Vapauduttuaan vankilasta Eeva (Jaana Saarinen) palaa vanhalle kotiseudulleen, mukanaan vain olkalaukku, kännykkä ja yllä olevat vaatteet. Kuva: Black Lion Pictures Oy
Vapauduttuaan vankilasta Eeva (Jaana Saarinen) palaa vanhalle kotiseudulleen, mukanaan vain olkalaukku, kännykkä ja yllä olevat vaatteet. Kuva: Black Lion Pictures Oy

Voiko tappajalle antaa anteeksi? Kotimainen indiedraama Äiti miettii moraalikysymyksiä.

Kuusikymppinen Eeva vapautuu vankilasta, jonne hän joutui tapettuaan tyttärensä isän. Eeva haluaa tosissaan sopeutua takaisin yhteiskuntaan: löytää asunnon, työn ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Yhteiskunta sen sijaan tekee selväksi, ettei se halua Eevan sopeutuvan.

Potentiaalinen työnantaja järjestää työhaastattelun vain päästäkseen huorittelemaan tappajaa. Mahdollinen vuokranantaja yrittää puolestaan käyttää Eevaa seksuaalisesti hyväkseen. Sukulaiset ja tutut eivät halua olla mustan lampaan kanssa missään tekemisissä.

Samppa Batalin indiedraaman Äiti pääosassa nähdään Jaana Saarinen. Sivuosissa vilahtavat Helmi-Leena Nummela ja Matti Onnismaa. Saarinen muistetaan parhaiten roolistaan Salattujen elämien Maarit Salinina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On suuri vääryys, että Äiti on vasta hänen ensimmäinen pääosansa elokuvassa, sillä hän todisti viimeistään vuonna 2007 ilmestyneessä tv-sarjassa Hopeanuolet olevansa yksi maamme parhaista näyttelijöistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äiti käsittelee kiinnostavaa moraalikysymystä: onko vankilatuomionsa suorittanut ihminen kuitannut tekemänsä rikoksen vai onko hän loppuelämänsä ajan velkaa yhteiskunnalle. Voi vain kuvitella, miten terävän yhteiskunnallisen analyysin esimerkiksi Auli Mantilan tai Jarmo Lampelan kaltaiset yhteiskunnallisia ongelmia oivaltavasti käsitelleet ohjaajat olisivat saaneet tästä kysymyksenasettelusta aikaan.

Äiti on vasta Batalin toinen elokuva. Ohjaajan kokemattomuus näkyy ennen kaikkea kotikutoisuutena. Kaikki on vähän sinnepäin eikä mikään osu ihan maaliin.

Näyttelijäntyön ohjaajana Batal on heikoimmillaan. Jopa Jaana Saarisen ilmaisu jää ohueksi ja kliseiseksi. Henkilöhahmot ilmaisevat raivoa, turhautumista ja epätoivoa aina samalla tavalla: hakkaamalla milloin mitäkin käsille osuvaa esinettä, kuten autonrattia tai hautakiveä. Repliikit lausutaan – varsinkin, kun näytellään liikuttunutta – tahmean hitaasti ja katkeillen.

On ymmärrettävää, että indietuotantoon pitää repiä rahoitusta sieltä, mistä sitä saa. Tuotesijoittelun ei silti tarvitsisi olla niin räikeää.

Käsikirjoitus tyytyy kaikista ilmeisimpiin vaihtoehtoihin, mutta loppuratkaisu sentään yllättää varmasti. 

Äiti ** 1/2

 

Vierailija

Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Mykistyttävin, liikuttavin elokuva aikoihin ja nimenomaan sen vähäeleisyyden ansiosta. Saarinen oli vaikuttava!

Haloo?

Nyt olen kyllä arvostelun kanssa täysin eri linjoilla. Ala-arvoista kritiikkiä. Eihän elokuva edes kertonut näistä asioista, joita kriitikko oli bongaavinaan elokuvan teemasta! Saarinen oli mykistyttävä - ehkä kannattaisi katsoa elokuva uudestaan, vähän avoimemmin mielin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla