Testi paljastaa, erotatko nimilautakunnan hylkäämät etunimet ihan oikeista, hyväksytyistä nimistä. 

Mietipä omalle kohdalle: haluaisitko antaa hypoteettiselle jälkeläisellesi nimeksi Hoito Virhe tai Marihuana?

Vuoden 2019 alussa voimaan astui uusi etu- ja sukunimilaki, joka höllensi hieman nimiin liittyvää byrokratiaa. Uudistuksen myötä etunimien enimmäismäärä nousi kolmesta neljään ja etunimen myöntämisen ehdot väljenivät.

Aiemmassa nimilaissa nimi ei saanut ilman erityistä syytä olla ”kotimaisen nimikäytännön vastainen” eikä pojalle saanut antaa tytön nimeä tai toisin päin. Uuden lain mukaan esimerkiksi tyypillisesti tytölle annettava etunimi voidaan hyväksyä pojalle, jos se on väestötietojärjestelmän mukaan jo viidellä elossa olevalla saman sukupuolen edustajalla. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nykyään kovasti yleistyneitä ovat myös omaperäiset uniikkinimet, eli nimet, joita ei ole muilla. Sellaisten nimien hyväksymisestä tai hylkäämisestä päättävät maistraatit, jotka pyytävät epäselvissä tapauksissa suosituksia oikeusministeriön alla toimivalta nimilautakunnalta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Esimerkiksi vuonna 2019 nimilautakunta vastaanotti yhteensä noin 1100 lausuntopyyntöä. Nimen hyväksynnässä otetaan uuden nimilain mukaan huomioon seuraavat asiat:

  • Nimi ei saa olla sopimaton.
  • Nimen käytöstä ei saa aiheutua ilmeistä haittaa.
  • Nimen tulee olla vakiintunut samalle sukupuolelle, eikä se saa olla selvästi sukunimityyppinen.
  • Etunimen tulee olla kotimaisen nimikäytännön mukainen. 

Poikkeuksia voidaan tehdä, jos perheestä löytyy yhteys toiseen valtioon, jonka etunimikäytäntöä haettu nimi vastaa. 

Nimilautakunta julkaisee vuosittain listan etunimistä, joita se puolsi ja jotka se hylkäsi. Listat on perinteisesti uutisoitu mediassa, ja ne ovat herättäneet ihmetteleviä ja hilpeitä kommentteja. 

Moni on kuitenkin pistänyt merkille, että myös hyväksytyt etunimet ovat usein varsin omaperäisiä ja hauskoja. Joskus on jopa vaikea arvata, minkä vuoksi jokin nimi on päätynyt hyväksyttyjen ja toinen samantyyppinen hylättyjen listalle. 

Uskotko itse, että osaat erottaa hyväksytyt uutuusnimet hylätyistä nimistä? Nyt se selviää.

Laadimme testin, jonka avulla saat veikata, mitkä nimistä ovat lautakunnan hylkäämiä, ja minkä nimisiä ihmisiä Suomesta löytyy oikeasti juuri tälläkin hetkellä. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla