Kuvat
Sanoma-arkisto
Ei maistu hyvältä. Vai maistuuko sittenkin?
Ei maistu hyvältä. Vai maistuuko sittenkin?

Oppia ikä kaikki! Listasimme hämmentävät sosiaaliset säännöt, jotka opimme vertaisiltamme koululaisina.

Jokainen männävuosien koululainen tietää, että koulussa on kahdenlaisia sääntöjä:

1. On opettajien, vanhempien ja muiden aikuisten asettamia sääntöjä... 

Ne on yleensä kirjoitettu jonnekin ylös, ja niiden rikkomisesta seuraa kirjallinen huomautus, jälki-istuntoa tai muita nuhteita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

2. ...ja sitten on oppilaiden välisiä kirjoittamattomia sääntöjä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eli sellaisia, jotka jokaisen ala- ja yläasteikäisen tyypin nyt vain täytyy tietää, jotta selviytyy elämästä. Näitä sääntöjä ei ole kirjattu ylös. Ne vain tiedetään.

Kysyimme 70- ja 80-luvulla sekä 90-luvun alussa syntyneiltä, millaisia kirjoittamattomia sääntöjä heidän kouluissaan oli. Muistatko sinä nämä? 

  1. Hiuksia ei missään tapauksessa saanut kutsua tukaksi. Tukkahan tarkoitti karvoja siellä niin. Jos siis päässä kasvoi tukka, siellä kasvoi alapääkarvaa. (Todellisuudessa tukka on ihan kelpo synonyymi hiuksille. Me Naisten saamien tietojen mukaan moni entinen nuori välttelee kuitenkin aikuisenakin sanan käyttämistä.)
  2. Panna-verbi on ehdottomasti pannassa. Paneminen tarkoitti tiedätte kyllä mitä. Eli seksiä! Ai kauhea, eihän siitä voinut puhua. Siksi ”penaali laitettiin” tai ”kynä pistettiin” pöydälle. (Kielioppi on tästäkin eri mieltä. Oikeasti vain ruokaa laitetaan ja esimerkiksi ampiainen pistää. Panna on siis täysin oikea verbi kuvaamaan sitä, kun jokin asetetaan eli pannaan johonkin tai jollekin.)
  3. Jos opettaja unohti tarkistaa läksyt, kukaan ei saanut muistuttaa häntä. Tai muuten vaikutti hikipingolta. Ja kuka sellainen halusi olla kouluikäisenä?
  4. Lukuaineissa ei saanut vaikuttaa liian hyvältä. Tai jälleen kerran uhkasi hikipingon leima. Jos oli hyvä lukuaineissa, piti ainakin väittää, että sai taitonsa lahjana suuremmilta voimilta. Missään nimessä ei saanut tunnustaa, että pänttäsi kokeisiin.
  5. Kokeen jälkeen oli ehdottomasti toitotettava ”menipä huonosti” – vaikka se olisi mennyt hyvin. Oli myös normien mukaista esittää yllättynyttä siinä vaiheessa, kun tentistä pärähti kiitettävä.
  6. Kun opettaja oli myöhässä, jonkun oli pakko ehdottaa joukkolintsaamista. Kaikkien piti tietenkin olla heti ajatuksessa mukana. Yleensä pelkuruus kuitenkin iski ennen kuin kukaan ehti karata minnekään.
  7. Kouluruoka oli yksiselitteisesti pahaa. Ihan vain sen takia, että se oli kouluruokaa. Sitä piti sanoa pahaksi, vaikka se olisikin ollut herkullista. 
  8. Kala-allergia ei koskenut kalapuikkoja. Hämmentävän monella oli peruskoulussa kala-allergia erityisesti niinä päivinä, jolloin tarjolla oli silakkapihvejä. Jostain kumman syystä allergia ei ulottunut kalapuikkoihin.
  9. Ruokalassa ei saanut eksyä väärään pöytään – tai syödä yksin. Jokainen kaveriporukka pyrki aina saamaan oman suosikkipöytänsä. Jos eksyi istumaan väärien tyyppien kanssa, saattoi ajautua kiusalliseen tilanteeseen. Myös yksin syöminen oli vallan kiusallista.
  10. Tytöllä ei voinut olla kuin yksi bestis. Ja se nimettiin suurieleisesti niin, että kaikki tiesivät taatusti asiasta.
  11. Tytöistä sai tyttöbakteereita; pojista sai poikabakteereita. Sukupuoliroolit olivat koulumaailmassa jäykät.
  12. Jos joku ihastui, siitä piti piikitellä. ”Voooooi, Marja on pihkassa Lasseen, hih hih”, naureskeltiin.
  13. Eri luokka-asteilla olevat koululaiset eivät voineet hengailla keskenään. ”Yläasteella meillä oli niin sanotusti ysien aula ja kasien aula, eli tietyille penkeille, tietylle puolelle aulaa ei voinut istua, jos ei ollut tiettyä vuosikurssia”, kertoo 25-vuotias nainen.

Tämä juttu on julkaistu menaiset.fi-sivustolla alun perin kesällä 2017. 

Vierailija

Muistan varmaan ikuisesti 7 luokan ensimmäisen päivän. Eka kerta ikinä ruokalassa( ala-asteella syötiin omassa luokassa omilla oaikoilla) ja valitsin linjastoa lähimmän pöydän kun pelkäsin kippaavani tarjottimen jos kantaisi kauemmas. Kukaan ei vaan ollut kertonut että se pöytä oli OPETTAJIEN. Ei mitään merkkiä tms mistä pieni 7 luokkalainen olisi ekana päivänä voinut sen tietää. Kukaan ei myöskään tullut sanomaan kun siinä istuin, ei ennen kuin tuli ensimmäinen opettaja, joka suureen ääneen alkoi paasata siitä miten en missään tapauksessa saa istua opettajien pöydässä, ja että mun pitäisi vähän ajatella ennenkun teen jotain. Ja kyllä, lopulta jouduin vaihtamaan pöytää, ja koko ruokaka nauroi. Vihasin koko kolmea vuotta kun piti siinä läävässä olla.

Vierailija

Ylä-aste oli elämäni kamalinta aikaa. Hormonit pistivät mielialat ihan sekaisin, opettajat vaihtuivat joka tunti, tuntui ettei ketään kiinnosta. Putosin kärryiltä vaikeammissa aineissa, ja kaikesta tuli aina vain sekavampaa. Lisäksi muistan epätoivoisesti koittaneeni kuulua joukkoon, mutta en oikein sopeutunut mihinkään. 

Lopulta eksyin vääriin porukoihin, koulu meni päin honkia ja meni monta vuotta ennen kuin löysin oman polkuni. Nyt onneksi asiat ovat hyvin, mutta niin monelta ongelmalta olisi säästytty, jos... 

Sisältö jatkuu mainoksen alla