Sirpa Heinolla ja Satu Leinosella on sama ammattikorkeakoulututkinto ja samat kaksi työpaikkaa. Maanantai-iltaisin he näkevät Satun kotona.
Sirpa Heinolla ja Satu Leinosella on sama ammattikorkeakoulututkinto ja samat kaksi työpaikkaa. Maanantai-iltaisin he näkevät Satun kotona.

"En koskaan ehdi tehdä mitään lapsen kanssa", sanoo kahta työtä tekevä Satu Leinonen. Satu ja hänen ystävänsä Sirpa Heino kertovat, millaista arki on, kun on töissä yötä päivää.

On keskiviikkoiltapäivä jyväskyläläisessä kauppakeskus Forumissa. Koulupäivänsä päättänyttä nuorisoa vetelehtii käytävillä, ulkona paistaa poikkeuksellisen lämmin syysaurinko.

Jack & Jones -vaateliikkeen kassalla Sirpa Heino, 25, viikkaa auki mustia miesten takkeja, joissa on karvareunaiset huput.

– Syksyllä tulee aina hirveät määrät takkeja, ja ne vievät kaupassa paljon tilaa, hän sanoo.

Sirpa Heinon puoliltapäivin alkanut työvuoro kestää liikkeen sulkemisaikaan, iltakahdeksaan saakka. Sen jälkeen hän ei lähde kavereiden kanssa siiderille eikä heittäydy sohvalle katsomaan Sinkkuelämää-uusintoja, vaan syö nopeasti, vaihtaa vaatteensa ja lähtee päivän toiseen työvuoroon, Raha-automaattiyhdistyksen pelinhoitajaksi yökerho Londoniin.

Työt loppuvat aamuyöllä. Heino ehtii nukkua muutaman tunnin ennen kuin palaa vaatekauppavuoroon aamuyhdeksäksi.

Tahti kuulostaa hurjalta, mutta Heino näyttää virkeältä ja lähestyy reippaasti asiakasta, joka on tullut etsimään itselleen paitaa.
Näin rankkoja työputkia ei sentään ole kuin pari kertaa kuussa.

– Olen yötöissä lähinnä viikonloppuisin, perjantaina ja lauantaina. Viikossa minulla on useimmiten yksi vapaapäivä ja se on sunnuntai, Heino kertoo.

Sunnuntaivapaa tosin alkaa vasta kun työvuoro päättyy varhain sunnuntaiaamuna. Heino ei silti valita työkuviotaan. Hän kuvailee tilannettaan ”tragikoomiseksi”.

– En ole mitenkään tyytymätön tilanteeseen, tällaista tämä nyt vain on. Olen yrittäjäperheestä, vanhemmillani on sikatila Jalasjärvellä. Meillä on enemmän ja vähemmän oltu töissä koko ajan. Vapaata on pidetty silloin kun on ehditty, hän nauraa.

– En tunne kuin muutaman ikäiseni naisen, jolla olisi yksi kokoaikainen työpaikka. Sitä paitsi tykkään työn tekemisestä, työttömät on sitten erikseen.

Kun Heino keskimäärin 46 tunnin työviikon päätteeksi pääsee vapaalle, hän ”sammuu sohvalle ja katsoo Netflixiä”.

Rahaa tästä raatamisesta jää käteen noin 1 500 euroa kuussa.

Kahta en vaihda

Sirpa Heino on tehnyt näitä kahta työtä vuoden ajan, lähes siitä asti, kun valmistui vestonomiksi, eli sai valmiiksi vaatetusalan ammattikorkeakoulututkinnon. Jo opiskeluaikanaan hän oli töissä RAY:llä sekä toisessa vaatekaupassa.

Vaatetusala tuntui omalta, vaikkei vestonomien työtilanne vaikuta kovin ruusuiselta: Ylen uutisten nettisivuilla olevan korkeakoulukoneen mukaan vestonomeilla on Keski-Suomen korkeakoulutetuista kaikista pienimmät mediaanitulot, noin 20 000 euroa vuodessa.

– En miettinyt sellaisia asioita, vaan sitä, mihin minulla on intohimoa ja paloa. Nyt tosin näillä tiedoilla valitsisin tradenomilinjan, Heino sanoo.
Valmis tradenomi saisi vaatekaupassa aloittaessaan kolmannen kokemusvuoden palkkaa. Vestonomia ei katsota alan koulutukseksi, joten ammattikorkeakoulusta valmistunut myyjä saa saman ensimmäisen vuoden palkan kuin sellainen, jolla ei ole alan ammattikorkeakoulututkintoa lainkaan.

Nykyisestä vaatekaupasta aluksi tarjotut työtunnit, 25 tuntia viikossa, eivät ihan riittäneet elämiseen. Sirpa Heinon aviomieskin vielä tekee opintojaan reilut pari vuotta.

– Mieheni opiskelee tietojenkäsittelyä ammattikorkeakoulussa, ja opinnot ovat sen verran vaativia, että hän ei pysty käymään töissä opintojen ohessa.

Pariskunta haluaa kuitenkin asua Jyväskylän keskustassa ja käydä joskus ravintolassa syömässä.

– Asumme opiskelijabudjettiin mahtuvalla vuokralla. Jos asuisimme kauempana, söisimme pelkkiä nuudeleita ja kävelisimme joka paikkaan, saattaisin selvitä yhdellä työllä.

Silti tulot menevät vuokraan ja ruokaan. Jos edessä on Helsingin-reissu, siinä kuussa ei vaatteita ostella edes henkilökunta-alennuksilla. Viime vuosien ainoa ulkomaanmatka oli puolen vuoden työharjoittelu Saksassa kaksi vuotta sitten.

– Se oli kuin lepokausi, Heino kertoo.

– Tein toimistotyötä yhdeksästä viiteen.

Koska kuukauden työtunnit saattavat vaihdella, tiukkoina kuukausina Heino on elänyt ”käteisdieetillä”. Silloin viikkobudjetti on noin 20 euroa. Useimmiten hän kuitenkin saa vaikkapa kaksi lauantaivuoroa vaatekaupasta, ja pystyy tallettamaan 10 euroa kuukaudessa säästötilille.

– Käteisdieetti tarkoittaa, että ensin maksetaan kaikki menot ja sitten nostetaan tililtä käytettävissä oleva raha ja eletään sillä. Säästötilin olen joutunut tyhjentämään tänä vuonna vain kerran, Heino nauraa.

Nyt työtunteja on ollut vaatekaupassakin ihan mukavasti, mutta toisesta työstään hän ei silti edes harkitse luopuvansa.

– Minulla on monta kaveria, jotka ovat olleet pitkään työttöminä. Siksi sitä ei kepein mielin luovu yhdestäkään työpaikasta.

– Vaikka olisihan sellainen vanhan ajan malli hieno, että voisi työskennellä vain yhdelle työnantajalle.

Työt, joilla ei elä

Niin, onko yksi kokopäiväinen työ jo ”vanhan ajan malli”?

– Kahta tai useampaa työtä tekevistä ei ole tilastoja. Ilmiötä pidetään marginaalisena ja sen kaltaista työntekoa epätyypillisenä, sanoo työelämään perehtynyt tutkija-tohtori Mikko Jakonen.

Jakonen on itse toista mieltä siitä, miten marginaalista useamman työn tekeminen on: yhä vain yleisempää. Tosin vain niin sanotuilla naisten aloilla, kuten nimenomaan kaupan alalla. Teollisuustuotannossa ei useampaa työtä tehdä.

– Nykyinen hallitus on halunnut lisätä juuri tällaista matalapalkka-alojen pätkätyötä. Perustelut ovat sellaisia, että sitä kautta nuorten olisi helpompi päästä vakituisiin töihin.

Jakosen mukaan on kyseenalaista, että pätkätyö johtaisi vakituisiin töihin.

– Ennemminkin siitä näyttäisi muodostuvan prekaariloukko, johon joutuneilla ei ole varaa hypätä sieltä pois.

Prekaari-termillä tarkoitetaan joukkoa, joka elää epävarmassa työ- ja toimeentulotilanteessa.

