Helmikuun haaste! Jaksatko katsoa Terrence Malickin 174 minuuttia pitkän taidedraaman A Hidden Life loppuun asti?

Itävaltalainen aseistakieltäytyjä Franz Jägerstätter (1907–1943) ei suostunut sotimaan Hitlerin joukoissa toisessa maailmansodassa ja joutui maksamaan periaatteestaan hengellään.

Terrence Malickin ohjaama elämäkerta A Hidden Life kuvaa Jägerstätterin taistelua aatteensa puolesta. Elokuvan pääosissa nähdään August Diehl Jägerstätterinä ja Valerie Pachner hänen Franziska-vaimonaan. Mukana on myös nimekkäämpiä näyttelijöitä: Matthias Schoenaerts, viime vuonna kuollut Bruno Ganz sekä kolme vuotta sitten menehtynyt Michael Nyqvist.

Kukaan muu ei ohjaa sellaisia elokuvia kuin Terrence Malick.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Malickilla on niin selkeä oma ääni, että hänen ohjaamansa elokuvat tunnistaa jo katseltuaan niistä ensimmäiset viisi minuuttia. Välillä hänen tyylikeinonsa ovat niin ylikorostuneita, että tuloksena on melkein tahaton parodia hänen omista elokuvistaan – niin kuin kävi vuonna 2015 ilmestyneelle draamalle Knight of Cups.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Malickin tyyli ei kaikkia katsojia miellytä. Vuonna 2011 osa katsojista marssi Suomessakin ulos kesken The Tree of Life -taidedraaman. Pääosassa näytellyt Brad Pitt oli houkutellut heidät elokuvateatteriin, mutta edes hän ei saanut ihailijoitaan katsomaan elokuvaa loppuun.

”Malickin naiskuvan yksiulotteisuus tympäisee.”

A Hidden Life on tuttua Malickia. Ohjaaja luottaa katsojan kärsivällisyyteen ja kuljettaa tarinaa hitaasti kuin etanan selässä. Elokuva keskittyy maalaisten arkisten töiden kuvaamiseen.

Tarinaa tärkeämpiä Malickille ovat filosofiset ja uskonnolliset pohdinnat, jotka kuullaan henkilöiden sisäisenä monologina. Sanoma on humaani ja puhuttelee myös tänä päivänä: vihan lietsominen muita kohtaan on aina väärin. Kuvaaja Jörg Widmer saa kaiken irti maalaismaisemista. Pituuttakin elokuvalla on malickmaiset 174 minuuttia. 

Elokuvassa on enemmän uskonnollista paatosta kuin ohjaajan aiemmissa töissä, mikä voi ärsyttää joitakin katsojia. Myös Malickin naiskuvan yksiulotteisuus tympäisee. Hänellä on tapana esittää äidit ihannoiden 1950-lukulaisen stereotypian kaltaisina lämpiminä ja lempeinä kodin hengettärinä, joilla ei ole mitään muuta intohimoa kuin lasten ja aviomiehen tarpeista huolehtiminen.

A Hidden Life ***

Ensi-ilta 7.2.

Sisältö jatkuu mainoksen alla