Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Testi väittää, että oikea aivopuoliskoni dominoi vahvasti. Liekö ihan höpöhöpöä?

Facebookissa kiertää taas tämä kiva testi, jossa minun pitää katsella, mihin suuntaan tyttö pyörii ja kertoa, kumpi käteni tulee päällimmäiseksi, jos laitan ne puuskaan. Testitulokset kertovat, että oikea aivopuoliskoni dominoi. Kiehtovaa. Eikös luovilla, lahjakkailla ja erityisen mahtavilla ihmisillä ole aina oikeanpuoleiset aivot...?

Toisaalta, Facebookissa kiertää myös testi, jonka mukaan olen Ilomantsi, ja testi, jonka mukaan olen Piparminttu sekä myös testi, joka kertoo minun olevan Patarummut. Onkohan aivopuoliskotesti tieteellisyydessään samaa settiä?

Mitäpä veikkaatte

Aivotutkija Hanna Renvallin mukaan on, suurin piirtein. Käsite ”dominoiva aivopuolisko” on kyllä aivopiireissä paljon käytetty termi: aivot ovat monen toiminnon suhteen lateralisoituneet.

– Yleensä dominoivalla aivopuoliskolla viitataan kätisyyteen, jossa asia jokapäiväisimmin tulee esiin. Toinen lateralisoituneeksi tiedetty juttu ovat kielelliset toiminnot. Ne ovat suurimmalla osalla ihmisistä vahvasti vasemman aivopuoliskon kontrollin alla. Ja avaruudellisessa hahmotuskyvyssä oikealla aivopuoliskolla on isompi osuus.

Hannan mukaan aivoinfarkti, joka vaurioittaa tiettyjä vasemman aivopuoliskon alueita, aiheuttaa paljon useammin potilaalle kielellisiä ongelmia kuin vastaavat vauriot oikealla.

Luovuus ei asu oikealla

– Mutta sinänsä nuo testit ovat toki ihan puppua! Ei kenenkään kielellistä dominanssia pysty testaamaan tuolla tavalla, vaan siihen tarvitaan esimerkiksi aivokuvantamista. Ja jos puhutaan loogisuudesta tai luovuudesta, ei edes tiedetä tarkasti, missä kohtaa aivoja ne ”sijaitsevat”.

No höh. Tehdään sitten tämä testi, joka kertoo, onko uusavuton. Testin mukaan olen! Tuloksissa kehotetaan ottamaan yhteyttä Marttaliittoon ja kysymään kursseja uusavuttomille. Höpö höpö, huono testi. Totta kai me oikean aivopuoliskon kontrolloimat syömme lihapullamme suoraan einespakkauksesta.

Kenenkään ei pitäisi potea murrehäpeää.

Kun uusien tuttavien kanssa keskustellessa käy ilmi, että olen Rovaniemeltä, on kysymyspatteristo yleensä aika samanlainen – porotilanne ja saamen taidot kiinnostavat.

Sama kuin helsinkiläiseltä tiedustelisi Jyväskylän asioita.

Lappilaiseen yhdistetään perusteella helposti sellaisia piirteitä kuin rento, rehti ja rehellinen. On kuulemma hyvä, jos työhaastattelussakin puhhuu vähän korostetusti. Samaa kuulee usein oululaisilta ja itäsuomalaisilta.

Toisaalta, samojen seutujen edustajat ovat Hesassa myös juntteja, junantuomia ja maalaisia. Kiva juttu, joka opetti minua pistämään murteeni piiloon. En häpeä, mistä tulen, vaan sitä, miltä kuulostan.

Esimerkiksi armeijassa oli parempi olla vain osa massaa. Kun mie muuttui määksi, ei porojen perään kysellyt kukaan. Kuittailua ei tarvinnut kuunnella – paitsi silloin, kun soitti kotiväelle. Siellä ei ymmärretty, mikä on spora.

Ikävä juttu on se, että murre ei tullutkaan niin vain takaisin. Kuulemma puheestani ei juurikaan huomaa, että olisin Lapista. Keskusteluissa välttelen minä-sanaa, sillä mikään vaihtoehto ei tunnu omaan suuhun sopivalta. Se on sääli.

Osa identiteetistä tuntuu olevan kadoksissa, kun puhe ei kuulosta omalta. Silloin pitää soittaa kotiin tai kavereille, joiden puhe palauttaa minut takaisin minuksi.

Miksi murre sitten hävettää? Sen kun tietäisin. Vaikka jokaisella murteella on hyvät ja huonot puolensa, etenkään nuorena ei halua erottua joukosta.

Osa identiteetistä tuntuu olevan kadoksissa, kun puhe ei kuulosta omalta.

En ole ainut, joka asian kanssa tuskailee. Savolaisia pidetään kieroina ja hämäläisiä yksinkertaisina. Maalla stadilaiset koetaan puolestaan snobeiksi. Määritelmien paikkansapitävyydestä voi olla montaa mieltä, mutta luonneanalyysi puheenparren perusteella on jokseenkin pikaista toimintaa.

Tälläkin hetkellä moni pakkailee kamojaan kohti uutta kaupunkia, johon työ- tai opiskeluhommat johdattavat. Seura tekee kaltaisekseen, ja veikkaisin, että ensilumeen mennessä olemme saaneet jälleen uusia murrehäpeään sortuneita.

Kokemusasiantuntijana voin kertoa, että häpeä on turhaa. Feikkikieli kuulostaa vain typerämmältä. Murteiden hävitessä yleiskieli on ottanut vallan, ja murteista alkaa tulla kirjaimellisesti katoavaa kansanperinnettä.

Jospa ei annettaisikaan sen tapahtua, vaan oltaisiin ylpeitä juuristamme. Pitkään matkustelleet tietävät, että ulkomailla suomen kuuleminen tuo mukavan kodikkaan olon. Vaikka Alanyassa Matti Nykäsen keikalla sitä ei välttämättä vielä huomaa, niin jossain vaiheessa suomen kieltä alkaa kaivata.

Sama pätee murteisiin jo Suomen sisälläkin.

Etelään läksiessäni minua ohjeistettiin, että murre on vain vahvuus. En uskonut silloin, mutta allekirjoitan sen nyt. Antti Tuisku sen parhaiten osoittaa. Lupaankin ottaa Antista mallia ja alkaa harjoitella murteeni puhumista uudestaan.

Täytyy vain muistaa ohje: Ei hoota joka paikhaan panna, vaikka monheen paikhaan panhaanki.

ADHD on tuonut Riikan elämään masennuskausia ja vakavan shoppailuongelman – mutta myös oman muoti- ja sisustusalan yrityksen, joka työllistää muitakin.

Kun 29-vuotias Riikka Pöllu ryhtyy siivoamaan, hän saattaa yhtäkkiä löytää itsensä järjestämästä CD-levyjään aakkosjärjestykseen. Välillä hän innostuu aivan suunnattomasti kaikesta, toisina hetkinä hän ei taas jaksa ryhtyä mihinkään. 

Sellaista on ADHD-aikuisen elämä.

– Mieheni sanoo usein, että kotona on pahempi kaaos sen jälkeen, kun olen siivonnut, Riikka kertoo.

Riikka sai ensimmäistä kertaa ADHD-diagnoosin noin viisi vuotta sitten. Sitä ennen hän oli kärsinyt keskittymisvaikeuksista ja mielen äkillisistä muutoksista jo vuosien ajan. 

ADHD tunnistetaan useimmiten jo leikki-iässä, kun lapsi käyttäytyy poikkeuksellisen ylivilkkaasti ja lyhytjänteisesti. Aikuisilta se jää herkästi diagnosoimatta. ADHD voi kuitenkin pahimmillaan ajaa arjen kaaokseen – ja parhaimmillaan toimia moottorina mahtaville jutuille.

Riikalla on omakohtaista kokemusta molemmista.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Riikka kokee, että ADHD on auttanut häntä uralla eteenpäin.
Riikka kokee, että ADHD on auttanut häntä uralla eteenpäin.

Shoppailua 15 000 eurolla

Ensimmäiset merkit olivat ilmoilla jo varhain. Riikka ei jaksanut keskittyä koulussa, vaan haaveili ja mietti tuhatta muuta asiaa – ei koskaan sitä, mitä olisi pitänyt.

– En ollut kuitenkaan varsinaisesti ylivilkas, vaan levottomuus oli ennemmin oman pään sisällä, Riikka kertoo.

Vuonna 2013 Riikka meni ensimmäistä kertaa lääkäriin. Testit ehdittiin tehdä, mutta kun Riikka tuli raskaaksi, lääkityksen aloittamista päätettiin lykätä.

Kaksi vuotta myöhemmin testit tehtiin uudelleen ja Riikka aloitti lääkityksen. Se ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla.

– Lapseni syntymän jälkeen sain aika pahan shoppailuongelman aikaan. Jos olin surullinen, shoppailin, jos olin iloinen, niin shoppailin silloinkin, Riikka kertoo.

