Kuvat
Warner Bros. Entertainment Inc.
Jessica Chastain näyttelee väkivaltaisessa suhteessa elävää Beverlyä.
Jessica Chastain näyttelee väkivaltaisessa suhteessa elävää Beverlyä.

Pennywise-klovni palaa piinaamaan aikuisiksi varttuneita ystävyksiä kauhuelokuvan jatko-osassa Se: Toinen luku.

Stephen Kingin vuonna 1986 ilmestynyt kauhuromaani Se kertoo lapsia pelottelevasta pahasta hengestä – jota kutsutaan nimellä Se – ja sen ilmentymästä Pennywise-klovnista.

Kirjasta muokattiin vuonna 1990 tv-sarja, jossa Pennywisen ikonisessa roolissa nähtiin Tim Curry. Vuonna 2017 oli vuorossa Andy Muschiettin ohjaaman kaksiosaisen elokuvasovituksen ensimmäinen osa Se, joka siirsi romaanin tapahtumat 1950-luvulta 1980-luvulle.

Nyt saa ensi-iltansa toinen osa Se: Toinen luku, jossa jo keski-ikäisiksi varttuneet lapset joutuvat kohtaamaan pahimmat pelkonsa uudelleen. Luvassa on 170 minuuttia alitajunnan pohjamudista kaivettuja kauhuvisioita – eikä elokuva tunnu minuuttiakaan liian pitkältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Syvyyttä säikyttelyn sijaan

On kulunut 27 vuotta siitä, kun lapset vannoivat palaavansa kotikaupunkiinsa Derryyn, mikäli Se heräisi uudestaan henkiin. Porukka on hajautunut kuka minnekin ja vain Mike Hanlon (Isaiah Mustafa) on jäänyt odottamaan Sen paluuta. Niinpä Miken tehtäväksi jää kutsua poppoo kokoon, kun Pennywise (Bill Skarsgård) ilmestyy jälleen piinaamaan lapsia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siinä missä elokuvasovituksen ensimmäinen osa luotti pääasiassa säikyttelyyn, toisessa osassa tarinaan tulee enemmän syvyyttä. Henkilöhahmot ovat saaneet aikuisiksi kasvettuaan luonnetta ja heidän keskinäisistä suhteistaan paljastetaan enemmän. Kaksimielisiä vitsejä laukoneesta Richie Tozierista on tullut – oireellisesti – stand up -koomikko, mutta kun sovinistin pintaa alkaa raaputtaa, alta paljastuu jotakin muuta.

Mielenkiintoisimmillaan elokuva on kuvatessaan traumaattisten tapahtumien vaikutusta lasten elämään. Poikaporukan ainoa tyttö Beverly Marsh (Jessica Chastain) on valinnut itselleen isäänsä muistuttavan miehen ja elää siis väkivaltaisessa parisuhteessa. Poppoon johtaja Bill Denbrough (James McAvoy) ei ole vieläkään pystynyt päästämään irti veljensä kuoleman aiheuttamasta syyllisyydestä. 

Kingin faneja ilahduttanee kirjailijamaestron ironinen cameo.

Se: Toinen luku ***½

Ensi-ilta 6.9.

Sisältö jatkuu mainoksen alla