Elokuvassa Juice Leskisen (Riku Nieminen) pimeä puoli valtaa alaa yhä enemmän sitä mukaa, kun alkoholismi kehittyy. / Kuva: Anna Salmisalo / Yellow Film & TV
Elokuvassa Juice Leskisen (Riku Nieminen) pimeä puoli valtaa alaa yhä enemmän sitä mukaa, kun alkoholismi kehittyy. / Kuva: Anna Salmisalo / Yellow Film & TV

Juice-elokuvan parasta antia ovat energiset keikkakohtaukset, joissa ei ole kitsasteltu.

Teppo Airaksisen elämäkerta Juice ei anna muusikko Juice Leskisestä (1950–2006) mairittelevaa kuvaa. Hyvä niin, sillä kohdettaan nuoleskelevia taiteilijaelämäkertoja on meillä tehty aivan riittämiin. Riku Niemisen tulkitsema Juice on ammatillisista ansioistaan huolimatta vastenmielinen nilkki. Verbaalisia lahjojaankin taiteilija käyttää nolatakseen läheisensä – ja välillä yleisönsäkin – toinen toistaan ilkeämmillä solvauksilla. Pimeä puoli valtaa alaa yhä enemmän sitä mukaa, kun alkoholismi kehittyy.

Elokuva on rajattu Juicen lapsuudesta ensimmäisen avioliiton kariutumiseen eli vuoteen 1987. Varhaiset vuodet kuitataan muutamalla kohtauksella, jotka valottavat taiteilijan traumoja. Juicen viiden lapsen sisarussarjasta kolme kuoli lapsena. Juicen isä Pauli vokotteli naisia poikansa silmien alla. Isä kuoli, kun Juice oli 11-vuotias. Välit äitiin jäivät etäisiksi.

Nuoruusvuosiin Tampereella käytetään enemmän aikaa. Painotus on muusikon uran alussa ja ystävyyssuhteissa Coitus Intin bänditovereihin, erityisesti Mikko Alataloon ja Harri Rinteeseen. Menestyksen vuosia kuvatessa keskitytään sekä bändin sisäisiin ristiriitoihin ja niitä lopulta seuranneeseen hajoamiseen. Samalla käydään läpi avioliiton alamäkeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käsikirjoittaja Antti-Heikki Pesosen dialogi ansaitsee kiitoksen. Juice ei pysty kohtaamaan muita ihmisiä, vaan torjuu heidät rasittavilla puujalkavitseillä tai vääntelemällä ja kääntelemällä toisen sanomiset mustasta valkoiseksi. Juicen verbaliikka antaa Pesoselle tilaisuuden irrotella ja hän ottaa siitä kaiken irti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elokuva on kuvattu filmille. Tunkkainen värimaailma kuljettaa katsojan suoraan 1970-luvun kekkoslovakiaan. Ajankuvaa rakennetaan taitavasti. Kuvaa luovat oivaltavat yksityiskohdat. Leskisten paistinpannussa käryää päivästä toiseen porkkanalla jatkettu jauhelihakastike. Edes menestys ei tuo pöytään pihviä eikä elämään glamouria. Suomea kierretään vetoisessa bussissa ja keikkapaikkojen ummehtuneen kaljanhajun voi melkein aistia elokuvateatterin katsomoon saakka.

Elokuvan parasta antia ovat energiset keikkakohtaukset, joissa ei ole kitsasteltu. Kaiken kaikkiaan faneja hemmotellaan yli 20 Juicen biisillä. Monet niistä kuullaan kokonaan. Riku Nieminen laulaa kappaleet itse ja hänen tulkintansa ovat onnistuneita.

Nieminen on uskottava Juice. Näyttelijä laihdutti roolia varten kymmenen kiloa ja lihotti sen jälkeen itseään 26 kiloa päästäkseen vanhemman Juicen mittoihin. Sen lisäksi Nieminen on omaksunut Leskisen ilmeet ja eleet suorastaan aavemaisen tarkasti. Näyttelijän nappisuoritus ei jää pelkäksi ulkoiseksi muodonmuutokseksi. Hän ammentaa rooliin sekä sen vaatimaa herkkyyttä että julmuutta. Vertailukohtaa voi hakea Janne Reinikaisen ilmiömäisestä muuntautumisesta Baddingiksi Markku Pölösen elämäkerrassa vuonna 2000.

Iida-Maria Heinonen on luonteva Juicen kaiken kärsivänä vaimona, joka saa lopulta tarpeekseen elämästään taiteilijan varjossa. Myös bändikavereita näyttelevät Antti Tuomas Heikkinen Mikko Alatalona ja Pekka Strang Harri Rinteenä hoitavat roolinsa pätevästi.

Uusia paljastuksia Juicen elämästä elokuvalta on turha odottaa. Leffa perustuu toimittaja Antti Heikkisen vuonna 2014 ilmestyneeseen elämäkertaan Risainen elämä, josta riitti lööppejä revittäväksi.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että elokuva on jo kolmas tänä syksynä ensi-iltansa saanut elämäkerta, jossa kiinnitetään huomio päähenkilön hampaisiin. Jari Sarasvuolla ne olivat elokuvan mukaan liian suuret, Freddie Mercuryllä niitä oli liikaa ja Juicelle taas oli tekarit. Mitenkähän tiedon hampaiden poikkeuksellisuudestaan pitäisi heidän henkilökuvaansa syventää? 

Juice ***

Vierailija

jeppe kirjoitti:
Suurin osa näyttelijöistä ja muusikoista on itserakkaita nilkkejä, kuulu ammatin kuvaan.

Suurin osa ihmisistä, ainakin miehistä, on itserakkaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla