Legendaarisesta tenorista Luciano Pavarottista kertovassa dokumentissa ei ylisanoja säästellä.

Ron Howardin dokumentti Pavarotti kertoo italialaisen oopperalaulaja Luciano Pavarottin (1935–2007) elämäntarinan.

Dokkari sopii yhtä hyvin oopperaummikolle kuin taiteenlajiin vihkiytyneelle harrastajalle. Pavarotti muistetaan erityisesti siitä, että hän teki oopperaa tunnetuksi eliittiä laajemmalle yleisölle. Hänen tunnetuimpia esiintymisiään olivat Kolme tenoria -kolmikon konsertit. Trioon kuuluivat myös Plácido Domingo ja José Carreras

Dokumentti lähtee liikkeelle Amazonin viidakosta, joka on viime aikoina ollut otsikoissa sen sademetsissä riehuvien tulipalojen takia. Pavarotti matkusti viidakkoon päästäkseen laulamaan sen keskellä sijaitsevaan oopperataloon, jossa hänen idolinsa Enrico Caruson kerrotaan esiintyneen vuosikymmeniä aiemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pavarotti valloitti välittömyydellään kaikki puolelleen.

Katsojalle tehdään laakista selväksi, että Pavarotti oli tottunut saamaan kaiken haluamansa. Tähden kaikkiin oikkuihin suostuttiin, olipa kyse matkasta Amazonin uumeniin tai tähtitieteellisistä konserttipalkkioista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikki rakastivat Pavarottia

Ääneen pääsevät Pavarottin kollegat, ystävät ja sukulaiset. Kenelläkään ei tunnu olevan tästä pahaa sanottavaa.

Tähden kolme aikuista tytärtäkin ovat antaneet anteeksi isän syrjähypyn, joka hajotti perheen. Pavarottin ex-vaimo Adua Veronikaan ei tunnu kantavan enää kaunaa siitä, että tuli jätetyksi 39 vuoden avioliiton jälkeen. Syynä eroon oli oopperalaulajan suhde kolme vuosikymmentä nuorempaan sihteeriinsä.

Pavarotti valloitti välittömyydellään kaikki puolelleen. Myös prinsessa Dianan, joka oli laulajan läheinen ystävä ja joka inspiroi Pavarottin hyväntekeväisyystyöhön. Laulaja ei tehnyt eroa populaarikulttuurin ja korkeakulttuurin välillä, vaan nousi lavalle Elton Johnin ja Bonon kaltaisten poptähtien kanssa. 

Pavarotti saa itsekin suunvuoron arkistoista kaivetuissa haastattelunpätkissä. Laulaja levitti oopperan ilosanomaa myös amerikkalaisissa talk show -ohjelmissa – vaikka sitten kokkailemalla pastaa. Dokumentti hemmottelee katsojaa runsaalla kattauksella konsertti- ja oopperakatkelmia.

Pavarotti ***

Elokuvateattereissa nyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla