Miten meikittömästä verkkariarjesta voi enää ikinä palata normaaliin elämään? Kysyimme parhailta asiantuntijoilta eli äitiysloman veteraaneilta

Jos tulevaisuudessa odottaa paluu ihmisten ilmoille, etkä tiedä, kuinka tästä verkkari-ponnari-kuopasta enää noustaan, lue tämä.

Kypärää ei tarvita. Rennosti vaan, kyllä se siitä!

Ennemmin tai myöhemmin myös etätyöläisiä odottaa paluu yhteiskunnan pariin. Miten siitä selviää?

Ne onnekkaat, jotka ovat voineet tehdä työtä kotoa käsin, ovat viime kuukausina iloisesti solahtaneet verkkareiden ja meikittömyyden maailmaan. Nyt ovatkin hyvät neuvot kalliit, ja kukapa muukaan olisi niitä parempi antamaan kuin vanhempain- ja hoitovapaiden ”veteraanit”.

Kysyimme heiltä, miten vuoden verkkariarkea elänyt voi soluttautua takaisin työpaikalla käyvän ihmistyypin joukkoon.

1. Pese vaatteet valmiiksi

”Äitiysloman jälkeen oli pitkään se, että puseron olkapäällä oli yrjöä. Jotenkin unohtui tarkistaa se.”

Rima laskee monesti aivan huomaamatta, kun on tärkeämpää tekemistä: vauvan syöttö, etäkoululaisen ohjaus, jatkuva ruuanlaitto...

Oli yrjö omaa tai jälkikasvun, on parasta, että lykkäät työvaatteet pesuun hyvissä ajoin ennen ensimmäistä julkista esiintymistäsi. Samalla valmistaudut henkisesti siihen, että töitä ei voi enää tehdä pitkissä kalsareissa. (Vai voisiko sittenkin? Hmm...) Se vaatii hiukan totuttelua.

2. Älä yritä heti liikaa

”Valitse suosiolla matalapohjaiset ja mukavat kengät ensimmäisille työviikoille. Korkokengillä kävely ei ole kuin pyörällä ajamista, vaan pikemminkin kuin bodaamista: et voi aloittaa siitä, mihin viimeksi jäit.”

Eikä kukaan sitä odotakaan. Pomosi ei hyödy mitään siitä, että nyrjäytät nilkkasi tai venäytät pohkeesi heti alkumetreillä. Yritä muistaa, että olette kaikki samassa veneessä: jos niin haluat, pääset kyllä takaisin koroille ennemmin tai myöhemmin.

3. Yritä kuitenkin vähän

”Aluksi voi oudoksuttaa laittaa aamulla meikkiä ja lapset voivat pelästyä vieraan näköistä ihmistä, mutta ripsivärin sutiminen on vähän kuin pyörällä ajo: kun sen on kerran oppinut, kyllä se nopeasti muistuu mieleen.”

”Pidä rima alhaalla ja tukka ponnarilla. Täydellisten kissarajausten ja kiharakampausten aika tulee vielä, mutta nyt tärkein tehtäväsi on selviytyä töihin ajoissa.”

Kunhan muistat laittaa ripsivärit molempiin silmiin, kaikki on ihan hyvin. Suurin haaste on sisäistää, ettei enää riitä, että herää puoli minuuttia ennen työvuoron alkua.

4. Muista, ettei ketään kiinnosta

”Kun on ollut kotona liian kauan, voi innostua liikaakin siitä aikuisesta seurasta, joka on normaalia eikä vihamielistä tai vauvaikäistä ja pystyy keskustelemaan. Täytyy muistaa, että muutkin voivat haluta kertoilla asioitaan ja että kaikkia ei kiinnostakaan juuri minun kokemukseni.”

Meidät on tänä keväänä marinoitu koronauutisilla, tautikertomuksilla, ahdistuksella ja stressillä kaikki yhtä lailla. Päiväni murmelina -vitsit eivät ole enää tuoreita, etkä ikävä kyllä ole ainoa, joka on katsonut koko Netflixin läpi tai joutunut osallistumaan lastesi opetukseen joka ikinen päivä. Jaa kokemuksiasi, mutta anna myös tilaa kollegoille jakaa omiaan.

Hiljaa hyvä tulee.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Me Naisissa 5.5.2020

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?