Me Naiset
|
Martta Kaukonen
Gloria Bell (Julianne Moore) viettää iltansa keksi-ikäisten suosiman ravintolan tanssilattialla 1970-luvun diskohittien tahdissa. Siellä hän kohtaa entisen merivoimien sotilaan Arnoldin (John Turturro). Kuva: Cinema Mondo
Gloria Bell (Julianne Moore) viettää iltansa keksi-ikäisten suosiman ravintolan tanssilattialla 1970-luvun diskohittien tahdissa. Siellä hän kohtaa entisen merivoimien sotilaan Arnoldin (John Turturro). Kuva: Cinema Mondo

Ulkomaalaisten leffojen Hollywood-versiot ovat yleensä huonoja – aikuisesta naisesta kertova Gloria Bell on poikkeus.

Chileläinen Sebastián Lelio on ohjannut Hollywood-version vuonna 2013 ilmestyneestä draamastaan Gloria. Hollywood-formaattiin vääntämisen lopputulos on yleensä pelkkää kuraa, mutta jenkkiversio Gloria Bell pääsee lähelle alkuperäistä.

Liki kuusikymppinen Gloria Bell (Julianne Moore) on eronnut 12 vuotta sitten ja kaipaisi rinnalleen miestä. Hän ei ole sinut sinkkuutensa kanssa. Naapurin kissalla on tapana työntyä hänen ikkunastaan sisään. Gloria heittää katin aina tylysti pihalle aivan kuin torjuisi samalla ajatusta itsestään vitsien vanhapiikana, jonka ruumiin kissat syövät.

Gloria viettää iltansa keksi-ikäisten suosiman ravintolan tanssilattialla 1970-luvun diskohittien tahdissa (jos elokuvasta tehtäisiin suomalainen versio, diskossa soisi varmasti Paula Koivuniemen Aikuinen nainen). Siellä hän kohtaa entisen merivoimien sotilaan Arnoldin (John Turturro), mutta saa pian huomata tämän olevan yhä kiinni ex-vaimossaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julianne Moore todistaa jälleen olevansa sukupolvensa parhaita näyttelijöitä. Mooren Gloria on herkkä ja haavoittuvainen, mutta kun hän viimein tomeroituu, miesten puntit tutisevat. Glorian itsenäistymistä on voimaannuttava katsoa, varsinkin kun elokuvien päähenkilönä harvemmin nähdään kuuttakymppiä lähestyviä naisia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Gloria Bell *** 1/2

Sisältö jatkuu mainoksen alla