– En pystynyt kertomaan ongelmasta kenellekään. Olin ihan varma, että jos perheeni saisi tietää, kaikki jättäisivät minut.

Sitten Riikan äiti löysi tämän kotoa kasan avaamattomia laskuja.

”Olin hyvä kieltämään ongelmia.”

– Varmaan läheiset olivat jotain jo aavistelleet, mutta olin hyvä kieltämään ongelmia. Sovimme lopulta päivän, jolloin avaamme yhdessä kirjeet ja katsomme, mikä tilanne on. Itselläni ei ollut vielä siinä vaiheessa käsitystä, millaisesta summasta olisi kyse, Riikka kertoo.

– Lopulta paljastui, että olin shoppaillut noin 15 000 euron edestä.

Riikka otti velkoja varten lainan. Samalla hän uskalsi myös myöntää itselleen, että tarvitsee apua. Riikka hakeutui silloisen työpaikkansa työterveyshuollon kautta Kelan ADHD-kuntoutukseen.

– Siellä huomattiin, että lääkitykseni on ihan vääränlainen, ja minulla todettiin myös vaikea masennus. Sain lopulta itselleni sopivan lääkkeen, Riikka kertoo.

Vihdoin oikeassa paikassa

Maksaakseen shoppailuvelkansa Riikka alkoi tehdä töitä peräti neljässä eri vaateliikkeessä.

– Olen aina ollut herkkä innostumaan asioista, mutta en ole saanut juuri mitään tehtyä loppuun. Se on ollut perheen ja kavereiden kesken vitsikin, että keksin tuhansia uusia ammattiehdotuksia viikon sisällä. Joskus halusin olla lentäjä, joskus jotain ihan muuta, Riikka muistelee.

– Vakuuttelin aina itselleni, että tämä on se oma juttu, mutta mikään ei kuitenkaan kiinnostanut puolta vuotta tai vuotta kauempaa.

Töiden ohella hän ryhtyi opiskelemaan muotimarkkinointia Helsinki Design Schoolissa.

”Minulla on rohkeutta tehdä nopeita päätöksiä.”

– Tuli ensimmäistä kertaa koskaan sellainen olo, että nyt olen oikeassa paikassa, Riikka sanoo.

Riikka valmistui ja löysi samalla uralleen oikean suunnan. Opintojen kautta hän pääsi harjoitteluun Marimekkoon ja töihin muoti- ja sisustusyritykseen. 

Lopulta hänelle avautui myös yllättävä tilaisuus ryhtyä yrittäjäksi.

– Entinen omistaja soitti ja kysyi, haluaisinko ostaa yrityksen, jossa olin ollut töissä. Oli heti sellainen olo, että tietenkin, mutta kyllä sitä paljon mietittiin. Loppujen lopuksi tein päätöksen ja kaupat nopeasti, alle kolmessa kuukaudessa, Riikka kertoo.

Nyt Kuulto Shop työllistää jo kaksi henkeä. Riikka kertoo, että vuoden aikana myynti on kasvanut ja asiakasmäärät lisääntyneet. Alkuvuodesta 2018 Riikka laajensi myymälää ja otti valikoimiin lasten ja miesten vaatteet. Samalla hän avasi uuden verkkokaupan.

Rohkeus tehdä nopeita päätöksiä

Tanskalaispsykiatri Anders Hansenin julkaisi hiljattain ADHD:ta käsittelevän teoksen, jossa valotetaan erityisesti ADHD:n hyviä puolia. Hänen mukaansa erityisesti yrittäjillä on paljon ADHD-piirteitä.

Riikka uskoo, että hänenkin urakehityksensä on osittain ADHD:n ansiota.

– Erityisesti ongelmanratkaisukykyni on kehittynyt vuosien varrella, kun on pitänyt metsästää niin usein puhelinta ja muita tavaroita, jotka ovat aina hukassa. Minulla on myös rohkeutta tehdä nopeitakin päätöksiä. Se voi toki olla huono asia, mutta myös piirre, joka voi viedä pitkälle, Riikka sanoo.

”Tajusin, että kaikkea ei tarvitse osata heti.”

Nykyään Riikasta tuntuu, että hän voi puhua sairaudestaan avoimesti, vaikka se aiheuttaa edelleen erilaisia hankaluuksia.

– Ennen häpesin ADHD:tä, mutta nyt en halua piiloutua sen taakse. En vaihtaisi mitään kokemuksiani pois. Ne ovat tuoneet minut tähän pisteeseen. ADHD on opettanut minulle paljon itsestäni, Riikka sanoo.