Suomen suurin naisten puheenaihemedia Me Naiset on rikkonut kevään aikana kaikki kävijäennätyksensä. Menaiset.fi tavoittaa nyt viikottain peräti miljoona suomalaista.

Kuluneen kevään aikana menaiset.fissä on rikottu kaikkien aikojen kävijäennätykset. Tuoreiden mittausten (Google Analytics) mukaan Me Naisten verkkosivustolla vierailee joka viikko peräti miljoona eri käyttäjää. Käyntejä on ollut parhaimmillaan jopa kaksi miljoonaa viikossa.  

FIAMin julkisen MyMetrix-datan mukaan menaiset.fi tavoitti maaliskuussa 2019 yli 2 miljoonaa käyttäjää ja huhtikuussa 1,9 miljoona. Vuosi sitten vastaava luku oli reilu 1,1 miljoonaa.

– Olemme käytännössä yli tuplanneet sekä kävijämäärät että sivunkatselut muutamassa kuukaudessa. Tulos on yllättänyt jopa meidät, Me Naisten päätoimittaja Iina Artima-Kyrki sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ennätyslukujen taustalla on uudistus, jossa menaiset.fissä on julkaistu helmikuusta lähtien Me Naiset -brändin sisältöjen lisäksi myös Kodin Kuvalehden, Sportin, Hyvän terveyden, Soppa 365:n, Glorian, Glorian Kodin, Vauvan, Meidän perheen ja ET:n sisältöjä. Keskittämisen ansiosta menaiset.fissä on kevään aikana julkaistu enemmän ja monipuolisempia sisältöjä.   

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Suomesta on tähän mennessä puuttunut iso naisille suunnattu ja jatkuvasti päivittyvä sisältöpalvelu. Halusimme tehdä sellaisen ja tutkimme tarkkaan, mikä naisia kiinnostaa. Moni kaipaa kiireiseen arkeen ja infotulvan keskelle merkityksellisyyttä ja oivalluksia, joita uutissisällöt ja sosiaalinen media eivät välttämättä tarjoa, Me Naisten verkosta vastaava toimituspäällikkö Varpu Varpela kertoo. 

Menaiset.fistä löytyy nyt entistä enemmän lifestyleen, uraan, ruokaan, terveyteen, hyvinvointiin ja perheeseen liittyviä sisältöjä. Lisäksi tavoitteena on ollut tuoda lisää uusia näkökulmia päivänpolttaviin yhteiskunnallisiin puheenaiheisiin.

– Uudistuksen jälkeen olemme tehneet entistä enemmän sisältöjä ja tarinoita aiheista, joilla on oikeasti väliä naisille. Ja sille on näyttänyt olevan tilausta, Iina Artima-Kyrki kertoo.

Jalmari Avola

Ihmekö tuo, kun tämä on hyvä lehti. Tämäkin keski-ikäinen möhömahaäija eksyy Amppareiden kautta tänne päivittäin, kun teillä on ihan tällaisestakin mielenkiintoisia artikkeleita.

Isossa kuplasssa elävä!

Vierailija kirjoitti:
Ottaen huomioon Sanoman suorastaan kartelliaseman Suomessa, en kyllä ihmettele. Järkyttävän huonolaatuista journalismia, joka iskee hyvin passiiviseen lukijakuntaan. Sanoman linjahan on tehdä vain juttuja, joita luetaan eli siis niitä, jotka ylläpitävät tekopyhille lukijoilleen mieluisia kuplia.
En lähtisi moittimaan  lehti on mennyt parempaan suuntaan toki voin olla tekopyhä mutta sitten olen sekin titteli on hoidettava ja minä korjaan sen pois!Ai  passiivinen sitä en osta enkä ole se menköön joillekin toiselle ostettavaksi!Mitä muuta voi lehti  olla jos ei lukemista varten  voitko selventää tämä tekopyhä ei oikein nyt tajua sitä?Järkyttävän negativinen kommentti luettavaksi pakkohan tähän oli heittää oma soppaan..aamukahvia juodessa ja auringonpaisetta  omenapuita  ja rehevää luontoa ihastellessa patiolla !Hyvää päivänjatkoa sinullekin ja hauskaa kesää nautihan..

Sisältö jatkuu mainoksen alla