöistä ja jälleenmyyjistä.

10. Fazer.fi

Entäpä toinen rakastettu suomalaisbrändi? Fazerin nettisivujen ensimmäinen kaappaus on vuodelta 1996. Etusivulta pääsee klikkaamaan osioihin Fazer info, Fazer Makeiset, Fazer Leipomot ja Fazer Keksit. Makeissivu on nimetty Fasunetiksi. Ja miten hauskaa: alalaidasta löytyvän Dumle Näytönsäästäjän pystyy yhä lataamaan.

Makeissivulta löytyy tietoa uutuuskarkeista. Niiden joukossa näyttävät vuonna 1996 olleen muun muassa Dumle suklaapatukat sekä Niiskuneidin Xylitol -hedelmäpastilli. Miten nostalgista!

11. Facebook.com

Maailman suosituin somekanava Facebook julkaistiin vuonna 2004, alun perin Harvardin yliopiston sisäiseen käyttöön. Kaikille avoimeksi se muuttui kahta vuotta myöhemmin. Suomessa Facebookin käyttö alkoi levitä hiljalleen 2007.

Koska Facebookiin on kirjauduttava, ei arkistointisivusto pääse käsiksi kuin sen etusivuun. Ensimmäinen kaappaus löytyy elokuulta 2005, jolloin sivuston nimi oli vielä Thefacebook: 

Elokuussa 2018  Facebookia käytti 2,8 miljoonaa suomalaista joka kuukausi, mutta sivuston käyttäjämäärä hupenee Suomessa jatkuvasti.

12. Youtube.com

Youtube perustettiin vuonna 2005. Ensimmäinen taltiointi löytyy Wayback Machinesta huhtikuulta 2005, jolloin Youtube näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Päivän katsotuin video Lindsay Lohanin ja Paris Hiltonin kinastelusta oli kerännyt nykynumeroihin verraten vaatimattomat 692 418 katselukertaa.

Nykyään Youtube on maailman toiseksi suosituin verkkosivusto heti Googlen jälkeen. Sinne ladataan joka minuutti 100 tuntia videosisältöä, ja videoita katsellaan päivittäin yli neljä miljardia kappaletta. 

13. Menaiset.fi

Me Naiset – Siinä maistuu elämä. Tämä näkyy olleen Mimmien tunnuslause vuonna 1996. Wayback Machine paljastaa, että tuolloin nettisivumme olivat rohkean punaiset:

Tuoreimman lehden numerossa oli sivuston mukaan haastateltu Anna, Pinja ja Petra Hanskia, Kirsi Pihaa ja Laila Hietamiestä. Lisäksi pohdittiin Päivänhoidon laatua ja sitä, Mitä miettii mies

Salamavalot-sivuilla kerrottiin Paula Koivuniemen 30-vuotisen uran kunniaksi järjestetyistä juhlista sekä eduskunnan vauvabuumista. Pienokaista odottivat yhtä aikaa muun muassa Tuija Brax, Päivi Räsänen ja Mari Kiviniemi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla