Rolf Lassgård näyttelee Lassea, joka on lapsesta asti tiennyt olevansa Marianne-niminen nainen.
Rolf Lassgård näyttelee Lassea, joka on lapsesta asti tiennyt olevansa Marianne-niminen nainen.

Turvallinen draamakomedia ei uskalla sanoa mitään uutta transihmisistä, mutta onnistuu siitä huolimatta viihdyttämään.

ENSI-ILTA Tiedättekö sen tunteen, kun koko elämä lähtee luisumaan käsistä, eikä mikään tunnu enää onnistuvan? 28-vuotias Tukholmassa asuva Hanna tietää, ja hänelle (Hedda Stiernstedt) viimeinen niitti on pettävä poikaystävä. Hannalle ei jää suurkaupunkiin enää mitään jäljelle, joten hän ottaa suunnakseen kotikylänsä, pikkuisen ruotsalaisen kiiltokuvakaupungin, jossa elämä tuntuu pelkältä utopistiselta unelmalta. Siellä on hyvä lepuuttaa hermoja.

Eipä elämä ole kuitenkaan sen kummoisempaa aidan toisella puolen, vaikka Hanna saakin paikallisesta uutistoimistosta töitä. Hannan isä (Rolf Lassgård), paikallinen kaikkien rakastama pappi, paljastaa vihdoinkin tyttärelleen, ettei ole lainkaan se, kuka haluaisi olla. Lasse-pappi on nimittäin lapsuudesta asti tiennyt olevansa Marianne-niminen nainen. Hän on joutunut lastensa ja yhteiskunnan takia elämään vaimonsa tukemana kaksoiselämää piilossa kotoa.

Hanna on liberaali ja vapaamielinen nainen, mutta isän muuttuminen Marianneksi on kuitenkin liian kova pala. Kaikki muut tuntuvat ymmärtävän, mutta Hannan elämä menee entistä sekavammaksi ja vaikeammaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mårten Klingbergin ohjaamassa elokuvassa ei ole tarinallisesti mitään uutta, mutta onnistuu silti viihdyttämään. Se on ihan hauska – ja etenkin sydämellinen draamakomedia. Elokuva ei oikein uskalla sanoa mitään valtavirrasta poikkeavaa, vaan kulkee leppoisan turvallista nopeutta kohti paikallista Ikeaa, josta voi ostaa massatuotettuja kliinisiä kalusteita kivan keskiluokkaiseen kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Isäni Marianne 

**½

Ensi-ilta 31.7.

Sisältö jatkuu mainoksen alla