Osa-aikatyötä sen sijaan on tutkittu. Suomessa on perinteisesti tehty hyvin vähän osa-aikatyötä, sillä meillä naisetkin ovat käyneet kokopäivätyössä. Siinä suomalainen työelämä eroaa radikaalisti eurooppalaisesta ja jopa ruotsalaisesta työelämästä.

– Pohjoismaissa 40 prosenttia naisista tekee osa-aikatyötä. On ajateltu, että naiset haluavat tehdä sitä esimerkiksi perhesyistä.

Suomessa vajaa viidesosa naisista tekee osa-aikatyötä, sitäkin lyhyen aikaa, useimmiten äitiysloman jatkeena.

Mutta tällaisiin, muun muassa Saksasta ja Iso-Britanniasta matkittuihin minijobeihin eli minitöihin on meilläkin kova poliittinen tahto.

Harmi vain, kun niillä ei oikein elä.

Päivän tunnit loppuivat kesken

Satu Leinonen, 26, räpsäyttää television päälle olohuoneessaan. Tytär Alisa, 6, alkaa katsoa dvd:ltä ”sadatta kertaa” lempielokuvaansa Frozen.

Viihtyisä kortepohjalainen kolmio on juuri remontoitu, Aliisan huoneen seinällä söpössä tapetissa istuvat pinkit ja harmaat linnut.

Päivä on poikkeuksellinen, sillä äiti on tullut jo neljältä kotiin eikä ole enää tänään lähdössä minnekään.

Kun Alisa oli yhdeksänkuinen, Leinonen aloitti ammattikorkeakouluopinnot ja tutustui siellä Sirpa Heinoon. Nyt molemmilla on samat vestonomin tutkinnot ja samat kaksi työpaikkaa.

– Kun Sirpa lähti puolitoista vuotta sitten Saksaan tekemään työharjoittelua, hän vinkkasi, että RAY:llä on nyt työnhaku päällä, Leinonen kertoo.

Opiskeluaikana Satu ja Sirpa uskoivat toisenlaiseen tulotasoon. Nyt ammattikorkeakoulututkinnon lupaamat palkat tuntuvat absurdeilta.

Silloin Leinonen teki vuoroja neljässä eri kaupassa. Yksinhuoltajalle ei silti meinannut jäädä tarpeeksi rahaa käteen lapsen ja itsensä elättämiseen. Nettotulot olivat 1 100–1 200 euroa kuussa, ja niistä jo asuminen ja lapsen päivähoito imaisivat 850 euroa.

– Olin jo hakenut Turkuun Seppälään myymäläpäälliköksi. Juttelin siitä isän ja äidin kanssa, ja he olivat sitä mieltä, että heidän lapsenlastaan en saa Turkuun viedä, Leinonen nauraa.

Koska päiviin ei mahtunut enää enempää työtunteja, Leinonen sopi vanhempiensa kanssa, että ottaa RAY:ltä lisätyön. Yö- ja iltavuorojen aikana isovanhemmat hoitavat Alisaa.

– Vähän aikaa olin neljässä kaupassa, yötyössä ja kirjoitin kaupoissa hiljaisina hetkinä opinnäytetyötäni. Se oli raskasta aikaa, mutta sen kesti kun tiesi, että se kestää vain pari kolme kuukautta.

Jotain on työelämälle tapahtunut

– Jotainhan tässä on tapahtunut, koska ennen ihmiset olivat vain yhdessä työpaikassa, Satu Leinonen pohtii.

– En vain tiedä, että mitä.

Leinosen isäkin teki aikoinaan kolmea työtä, kun äiti oli kotona neljän tytön kanssa.

– Voisin tietysti myös istua perseelläni ja hakea sossusta tukia, mutta haluan antaa tyttärelleni esimerkin, että kun teet paljon töitä, se tulee sinulle jollain tavalla takaisin.

Leinonen hörppää keittiössä kahvia, ja tytär huudahtaa dvd:n ääreltä olohuoneesta: ”Mä rakastan sua, äiti”.

– Niin mäkin sua, hän huutaa takaisin ja hymyilee.

Armottomasta työnteosta on toki jäänyt jotakin. Leinonen osti maaliskuussa itselleen asunnon.

– Ajattelin, että jos minulla on kaksi toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta, kai sillä perusteella jo saa pankista lainaa.

Nyt hänelle kertyy työtunteja noin 200 tuntia kuukaudessa. Verojen jälkeen käteen jää suurin piirtein saman verran kuin ystävälle Sirpalle, 1 500 euroa tavallisessa ja 1 800 euroa hyvässä kuussa, vähän viikonloppuvuoroista riippuen.

– Asiat voisivat olla huonomminkin, Satu Leinonen virnistää.

– Jos tosiaan olisi vain se yksi osa-aikainen työ.

Jospa vain yksi riittäisi

Sekä Sirpa Heinolla että Satu Leinosella on yksi työelämää koskeva haave: että pystyisi elämään käymällä vain yhdessä työssä.

– Jos sellainen 2 000 euroa jäisi kuussa käteen, se olisi jo ruhtinaallista, Satu Leinonen sanoo.

– Talous ei kaatuisi siihen, jos haluaa mennä lapsen kanssa elokuviin kerran kuussa.

Jyväskylässä ja vaatekaupan myyjänä se ei vain näytä ihan hirveän todennäköiseltä. Työssä ja ammatissa olisi edettävä. Sitä tosin molemmat ovat edistäneetkin: Sirpa Heino on opiskellut kursseilla visualistiksi ja juhlasuunnittelijaksi ja perustanut juhlasuunnittelua varten toiminimen. Satu Leinonen on aloittanut liiketalouden opinnot avoimessa yliopistossa. Molemmilla on toivoa ja uskoa, että kahden työn tekeminen on vain väliaikainen vaihe.

– Pakko sen on olla! Satu Leinonen huudahtaa

Työelämätutkija Mikko Jakonen on huomannut, että naiset lähtevät helpommin tekemään enemmän ja useaa työtä. Miehet sen sijaan ovat ennemmin työttöminä ja nostavat tukia.

– Näyttäisi siltä, että useampaa työtä ei enää tehdä väliaikaisesti sen takia, että saataisiin hetkeksi enemmän rahaa. Se on yhä useammin ihan pysyvä työnteon muoto, Jakonen sanoo.

– Monissa hyvinvointivaltiossa juuri naisvaltaisilla aloilla näkyy tällainen kehitys. Ja yksinhuoltajanaisen köyhyysriski on tilastollisesti kaikista suurin Suomessa. Ennen se liittyi yhdestä työstä saatuihin pieniin palkkoihin, mutta nyt kaksikaan ei riitä.

Tilastot esimerkiksi Yhdysvalloista kertovat, että viisi prosenttia jämähtää näihin ”sisäänmenotöihin”.

– Sosiaalituilla saa melkein samat tulot, mutta nuoret tietävät, että sille tielle ei kannata lähteä, sillä ruuvi kiristyy koko ajan. Siksi työssä pysytään kiinni kynsin ja hampain, Jakonen sanoo.

Vaikka Satu Leinonen ja Sirpa Heino tuskin kuuluvat tähän lopulliseen viiteen prosenttiin, heidän mielikuvansa tulevasta työelämästä ovat hyvin vaatimattomia.

Kun Sirpa Heino aloitti vestonomin opinnot vuonna 2008, hän sai käsityksen, että vestonomi voisi valmistuttuaan odottaa 2 500 euron kuukausipalkkaa. Nyt summa tuntuu absurdilta, aivan liian isolta verrattuna siihen, millaisia palkkoja hän on todellisuudessa tienannut.

Tutkijatohtori Mikko Jakonen sanoo, että pätkä- ja osa-aikatöiden yleistyminen myös korkeakoulusta valmistuneilla saa pohtimaan, mitä järkeä kouluttautumisessa ylipäätään on.

– Korkeakoulutuksen arvokin on vähän kriisiytymässä. Trendi on myös, että ihmiset eivät enää suhtaudu ennen epäreiluina pidettyihin asioihin mitenkään ihmeellisesti – siis siihen, että täysiä tunteja ei saa eikä palkka vastaa sitä, mitä koulutuksella on sanottu saavutettavan.

Jaksaa, jaksaa vai jaksaako?

On maanantai-ilta ja Sirpa Heino ja Satu Leinonen ovat koolla Satun kotona.

– Olemme sopineet, että tapaamme Satun luona joka maanantai-ilta. Se on melkein ainoa keino nähdä toisiamme työpaikan ulkopuolella, Sirpa Heino kertoo.

Silloin katsotaan Sinkkulaivaa ja kuunnellaan, kun Satu laulaa lapselleen unilaulun.

Toinenkin ystävä käy Leinosen kotona säännöllisesti joka viikko. Yksinhuoltaja ei harvoilla vapaillaan viitsi paljon hillua poissa lapsen luota.

– Nyt yksi kaveri on lähdössä ainakin vuodeksi Australiaan. Jännitän sitä, pääsenkö läksiäisiin, onko minulla silloin työvuoro, saanko lapsenvahtia ja niin edelleen, Satu Leinonen sanoo.

Miten te jaksatte, se on kysymys, jonka Sirpa Heino ja Satu Leinonen kuulevat usein.

– Kyllä mä välillä saan mental breakdownin ja itken äidille, että en jaksa, Leinonen kertoo.

– Kun joskus tulee sellainen tunne, etten jaksa, vaihdan työvuoroja ja pyydän viikonlopun vapaaksi. Sitten taas jaksaa. En kuitenkaan halua valittaa enkä ole työtilanteeseeni mitenkään tyytymätön, sanoo Sirpa Heino.

– Satulla on kuitenkin paljon raskaampaa.

Elämää pitää yrittää saada sujautettua työvuorojen väliin. Joskus se on vaikeaa. Sirpa Heino esimerkiksi vierailee kotonaan Jalasjärvellä useimmiten niin, että ajaa sinne lauantaiaamuna ja palaa yöksi Jyväskylään töihin.

Satu Leinosta kahden työn tekemisessä rassaa eniten se, että työputkien aikana oman lapsen kanssa ei ehdi viettämään normaalia arkea.

– Se on sydäntä riipivä asia ja siitä on jatkuvasti huono omatunto. Tuntuu julmalta sanoa, etten ehdi tehdä mitään lapsen kanssa, mutta kyllä se välillä on niin. Ei me esimerkiksi viikonloppuisin käydä puistossa, kun yövuorojen välissä on nukuttava. Äiti kun on aina töissä.

Hän sai valmistumislahjaksi yli kaksi vuotta sitten Pariisin-matkan, joka on edelleen käyttämättä. Kahden työn lomat kun osuvat hyvin harvoin samaan aikaan. Se tietysti ottaa päähän.

– Oli minulla viime kesänä neljä kokonaan vapaata viikonloppua. Silloin nukuin, Satu Leinonen sanoo.

Hänen mielestään tilanteen ”ei pitäisi olla tällainen”, mutta syyttää siitä kuitenkin eniten itseään.

– Ajattelen, että olen itse epäonnistunut, kun en ole onnistunut saamaan kokopäiväistä työpaikkaa.

Satu Leinonen ja Sirpa Heino korostavat silti, että ovat tyytyväisiä työpaikkoihinsa. RAY:llä on hieno työporukka, ja vaatekaupan osa-aikatyökin on voitto siinä mielessä, että avoimeen myyjän paikkaan saattaa tulla parisataa hakemusta.

– Ihaninta silti olisi, että olisi yhdeksästä viiteen -työ. Kun tulisi töistä, voisi laittaa lapsen kanssa yhdessä ruokaa eikä tarvitsisi miettiä, että tässä on nyt 45 minuuttia aikaa syödä ja vaihtaa vaatteet, Satu Leinonen sanoo.

Lue lisää:

Silmät ristissä työpaikalla – näin sovitat työn rytmiisi

Pärjääkö ihminen peruspäivärahalla? Kokeilimme

Köyhä kokeili päivän luksuselämää